Vegetaristi

Toistuvien painajaisten takia korealainen kotirouva Yeong-hye päättää lopettaa lihan syönnin. Tämä näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin hänen avioliittoonsa ja ennen niin seesteiseen elämäänsä. Yeong-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa yrittävät kaikki tavallaan käyttää valtaansa asioiden saattamiseksi takaisin raiteilleen, mutta Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat jo saavuttamattomissa.

Kansainvälisen Booker-palkinnon saanut romaani käsittelee perhettä, pakkomielteitä ja naisen oikeutta omaan ruumiiseensa. Tämä tummasävyinen kertomus nykypäivän Etelä-Koreasta kertoo ihmismielen hajoamisesta ja sen vaikutuksesta lähipiiriin ja yhteisöön. Han Kang kirjoittaa lauseita, jotka soljuvat tyynesti eteenpäin, vaikka kirjaimien muodostamat asiat kirkuvat.

”Vegetaristi on sensuelli, provosoiva ja raju, se on täynnä voimakkaita mielikuvia, hätkähdyttäviä värejä ja häiritseviä kysymyksiä. Joka lauseellaan Vegetaristi on poikkeuksellinen lukukokemus.” - Guardian
Kang Han

Kirjailija

Kang Han

Han Kang syntyi Etelä-Koreassa vuonna 1970. Häneltä on aiemmin ilmestynyt palkittuja runoteoksia sekä romaaneja, mutta Vegetaristi nosti hänet kirjallisuuden maailmankartalle. Han Kang opettaa luovaa kirjoittamista Soulin taideinstituutissa.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 215
  • Koko 134 x 213 mm
  • Alkuteos The Vegetarian
  • Suomentaja Sari Karhulahti
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512404933
  • Gummerus kustannus, maaliskuu 2017

Goodreads arvostelut

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS