Gummeruksen kirjoja voit ostaa kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista, tavarataloista, marketeista, kirjakerhoista ja verkkokaupoista.
Myyttisen Persian kahdet kasvot
”Atlantin pohjassa lepää kirja.
Sen tarinan aion nyt kertoa.”
Näin viattomasti alkaa Amin Maaloufin hengästyttävä romaani, joka johdattaa lukijan uskomattomien seikkailujen kautta 1000-luvun Persiaan. Tapaamme nuoren Omar Khaijamin, joka rakastaa kauneutta ja rauhaa. Hän tuijottelee tähtiä Samarkandin laidalla, kulauttaa viiniä ja ylistää suloista lemmittyään. Runonsa hän raapustaa kirjaan, joka saa nimensä kotikaupungin mukaan. Khaijamista tulee myöhemmin kuuluisa filosofi ja astronomi, joka toimii lukuisien hallitsijoiden neuvonantajana.
Mutta kaikkien ei ole yhtä helppoa päästä sulttaanien suosioon. Vallanhimoinen Hasan-e Sabbah pettyy pyrkimyksissään. Kun hänet karkotetaan maasta, hän perustaa fanaatikkojen lahkon. Seuraajistaan hän kouluttaa verenhimoisia tappajia, jotka ovat valmiita kuolemaan tehtävänsä puolesta.
Khaijamin runokirja puolestaan katoaa salaperäisellä tavalla. Kun se löytyy 600 vuotta myöhemmin, se lumoaa löytäjänsä. Se säteilee outoa valoa ja vaikuttaa moniin ihmiskohtaloihin ensin Pariisissa, sitten Teheranissa – mutta miksi se päätyy mereen?
”Täydellinen yhdistelmä oppineisuutta ja seikkailun nautintoa.”
– Jours de France
EAN 9789512077151
Lk. 84.2
363 sivua
Koko 155 x 214 mm
Alkuteos Samarcande
Suomentanut Annikki Suni
Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti
Gummerus Kustannus, helmikuu 2009
ISBN 978-951-20-7715-1
Sidottu
Gummeruksen kirjoja voit ostaa kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista, tavarataloista, marketeista, kirjakerhoista ja verkkokaupoista.