Ajankohtaista

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre

22.5.2023

Kiertotalous on paras ja ehkä ainoa mahdollisuutemme elää nykyistä parempaa elämää rajallisten resurssien maapallolla, huomauttaa Pasi Nokelaisen uutuustietokirja Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta (Gummerus). Nokelaisella on hyviä uutisia: Kuluttamista ei tarvitse lopettaa, kun tavaroita käytetään palveluna omistamisen sijaan.

›› Lue lisää

Gummerus ja Filmtown yhteistyöhön

20.12.2013

Gummeruksen kuumimpia uutuuksia ja parhaita tarjouskirjoja voi nyt napata mukaan samalla, kun käy vuokraamassa leffan Filmtownista. Tai ehkä valitsetkin vain hyvän romaanin ja pussillisen namua laajasta herkkuvalikoimasta. Makeannälkään auttaa myös Love Food -sarjan kirja Suklaa - Yli 100 hyvää ohjetta, joka maksaa Filmtownissa vain 8,90 euroa.

Ajattele itsesi terveeksi

20.12.2013

Ulvi Wirénin teos Kehon viisaus ja mielen voima – Ajatusten avulla terveeksi opettaa, kuinka mahtava voimavara ajatus on. Ajatuksella voi sairastuttaa itsensä, mutta sen voimalla voi myös parantua. Sekä sairastuminen että parantuminen lähtevät omasta sisimmästämme.

Tarina siitä, kuinka pienestä kasvoi suurta

29.11.2013

875 grammaa – Pirpanan tarina on kertomus keskoslapsen isästä, hänen rakkaudestaan tytärtään kohtaan ja rakkauden ihmeitä aikaansaavasta voimasta. Takamaan perheen tytär sai alkunsa hätäsektiolla 2,5 kuukautta etuajassa. Pirpanan syntymäpaino oli 875 grammaa. Puhuttelevassa kirjassa tytön isä Tomi Takamaa kertoo omin sanoin arjesta lastenklinikalla. Sitä varjostivat takaiskut mutta siivittivät onnistumisen hetket: 875 grammaa -Facebook-sivuston menestys ja hyväntekeväisyyskampanja. Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan 2 € Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta uuden lastensairaalan rakentamiseen.

Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailuun lähetettiin 770 käsikirjoitusta

21.11.2013

Gummeruksen ja Elisan yhdessä järjestämään, äskettäin päättyneeseen suureen romaanikilpailuun osallistui yhteensä 770 käsikirjoitusta, joista lähes 200 saapui kilpailun viimeisenä päivänä. Tuomaristo vetäytyy nyt lukemaan lähetettyjä tekstejä ja kertoo päätöksensä helmikuussa 2014. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Gummerus osaksi Kansainvälisen PENin kustantajarinkiä

1.11.2013

Gummerus Kustannus on liittynyt osaksi Kansainvälisen PENin kustantajarinkiä. Kansainvälinen PEN on vuonna 1921 perustettu kansainvälinen kirjailijaliitto, joka puolustaa sananvapautta, edistää kirjallisuutta ja käyttää tunnettujen jäsentensä vaikutusvaltaa parantamaan oloja maissa, joissa kirjailijoiden oikeuksia loukataan. Kansainvälisen PENin kustantajarinki koostuu eri puolilta maailmaa tulevista kustantajista, jotka tukevat PENin työtä sananvapauden ja kirjallisuuden edistämiseksi, sekä kansainvälistä yhteistyötä kustantajien, kirjailijoiden ja kääntäjien välillä.

Luovan laiskuuden puolustuspuhe on kirjoitettu erityisesti kaikille

31.10.2013

Juha T. Hakalan teos Luova laiskuus – Anna ideoille siivet nousee barrikadeille luppoajan puolesta. Ilman hitautta ja rauhaa ei ole luovuutta tai edes terveyttä ja työkykyä. Kirja etsii, löytää ja ehdottaa avaimia arjen luovuuteen. Se käsittelee luovuutta tuhoavaa ja kiireistä elämäntapaamme – hakalamaiseen tyyliin ehdottoman maanläheisesti.

Pohjoisen herkut maistuvat koko kansan suussa

18.10.2013

Tiia Koskimiehen toimittamaan tyylikkääseen Pohjoisen herkut -keittokirjaan on koottu pitopalvelukokin Lyyli Huhtamellan ja hänen poikansa Marko Tiaisen valitsemia parhaita karjalaisia ja lappilaisia ruokia. Reseptien lisäksi kirjassa kerrotaan ruokiin liittyvistä perinteistä. Upeat lähikuvat herkullisista ruuista houkuttelevat tarttumaan kauhaan. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi, joten se sopii hyvin lahjaksi ulkomaalaisille ystäville tai liikekumppaneille.

Roppakaupalla näppäriä käytännön niksejä

12.10.2013

Irmeli Castrénin niksikirjat saavat jälleen muhkean seuraajan, johon on koottu aikaisempien kirjojen parhaat niksit sekä joukko uusia. Suuri niksikirja sisältää kasapäin erilaisia arkielämän vinkkejä, joita noudattamalla voi säästää aikaa, ympäristöä ja kukkaroa.

”Maa on syntinen laulu” on rakastettu ja ristiriitainen mestariteos

10.10.2013

Gummerus juhlistaa Timo K. Mukan tulevaa 70-vuotisjuhlaa julkaisemalla uuden painoksen kirjailijan esikoisteoksesta Maa on syntinen laulu. Mukka julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1964, vain 19-vuotiaana. Ilmestyessään viisikymmentä vuotta sitten romaani sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton: sen vahvat seksuaalisen ja uskonnollisen hurmoksen kuvaukset olivat tuon ajan yleisölle liikaa. Kirjailijan arvostus alkoi todella nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja nykyään Timo K. Mukkaa pidetään yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.

Lapin sota ei ole perinteinen suomalainen sankaritarina

9.10.2013

Arvostetun tietokirjailijan, Mika Kuljun, tuorein teos Lapin sota 1944–1945 kertoo erikoisen sodan erikoisen tarinan. Mittavan tutkimustyön tulos esittää ensi kertaa näin laajassa mittakaavassa vastauksia Lapin sotaa koskeviin pohjimmaisiin ja haastaviinkin kysymyksiin.

Tarina globaalin nykyihmisen yksinäisyydestä

4.10.2013

Zinaida Lindén kuvaa romaanissaan Monta maata sitten terävästi ja hienovireisesti, kuinka neuvostoajan lapsesta varttuu juurettomuutta tunteva diplomaatinrouva. Galina matkustaa maasta ja kulttuurista toiseen ikävöiden samalla epämääräisesti lapsuutensa ja nuoruutensa Venäjää, jota ei ole enää olemassa.

Erätulilla vie tunnelmamatkalle Suomen uljaaseen luontoon

2.10.2013

Milla Madetojan ja Jari Salosen Erätulilla on samannimisen tv-ohjelman 20-vuotiskauden kunniaksi ilmestyvä, näyttävä juhlakirja. Kirjaan on koottu riemukkaita erätarinoita kuvausmatkoilta sekä niiden rinnalle Salosen pysäyttäviä luontokuvia. Juhlakirjaa maustavat luontoretkiltä mukaan tarttuneet herkulliset eräruokareseptit sekä esittelyt Suomen monimuotoisista kansallispuistoista.

Naomi Wattsin tähdittämän Diana-elokuvan alkuperäistarina prinsessan viimeisestä rakkaudesta

27.9.2013

Diana oli maailman kuuluisimpia naisia, todellinen sydänten prinsessa. Kate Snellin teos Diana – Prinsessan viimeinen rakkaus kertoo traagisesti kuolleen nuoren naisen kahdesta viimeisestä vuodesta sekä tämän taistelusta oikean rakkauden puolesta.

Yksin Berliinissä on riipaiseva kuvaus ihmisistä sodan keskellä

25.9.2013

Saksalaisen Hans Falladan Yksin Berliinissä on uudelleenlöydetty klassikko, joka kertoo tarinan pienen ihmisen kapinasta natsien valvontakoneistoa vastaan. Tositapahtumiin perustuva romaani kuvaa toisen maailmansodan aikaista Berliiniä, jossa ihmiset yrittävät selvitä kukin tavallaan jatkuvan pelon ja väkivallan keskellä ja jossa vähäpätöinen työläispariskunta johtaa omaa kahden hengen vastarintarintaliikettä vuosina 1940–1942.

Anne Holtin uutuus on sosiaalinen trilleri lapsen kaltoinkohtelusta

24.9.2013

Suosittu norjalaiskirjailija Anne Holt tarttuu jälleen ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin viidennessä Inger Johanne Vik -dekkarissaan Kuollut kulma. Monitahoisessa kirjassa käsitellään arkoja teemoja kuten lapsen pahoinpitelyä ja sen havaitsemisen vaikeutta sekä Utøyan terrori-iskua, joka luo tapahtumille synkät puitteet.

Marko Kilven puhuttelevasta uutuusromaanista tehdään myös elokuva

20.9.2013

Marko Kilven neljäs rikosromaani, Kuolematon, on järkyttävää aihettaan hienotunteisesti käsittelevä laatuteos. Poikkeuksellista on Kilven poliisintyön myötä syntynyt ymmärrys pahuuden kierteeseen johtavista syistä. Kilpi on kirjoittanut jälleen hienon ja koskettavan teoksen, josta tehdään myös elokuva – samalla tähtiroolituksella kuin Elävien kirjoihin -romaanista tehty 8-pallo.

Joenjoen laulussa soi Saamen kansan kulttuuri ja kohtalo

16.9.2013

Päivi Alasalmen Joenjoen laulu on kipeä, kaunis ja maaginen romaani. Se näyttää, miten saamelainen kulttuuri ja kansa vähitellen tapetaan, kun ensin otetaan pois uskonto, sitten kieli ja elinkeinot. Koskettavien yksilötarinoiden kautta Joenjoen laulu kasvaa kokonaisen kansan kohtalon kuvaukseksi.

Vimman romanttinen tosi-tv-komedia on jatkoa Raksalle

11.9.2013

Tuomas Vimman viides romaani Ruutukymppi on romanttinen komedia, joka tekee säälimätöntä pilkkaa televisiomaailman oudoista lainalaisuuksista ja kohelluksesta ruudun takana. Vimma tietää, mistä kirjoittaa, sillä hän on työskennellyt useissa tuotantoyhtiöissä ja ollut mukana tekemässä myös remonttirealitya. Ruutukymppi on itsenäinen toinen osa trilogiassa, jonka aloitti Vimman edellinen romaani Raksa.

Nymfien ja satyyrien saaga alkaa

9.9.2013

Nymfit on uusi kotimainen viihdekonsepti ja menestystarina. Nuorille aikuisille suunnattu urbaani fantasiaromaani Nymfit – Montpellierin legenda aloittaa saagan nymfeistä ja satyyreista sekä ihmisistä, joiden joukossa nämä puolijumalat elävät. Kirjan käännösoikeudet myytiin poikkeuksellisen laajasti maailmalle suuriin kustannustaloihin jo ennen teoksen ilmestymistä Suomessa. Myös kirjan pohjana ollut TV-sarja Nymfit on ollut huikea kansainvälinen menestys. Sarja alkaa Suomen televisiossa ensi talvena.

Akuutti-ohjelman vetäjät vastaavat terveystiedon janoon ihmisläheisellä oppaalla

6.9.2013

Akuutti - Potilaan käsikirja on kompakti ja luotettavaa tietoa tarjoava opas, johon on listattuna kymmeniä erilaisia oireita. Opas auttaa potilasta määrittelemään, mistä hänen oireilussaan voisi olla kyse ja mitä tulisi tehdä esimerkiksi mahakivun tai kurkkukivun yllättäessä. Olisiko syytä lähteä lääkäriin vai kuinka vaivaa voisi hoitaa kotona? Kirjan avulla potilas osaa valmistautua lääkärissä käyntiin ja saa siitä parhaan mahdollisen hyödyn.

Väkevä laaturomaani kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei

5.9.2013

Kolme vahvaa naista on ranskalaisten nykykirjailijoiden kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan Marie NDiayen kohuttu kansainvälinen läpimurto. Kirja on ollut kotimaassaan huikea arvostelu- ja myyntimenestys, ja tänä vuonna se oli myös kansainvälisen Booker-palkinnon finalistiehdokkaiden joukossa. Yhteiskunnallinen, ravisteleva ja monisyinen triptyykkiromaani kertoo psykologisesti tarkkanäköisen tarinan kolmesta arvokkuutensa puolesta taistelevasta naisesta, jotka nöyryytykseen kyllästyneinä valitsevat elämän.

Suomalainen sankaritarina, ukrainalainen tragedia

2.9.2013

Mika Kuljun Raatteen tie – Jäätynyt helvetti kertoo kouriintuntuvin kuvin tarinaa yhdestä Suomen sotahistorian kuuluisimmista taisteluista Suomussalmen hyytävän kylmissä maisemissa. Raatteen tien taistelu jäi historiankirjoihin suomalaisten suurena sankaritarinana ja ratkaisevana käännekohtana itsenäisyyden ajan Suomessa.

Jake Nymanin muistoja ja tarinoita vinyylilevyjen säestyksellä

22.8.2013

Musiikkitoimittaja ja radioääni Jake Nyman varttui ja teki työuraa vinyylilevyjen kanssa. Sitten ammattimiehelle kätevämpi CD tuli ja vinyyli sai väistyä. Nyt se kuitenkin kokee uudelleensyntymää ja muistot ovat palanneet pintaan myös Jakelle.

Viktoria Mullovan elämäkerta kertoo kiehtovan tarinan ainutlaatuisen viulistin elämänvaiheista

21.8.2013

Viktoria Mullova oli neuvostojärjestelmän kirkas lupaus, joka hätkähdytti maailmaa loikkaamalla länteen säälimättömän rautaesiripun läpi. Eva Maria Chapmanin kirjoittama elämäkerta Rakkaus ja musiikki kertoo jännittävällä tavalla tarinan Mullovan lapsuudesta tukahduttavassa Neuvostoliitossa ja elämästä läntisen maailman suhteellisessa vapaudessa, jossa hän rakastui kapellimestari Claudio Abbadoon.

Rukajärvi-sarjan toisessa osassa niskoittelijat kasvavat sankareiksi

16.8.2013

Kenttävartio Joki on suositun sotakirjailija Esa Sirénin yhdeksäs romaani ja Rukajärvi-sarjan toinen osa. Siinä missä Rukajärven korpisissit kuvasi pää kylmänä partisaanien perään painavia sissejä, Kenttävartio Joessa miehet kasvavat sankaruuteen hiljalleen romaanin tapahtumien edetessä. Sirén on tehnyt jälleen mittavan taustatyön ja herättää sen myötä historian henkilöt sekä tapahtumat henkiin.

Lestadiolaisyhteisöön sijoittuvassa esikoisromaanissa kipu ja kauneus kohtaavat samassa lauseessa

14.8.2013

Pauliina Rauhalan poikkeuksellisen kaunis ja väkevä esikoisteos Taivaslaulu on nuoren lestadiolaisparin tarina. Se on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat valtavirrasta. Tekstistä huokuvan pakahduttavan surun kirkastavat kuvauksen arkiset yksityiskohdat ja Rauhalan runollinen kieli. Tämä kirja on tänä syksynä kaikkien huulilla.

Nymfit tulevat!

13.8.2013

Nymfit on uusi kotimainen viihdekonsepti ja menestystarina. Fantasiasarjan ensimmäinen osa Nymfit – Montpellierin legenda julkaistaan kirjana elo-syyskuun vaihteessa ja tv-ensi-ilta on myöhemmin syksyllä. Kirjan käännösoikeudet on myyty poikkeuksellisen laajasti maailmalle suuriin kustannustaloihin jo ennen teoksen ilmestymistä Suomessa. TV-sarja on puolestaan kansainvälisesti menestynein suomalainen TV-tuotanto koskaan. Sen oikeudet on myyty jo yli 50 maahan.

Heikki Kahilan ääneen eletty elämä

12.8.2013

Ääneen elettyä on kokoelma Heikki Kahilan muistoja ja kertomuksia menneestä Suomesta. Se on tarina paperitehtaan kupeessa kasvaneesta pojasta, joka näki television kokeilulähetyksen Stockmannin näyteikkunassa ja josta kasvoi koko kansan ääni, Meidän Heikki.

Matti Röngän Viktor Kärppä -dekkarisarjan dramaattinen päätösosa

8.8.2013

Levantin kyy päättää Matti Röngän kiitetyn ja palkitun Viktor Kärppä -sarjan. Viimeisessä osassa menneisyys ei jätä tappajan näköistä miestä rauhaan. Kärppä kulkee läpi melankolian kaikki huoneet ja löytää lopulta pihamaaltaan kyyn, jonka pistos on tappavan myrkyllinen.

Protaus pitää kunnossa

7.8.2013

Erilaiset ruokavaliot ovat tämän ajan kuuma puheenaihe. Suositukset ovat usein ristiriidassa keskenään, mutta kahden ruoka-aineen terveellisyydestä ollaan yleensä yhtä mieltä: kasvisten ja hyvälaatuisen proteiinin. Kun näitä täydennetään täysjyväviljalla, marjoilla, hedelmillä, pähkinöillä, kasviöljyillä ja vähärasvaisilla maitotuotteilla, saadaan terveellinen ja täysipainoinen ruokavalio, joka sopii kaikille terveille aikuisille – etenkin niille, jotka liikkuvat tai kuntoilevat säännöllisesti ja tavoitteellisesti tai tarkkailevat painoaan. Tällaista proteiinipainotteista ruokavaliota kutsutaan protaukseksi.

Paula Norosen Supermarsu lentää jälleen

5.8.2013

Paula Norosen sympaattinen, kaksi kertaa Finlandia Junior -ehdokkuuden napannut Supermarsu on jälleen vauhdissa sarjan kuudennessa osassa: nappisten nauhat on kiristetty ja Supermarsu valmiina ampaisemaan pelikentälle oikeuden ja heikoimpien puolesta.

Vuoden hauskimmassa romaanissa näennäisen järkevät ihmiset tekevät järjettömiä asioita

30.7.2013

Maria Semplen romaani, Missä olet, Bernadette?, on terävä ja hykerryttävä satiiri pähkähulluista aikuisista, joita kirjan kertoja, nokkela teinityttö Bee, yrittää parhaansa mukaan tulkita. Kehuttu ja palkittu kirja saa lukijat ihastumaan persoonalliseen Bernadetteen, joka minuutensa kieltäessään menettää myös elämänsä hallinnan.

Dachaun vapauttaja ja sotimisen kallis hinta

29.7.2013

Omapäisen yhdysvaltalaisupseerin Felix Sparksin ja hänen jalkaväkiyksikkönsä 500 päivän hurja sotaretki alkoi Sisilian maihinnoususta heinäkuussa 1943 – tasan 70 vuotta sitten. Historiantutkija Alex Kershaw kertoo tarinan yhden miehen ihmeellisestä sankariretkestä viiden vuoden arkistotutkimuksen ja Sparksin rinnalla sotineiden miesten haastattelujen pohjalta.

Niin kuin Lasse Mårtenson haluaa muistaa

26.6.2013

Muistelmateos Laiskotellen kertoo tarinoita kaikkien tunteman iskelmälaulajan ja elokuvasäveltäjän, Lasse Mårtensonin, urasta miehen omin sanoin. Mukaan mahtuu euroviisuja, jazzia ja elokuvamusiikkia mutta rivien välissä vilahtavat myös asiat ja ihmiset, jotka joutuivat jäämään paitsioon, kun musiikista tuli miehen suurin rakkaus. Mårtensonin uralle mahtuu sellaisia menestyssävelmiä kuin Myrskyluodon Maija, Kaikki paitsi purjehdus on turhaa, Laiskotellen, Rikas mies jos oisin, Mä lähden stadiin ja Kaikessa soi blues.

Ihanat marjat on kesän kaunein keittokirja ja mainio tietopaketti

20.6.2013

Kotimaiset marjat tarjoavat estetiikkaa, elämyksiä, iloa ja makujen juhlaa keväästä myöhäiseen syksyyn. Ihanat marjat on houkuttelevan kaunis selailuteos, mainio keittokirja sekä erinomainen tietopaketti marjojen ominaisuuksista, terveysvaikutuksista ja käytöstä. Lumoudu marjoista!

Camilla Läckbergin uusin Fjällbacka-romaani on vielä edeltäjiäänkin kiehtovampi mysteeri

12.6.2013

Enkelintekijä on Camilla Läckbergin kahdeksas Fjällbackan kylästä ja kirjailija-poliisipariskunta Erica Falckista ja Patrik Hedströmistä kertova kirja. Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Läckberg on myös koko Euroopan kuudenneksi myydyin kirjailija, ja hänen rikosromaanejaan on myyty 37 kielellä yli 12 miljoonaa kappaletta. Koukuttavien jännäreiden suosio vain kasvaa teos teokselta.

Gummerus ja Elisa etsivät erinomaisia romaanikäsikirjoituksia

11.6.2013

Gummerus Kustannus Oy ja Elisa ovat käynnistäneet Gummeruksen suuren romaanikilpailun. Kilpailun tavoitteena on löytää kiinnostavia, omaäänisiä romaanikäsikirjoituksia ja tukea suomenkielistä kirjoittamista. Kilpailun voittaja saa Gummeruksen kustannussopimuksen ja 10 000 euron rahapalkinnon. Myös muille kilpailussa menestyneille jaetaan palkintoja ja kilpailuun osallistuvilla on mahdollisuus sopia käsikirjoituksensa julkaisemisesta e-kirjana Elisa Kirja -palvelussa.

Vaaraa ja intohimoa Rooman yössä

5.6.2013

Kosto ikuisessa kaupungissa on itsenäinen jatko-osa Vera Valan esikoisromaanille Kuolema sypressin varjossa, joka aloitti aistikkaan Arianna de Bellis tutkii -sarjan. Luvassa on tiivistyvää jännitystä ja sensuellia romantiikkaa tällä kertaa helteisenä hehkuvan Rooman kaduilla ja piazzoilla. Silmiä hivelevä maisema tuoksuineen ja kihisevine juonenkäänteineen avaa lukijan eteen nautinnollisen maailman, johon voi uppoutua.

Kuuma toimintatrilleri Etelä-Afrikasta

28.5.2013

Eteläafrikkalaisen, afrikaansiksi kirjoittavan Deon Meyerin ensimmäinen suomennettu romaani Kuolema päivänkoitteessa on loistava ja ajatuksia herättävä trilleri hapuilevasta yhteiskunnasta, joka opettelee tulemaan toimeen tuoreiden vapauksien, vanhojen syntien ja uusien vaarojen kanssa. Säälimättömien ja lihallisten toimintakohtausten välillä romaania kuljettaa synkän pohdiskeleva sukellus päähenkilön, kovia kokeneen ex-poliisin, elämäntarinaan.

Ainutlaatuinen muistelmateos pienen juutalaistytön lapsuudesta toisessa maailmansodassa

30.4.2013

Renatan sota kertoo 1940-luvun kauhuista ja vainoista lapsen näkökulmasta. Toisen maailmansodan alkaessa vasta 2-vuotias puolalaistyttö Renata menettää perheensä ja yksi toisensa jälkeen myös muut turvalliset aikuiset joko keskitysleireille tai muuten saksalaisten uhreiksi. Renata itse selviää monien auttajien, hyvän tuurin ja vaalean ulkomuotonsa ansiosta. Muistelmateos on koskettava tarina siitä, kuinka tarinat ja kirjat voivat syvästi lohduttaa pelkäävää ja ikävöivää lasta.

Värikäs ja kipeä kertomus perheen häpeästä ja kunniasta

23.4.2013

Elif Shafakin kolmas suomennettu romaani, Kunnia, on monitasoinen kertomus rakkaudesta ja perheestä, häpeästä ja kunniasta, synnistä ja sovituksesta. Kirja käsittelee tarkkanäköisesti naisen ahdasta roolia perinteisessä muslimikulttuurissa ja sen varjelun järkyttävää ilmenemismuotoa, kunniaväkivaltaa. Kunnia nousi ilmestyessään Turkin myyntilistojen kärkeen, voitti puolelleen sekä kriitikot että lukijat ja avasi värikkään keskustelun vapaudesta ja miehisyyden mallista. Kirja oli ehdolla arvostettujen Women's Prize for Fiction- sekä Man Asian Literary Prize -palkintojen saajaksi.

Finlandia-palkitun Jään edeltäjä Marsipaanisotilas on ilmestynyt upeana uusintapainoksena

16.4.2013

Ulla-Lena Lundbergin romaani Marsipaanisotilas on vuoden 2012 Finlandia-voittajan, Jään, edeltäjä. Se kertoo Petter Kummelin lapsuudenkodista, vanhemmista, sisaruksista ja sota-ajasta. Kummelin veljekset vapautuvat sodan ansiosta perheensä rakastavasta, mutta tukahduttavasta syleilystä, mikä tuo tähän taitavan kerronnan romaaniin lempeän ja paradoksaalisen hilpeän sävyn. Lundbergin sotakuvauksessa esiin nousevat tavalliset ihmiset, jotka yrittävät elää elämäänsä sodan rikkoman arjen keskellä. Marsipaanisotilaan kovakantisessa uusintapainoksessa on uusi, upea ulkoasu.

Tuoretta, herkullista ja ravinteikasta ruokaa kaupunkiviljelyn avulla

3.4.2013

Kaupunkiviljely tuo puhtaan ruoan kaikkien ulottuville. Varpu Tavin lähiruokakirja Villiinny kaupunkiviljelijäksi kannustaa kasvattamaan laadukkaampaa ruokaa vaikka omalla parvekkeella, ikkunalaudalla tai kellarissa. Kirja käsittelee aihettaan innostavalla ja maanläheisellä tavalla. Mukana on käytännön konsteja ja tietoa kasvien terveyttä edistävistä vaikutuksista.

Eroottisen trilogian sykettä nostattava avaus

26.3.2013

Ylistävää palautetta saaneen Inside Out -trilogian avausosa Ihosi alla on Fifty Shadesin aloittaman buumin mukaisesti kuumaa luettavaa, mutta taitavasti kirjoitetussa romaanissa on mukana myös trillerimäistä jännitystä. Taidemaailmaan sijoittuvan ja tummasävyisiä fantasioita tihkuvan romanttisen trilogian tv-oikeudet on juuri kaupattu Starz-kaapelikanavalle ja sarjaa tuottamaan on pestattu Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvan tuottaja.

Koskettava romaani rotuerottelusta ja rajat ylittävästä rakkaudesta

20.3.2013

Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin tarkastelee rakkautta, ystävyyttä, epätasa-arvoa ja vaikeita valintoja poikkeuksellisen koskettavasti. Warner Bros. osti Kiblerin isoäidin nuoruuden tarinaan pohjautuvan kirjan elokuvaoikeudet saman tien sen ilmestyttyä. Matkalla kotiin osoittaa, kuinka paljon meillä on opittavaa menneisyydestä. Sen tarjoamalle nojatuolimatkalle kahden naisen elämäntarinoihin kannattaa pakata runsaasti nenäliinoja mukaan.

Kostonhalua ja rakkauden janoa 1920-luvun Helsingissä

15.3.2013

Nina Hurman esikoisromaani, Yönpunainen höyhen, on 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari. Taitavasti kirjoitetun jännärin juoni pitää otteessaan, sen kieli on raikasta ja henkilöt eläviä. Tarkan kuvailun myötä vanha Helsinki herää henkiin ja alkaa soida jazzia. Miljöönä se on täynnä sodanjälkeistä tunnekuohua, elämisen riemua ja rakkaudenjanoa. Yönpunainen höyhen aloittaa sarjan, jossa yhdistyvät jännitys ja herkullinen erotiikka.

Kiellettyä rakkautta jälleenrakennusajan Suomessa

14.3.2013

Paula Havasteen Kolme käskyä on itsenäinen jatko-osa romaaneille Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie. Samalla se päättää rohkeista Mäkisen naisista kertovan romaanisarjan. Kolmessa käskyssä eletään sotien jälkeistä jälleenrakentamisen aikaa. Salaisuuksien ja kielletyn rakkauden teemat saavat jatkoa, kun Annan tytär Raija etsii identiteettiään ja suuntaa elämälleen.

Kun läheinen hiipuu pala palalta pois

12.3.2013

Anneli Kanto on kirjoittanut koskettavan ja omakohtaisen teoksen siitä, mitä on elää Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärenä. Pala palalta pois – Kertomuksia Alzheimerin taudista näyttää kaunistelematta läheisten negatiivisetkin tunteet ja tyttären pohjattoman surun, kun äiti ei ole enää äiti. Yhteiskunnallisesti kantaaottava teos on väkevä puheenvuoro jaksamisensa rajoilla päivittäin kamppailevien omaisten puolesta.

Katkeransuloinen tarina elämän rajallisuudesta, läheisten rakastamisesta ja muistamisesta

8.3.2013

Pariisilaisen David Foenkinosin Yhden elämän muistot on hänen kaunokirjallisin teoksensa. Se oli Ranskan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon, Goncourtin, kärkiehdokkaiden joukossa ja on kerännyt suitsuttavia arvioita. Yhden elämän muistot käsittelee herkkävireisesti ja kirjailijalle ominaisen ilkikurisen huumorin sävyttämänä iättömiä aiheita: läheisistä välittämistä, vanhenemista, rakastamista, menettämistä ja muistamista.

Fantasiaa ja salapoliisin työtä vaihtoehtoisessa stalinistisessa Neuvostoliitossa

7.3.2013

Brittiläisen Peter Higginsin fantasiaromaani Susikoiran aika on tiivistunnelmainen vakoilutrilleri ja häikäisevä esikoinen. Higgins yhdistää onnistuneesti vanhanaikaisten salapoliisiromaanien nostalgian vaihtoehtoiseen todellisuudeen stalinistisessa Neuvostoliitossa ja maustaa tarinan hienoilla, omaperäisillä fantasiaelementeillä.

Pakollista luettavaa kaikille musadiggareille

5.3.2013

Mikael Huhtamäen runsas keikkahistorian tietopläjäys on pakollista luettavaa kaikille suomalaisille, jotka ovat vähänkään rock. Live in Finland kertoo elävästi, kuinka pop- ja rock-konsertit rantautuivat Suomeen ja sekoittivat sen vuosina 1955–1979. Kirja paitsi listaa keikat biiseineen myös kertoo tarinat suurimpien, jännimpien ja merkillisimpien artistivierailujen ympäriltä.

Vauhdikas kuvaus 1990-luvun säkenöivästä Lontoosta

1.3.2013

Jouko Heikuran toinen romaani Joki kaupungin alla esittelee nopeiden tapahtumien, kiinnostavan kulttuuritietouden ja viehättävän päähenkilönsä kautta 1990-luvun Lontoon. Pääkaupunki sykkii omaan, itsetietoiseen tahtiinsa vuosisataisten perinteiden ja modernin säkenöinnin ristitulessa. Yhteiskunnallisuus, jalkapallo, popkulttuuri ja mediakritiikki sulavat Heikuran käsissä viihdyttäväksi kokonaisuudeksi. Teos on itsenäinen jatko-osa Heikuran esikoisromaanille Mustien vuorten varjossa.

Hillitön nuortenromaani rahasta, rakkaudesta ja julkisuudesta

27.2.2013

Jussi Siirilän hauska varhaisnuorten romaani Barrikadikesä kertoo 13-vuotiaasta Mayasta ja tämän vauhdikkaasta kesälomasta. Ei riitä, että pitää siirtyä alakoulusta yläkouluun, vaan eteen tuntuu tulevan jos jonkinlaista vastoinkäymistä ja kommellusta perheen ja ystävien parissa. Siirilä käsittelee humoristisen tekstinsä lomassa myös vakavia teemoja, kuten kasvamista ja identiteetin rakentumista.

Vallatkaa Helsinki on ruohonjuuritason kuvaus Saksan hyökkäyksestä punaiseen pääkaupunkiimme

25.2.2013

Huhtikuun 6. päivänä 1918 valkoiset valtasivat Tampereen. Kolme päivää aiemmin Saksan Itämeren divisioona oli noussut maihin Hangossa ja eteni kohti punaista pääkaupunkia Helsinkiä. Sisällissodan ratkaisu häämötti. Vallatkaa Helsinki -teoksessaan Tuomas Hoppu kertoo pääkaupunkimme valtaustaistelusta verevästi rivisotilaiden ja muiden aikalaisten silmin.

Esikoiskokoelmassa etsitään identiteettiä ja naapurista eroavaa tupakkarytmiä

21.2.2013

Joni Lanki ihastuttaa surua ja huumoria yhdistelevällä esikoisrunokokoelmallaan Tarpeeksi nisäkäs. Gummeruksen ja Nuoren Voiman Liiton järjestämässä Suuressa runokilpailussakin menestyneen Langin teksteissä käsitellään muun muassa ulkopuolisuutta. Yksinäisyyden merkittävin pelko voi olla, ettei olekaan yksin.

Joonas Konstigin hengästyttävässä romaanissa etsitään totuutta naisista

21.2.2013

Tapani toivoo perheensä naisille vain hyvää. Mutta mitä ihmettä nämä itse haluavat? Totuus naisista -romaanissa on hyytävää ajankuvaa, näivettyneitä parisuhteita, naisiksi kasvavia tyttöjä ja isän pahimpia pelkoja. Kirja ei ole kuitenkaan lohduton, sillä Konstig kirjoittaa tarinaa, joka sekä kolhii että hoitaa lukijaansa.

Palkittu lastenfantasia viehättää myös aikuisia lukijoita

19.2.2013

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on mielikuvituksen ilotulitusnäytös, joka yhdistää hurmaavalla tavalla vanhojen satujen aineksia moderneihin huomioihin ja yksityiskohtiin. Ilkikurinen huumori ja monia lastenkirjoja vaivaavan hurskastelun puuttuminen tekevät kirjasta pirteän pippurisen tuttavuuden fantasiaklassikoilta lainatuista kehyksistä huolimatta.

Suuren runokilpailun parhaat antologiana

15.2.2013

Gummeruksen ja Nuoren voiman liiton järjestämän Suuren runokilpailun 2013 parhaimmistoksi valikoitui 13 kirjoittajaa, joiden runot on julkaistu Runot 2013 -antologiana. Kilpailun voittajaksi valittiin Joensuussa asuva ohjelmoija ja kirjaaja Joonas Rissanen (s. 1987), joka on kotoisin kallanrantojen ääreltä, Kuopiosta. Raadin mukaan Rissasen runoudessa leikki ja tekemisen ilo yhdistyy sanottavaan virkistävillä tavoilla.

Jahtiopas on Suomen ensimmäinen metsästyssovellus älypuhelimeen

15.2.2013

Jahtiopas on Suomen ensimmäinen mobiilisovellus, joka sisältää tuhdin paketin metsästykseen liittyvää tietoa, joka pitäisi muuten muistaa ulkoa tai jonka olisi hyvä olla helposti käsillä metsällä. Jahtiopas on tarkoitettu kaikille metsästäjille – siitä hyötyvät sekä vasta-alkajat että kokeneet konkarit.

Rosamund Luptonin toinen romaani on herkkä ja kaunokirjallinen trilleri

14.2.2013

Luptonin esikoinen, ympäri maailman menestynyt Sisar-romaani (2012), saa tyylillisesti jatkoa Mitä jäljelle jää -kirjassa. Koukuttavaa draamaa ja jännittäviä juonenkäänteitä kirjoittava Lupton osaa kuvata myös tavallista arkea sekä perhesuhteita erityisen kauniisti ja lämpimästi.

Palkinnot kirjailija Turkka Hautalalle ja suomentaja Outi Mennalle

4.2.2013

Gummeruksen perinteinen Kaarlen palkinto myönnettiin tänä vuonna kirjailija Turkka Hautalalle teoksesta Kansalliskirja. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Suomentaja Outi Mennalle myönnettiin 2 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto hänen ansioituneesta työstään pohjoismaisen kaunokirjallisuuden suomentajana.

Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas jatkaa maailmalla menestynyttä tieteisromaanisarjaa

4.2.2013

Hannu Rajaniemen esikoisteos Kvanttivaras (Gummerus, 2011) oli maailmanlaajuinen menestys. Kirjan oikeudet on myyty kahteentoista maahan, muun muassa Saksaan, USA:han ja Japaniin. Teos sai Tähtivaeltaja-palkinnon parhaasta vuonna 2011 suomeksi ilmestyneestä science fiction -kirjasta. Kriitikoiden ylistämä ja lukijat koukuttanut tieteisooppera ja seikkailutarina saa jatkoa juuri suomennetusta Fraktaaliruhtinaasta (Gummerus). Edinburghissa asuva Rajaniemi vierailee Helsingissä 11.–12. helmikuuta. Hän on haastateltavana Helsingin Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla tiistaina 12.2. klo 17.

Gummerukselle kolme viidestä Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuudesta

31.1.2013

Vuoden 2013 Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaiksi on valittu kolme Gummeruksen kirjaa: Iain M. Banksin Pintakuvio, Ernest Clinen Ready Player One – Romaani ja Gene Wolfen Kiduttajan varjo. Helsingin Science Fiction Seura ry:n vuodesta 1986 jakama palkinto luovutetaan toukokuussa parhaalle viime vuonna Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Melanie Gideonin Vaimo 22 on chicklit-romaani aikuisille

28.1.2013

Alice Buckle voisi olla chicklit-romaanin sankaritar – viisitoista vuotta myöhemmin. Väljähtäneen avioliiton, teini-ikäisten lasten ja ikäkriisin keskellä painiskelevan Alicen tarinaa piristävät ystävien kesken viljelty sarkastinen huumori sekä nolot kommellukset. Chatit, Facebook-päivitykset ja Google-haut tuovat tekstiin lisäväriä ja sitovat kirjan vahvasti aikaan.

Johannes Lahtisen esikoisromaani on satiiri ihmiskunnan kehityksestä

23.1.2013

Johannes Lahtisen Alku eli 4 ½ miljoonan vuoden rakkaustarina on hulvaton ja tarkkanäköinen tarina lajimme historiasta Aatamin ja Mitokondrio-Eevan ajoista alkaen. Puusta laskeuduttua opitaan vähitellen puhumaan, rakastumaan, sietämään uutta, ymmärtämään taidetta, pitämään lemmikkieläimiä ja sotimaan. Aatami katselee tätä kaikkea mietteliäästi akasiapuun varjosta, eikä malta olla avaamatta suutaan. Syntyy maailman ensimmäinen yhteiskuntakriitikko. Lahtinen tarkastelee tutunoloisia hahmoja ja näiden välistä kanssakäymistä ilkikurisen humoristisesti.

Milja Kauniston esikoisromaanin näyttämönä on rietas ja armoton keskiaika

14.1.2013

Milja Kauniston Synnintekijä on historiallinen romaani, jonka päähenkilö on Turun piispa ja Sorbonnen yliopiston ainoa suomalaisrehtori, Olavi Maununpoika. Tarina etenee hengästyttävällä otteella ja kerronta on runsasta ja häpeilemätöntä. Kaunisto pohtii kirjassaan kiehtovalla tavalla uskontoa, ihmisyyttä ja seksuaalisuutta.

Karjalaisen evakkoperheen koskettava tarina kotiinpaluusta Kannakselle

10.1.2013

Takaisin Karjalaan kertoo Hämeessä evakkona olleen Rämön perheen paluusta Kannakselle jatkosodan aikaan. Vuonna 1935 Muolaassa Karjalankannaksella syntynyt Lassi Rämö kertoo kirjassaan oman perheensä vaiheista. Takaisin Karjalaan kuvaa paitsi karjalaisen evakkokansan traagisia vaiheita ja sodan julmuutta myös yhteisöllisyyttä ja kotiseuturakkautta. Sodan jäljet kotikylässä olivat hirvittävät, mutta talkoilla ja kekseliäisyydellä tuhoutunut tila saatiin asuttavaan kuntoon ja perhe pääsi muuttamaan takaisin – kunnes tuli aika lähteä uudelle evakkomatkalle.

Anna Baijarsista Gummeruksen kustannusjohtaja

10.1.2013

Filosofian maisteri Anna Baijars on kutsuttu Gummerus Kustannus Oy:n kustannusjohtajaksi. Baijars aloittaa tehtävässään 15.1.2013.

Elinvoimaa ja kauneutta detoxista

9.1.2013

Detoksifikaatio eli detox on kehon puhdistuselinten luonnollinen prosessi, jolla vieras- ja haitta-aineet poistuvat elimistöstä. Detox – Puhdista kehosi haitta-aineista -kirja kertoo perusasiat detoxista ja sen käytöstä terveyden- ja kauneudenhoitomenetelmänä. Kirjan detox-ohjelmien avulla aineenvaihdunta ja ruoansulatus vilkastuvat, hormonitoiminta tasapainottuu, ulkonäkö kaunistuu, olo virkistyy ja elimistö voi palautua lähelle sen luonnollista, optimaalista toimintaa. Samalla pääsee eroon epäterveellisistä elämäntavoista ja ruoan himoista.

Hengähdyshetkillä helpotusta arkeen

7.1.2013

Kiire, työ, elämänmuutokset, oma tai läheisen sairaus ja jatkuva suorittaminen aiheuttavat ylikuormitusta. Hengähdyshetkiä – Opas stressittömään elämään auttaa tunnistamaan uupumuksen oireet ja mittaamaan oman stressitason. Kirjan helpot kehoon ja mieleen vaikuttavat harjoitukset tarjoavat ratkaisuja sekä stressin ennaltaehkäisyyn että uupumuksen itsehoitoon. Kirjan on kirjoittanut hyvinvointivalmentaja ja joogaopettaja Mia Jokiniva (VTM), jolla on pitkä työhistoria hyvinvoinnin parissa.

Miksi suurin osa laihduttajista epäonnistuu?

3.1.2013

Kuinka päästä laihduttajien joukosta laihtujien joukkoon? Varpu Tavin Teholaihtuminen – Hyppynarukuuri ja 100 muuta konstia kerää kokoon onnistuneen laihtujan neuvot ruokavaliosuuntauksista riippumatta. Kirjassa on myös ohjeet hyppynarukuuriin eli neljän viikon tehostarttiin, joka on tehokas aloitus elämänmuutokseen.

Viestinnän yhteystiedot

Pauliina Pietilä Tuottaja
010 683 6222
pauliina.pietila@gummerus.fi
Eeva Herrainsilta Viestintäpäällikkö
010 683 6210
eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Mediapankkiin »