Shoe Dog

Shoe Dog

Shoe Dog

Vuonna 1962 oregonilainen kauppatieteenopiskelija tekee lopputyönsä siitä, kuinka urheilujalkineille voisi tehdä saman kuin kameroille: alkaa tuoda niitä Japanista. Pian hän päätyy maanmiestensä raunioksi pommittamaan Japaniin etsimään tossunvalmistajia. 50 vuotta myöhemmin Phil Knightin Hullu Idea on kasvanut maailman suurimmaksi urheilubrändiksi.

Shoe Dog on aitoamerikkalainen menestystarina vaikeuksineen ja uhkarohkeine askelineen. Samalla se kertoo aikakaudesta, jona maailma muuttui. Välimatkat lyhenivät, tuotantomekanismit kansainvälistyivät, kylmä sota alkoi ja loppui. Urheilusta tuli miljardibisnestä ja Nikestä yksi maailman arvokkaimmista tuotemerkeistä.

Knight kertoo myös muun muassa lapsensa kuolemasta ja tuo esiin oman näkemyksensä työntekijöiden oikeuksiin ja työolojen parantamiseen liittyvistä selkkauksista sen jälkeen, kun yhtiö joutui kansalaisjärjestöjen silmätikuksi 1990-luvulla.
Phil Knight

Kirjailija

Phil Knight

Phil Knight (s. 1938) on paitsi Niken perustaja ja entinen pääjohtaja ja miljardööri, myös Vietnamin sodan vastustaja, maailmanmatkaaja, zenpohdiskelija ja filantrooppi. Marraskuussa 2015 hänen laskettiin olevan maailman 15. rikkain mies.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä Noin 400
  • Koko 151 x 228 mm
  • Alkuteos Shoe Dog
  • Suomentaja Simo Liikanen
  • Kirjastoluokka 99.1
  • ISBN 9789512406197
  • Gummerus kustannus, huhtikuu 2017

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS