Ajankohtaista

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre

22.5.2023

Kiertotalous on paras ja ehkä ainoa mahdollisuutemme elää nykyistä parempaa elämää rajallisten resurssien maapallolla, huomauttaa Pasi Nokelaisen uutuustietokirja Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta (Gummerus). Nokelaisella on hyviä uutisia: Kuluttamista ei tarvitse lopettaa, kun tavaroita käytetään palveluna omistamisen sijaan.

›› Lue lisää

Pauliina Rauhalan toinen romaani Synninkantajat ilmestyy maaliskuussa

14.11.2017

Esikoisromaanillaan Taivaslaulu suoraan kotimaisen kaunokirjallisuuden kärkikaartiin nousseen Pauliina Rauhalan toinen teos Synninkantajat ilmestyy maaliskuussa. Se kuvaa sisäänpäin kääntyneen uskonnollisen yhteisön elämää hoitokokouksineen Pohjois-Pohjanmaalla 1970-luvun lopulla.

Martti Backmanin Vakoojat on Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas

6.11.2017

Toimittaja Martti Backmanin Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933 on jännitysromaanin lailla etenevä tietokirja kansainvälisen vakoiluringin paljastumisesta. Teoksen keskiössä on Neuvosto-Venäjälle paennut mestarivakoilija Vilho Pentikäinen, jonka vaiheet ovat vieläkin osittain hämärän peitossa.

Ruotsalaiskirja rakentaa Mannerheimista kuvan niin ihmisenä kuin sotasankarinakin

2.11.2017

Historioitsija Dag Sebastian Ahlander tarjoilee elämäkerrassaan C.G.E. Mannerheimista monitahoisen kuvan – aina mytologisoidusta sotasankarista tavalliseksi ihmiseksi komplekseineen. Oman kiinnostavuutensa teokseen Gustaf Mannerheimin elämä tuo tapa, jolla ruotsalaiskirjailija näkee suomalaisten suurmiehen.

Gummerus ja Image järjestävät tietokirjailijakoulun!

26.10.2017

Gummerus ja Image järjestävät vuonna 2018 tietokirjailijakoulun, joka keskittyy tarinalliseen tietokirjoittamiseen. Koulun opettajina toimivat kokeneet kirjailijat ja toimittajat, kuten Karo Hämäläinen, Anna Kortelainen, Riku Korhonen sekä norjalainen menestystietokirjailija Morten A. Strøksnes.

Jatkosota ja Lapin sota 1941–1945 on komea uutuusteos Suomen sotahistorian käänteistä

25.10.2017

Jatkosota ja Lapin sota 1941–1945 on kansainvälisen tason yleisteos maailmanhistorian käännekohdasta, jossa Suomen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Vesa Nenyen, Peter Munterin, Toni Wirtasen ja Chris Berksin nyt suomeksi ilmestynyt sotakirja on jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle teokselle Talvisota 1939–1940. Uutuuskirja sisältää runsaan määrän valokuvia ja mukaansatempaavia omakohtaisia kuvauksia.

Mitä Matkantekijä-sarjan Jamielle tapahtui ennen kuin hän kohtasi Clairen?

24.10.2017

Diana Gabaldonin juuri ilmestynyt Kokemattomat ja muita kertomuksia pitää sisällään kolme ennen suomeksi julkaisematonta pitkää novellia. Seikkailullinen nimikertomus sijoittuu aikaan ennen kuin Matkantekijä-saagan Claire kohtasi Jamien, ja kokoelman kaksi muuta kertomusta keskittyvät lordi Johniin.

Komea tietokirjauutuus itsenäisyyden ensivuosista Kalle Päätalon silmin

12.10.2017

Alkutaival – Itsenäisyyden etsikkoaika Kalle Päätalon silmin on kokoelma Päätalon romaaneista poimittuja katkelmia sotia edeltävältä ajalta. Päätalon historian ja tuotannon yksityiskohtaisesti tunteva toimittaja Eero Marttinen on kerännyt katkelmat ja asettaa ne historialliseen yhteyteensä. Kirja täydentää menestyksekkään sarjan, jossa ovat aiemmin ilmestyneet teokset Semmonen savotta, Vaaran vuodet ja Murroksen aika.

Uutuusteos avaa Lapin sodan tuntematonta loppunäytöstä, lasten ristiretkeä

10.10.2017

Kun muu Suomi kulki jo kohti rauhanaikaa, Käsivarressa 600 nuorta suomalaista kävi vielä asemasotaa saksalaisia vastaan. Nuorukaisten puoli vuotta kestänyt sotatie sai aikalaisiltaan nimen ”lasten ristiretki”. Mika Kuljun uusi tietokirja Käsivarren sota avaa vähemmän tunnetuksi jääneitä Lapin sodan tapahtumia silminnäkijäkertomusten valossa.

Timo K. Mukan runous huokuu sodanvastaista kritiikkiä ja repivää rakkautta

9.10.2017

Timo K. Mukan runokokoelma Punaista esittelee modernin ja hätkähdyttävän omaäänisen runoilijan. Mukka tunnetaan suomalaisen romaanin taiturimaisena uudistajana, ja myös hänen runojensa kieli on ainutlaatuisen herkkävireistä ja voimakasta.

Auts! Roman Schatz leikkelee kirjassaan suomalaisten ja saksalaisten yhteistä historiaa ja kohtalokkaita luonne-eroja

5.10.2017

Suomessa ylpeillään tiuhaan ja tottuneesti suomalaisuudella, mutta Saksassa ei saa puhua saksalaisuudesta. Toinen maailmansota on saksalaisille suuri häpeätahra, suomalaisille taas suuri sankaritarina. Asevelipuolet on "historiallisella tiedolla ryyditetty henkilökohtainen tilitys", jossa Roman Schatz luotaa kansojemme välisiä eroja sodassa ja rakkaudessa, kulttuurissa, kielenkäytössä ja huumorintajussa.

Anna vihreän vallata kotisi – tietokirjauutuus perehdyttää vihersisustamisen saloihin

29.9.2017

Caro Langtonin ja Rose Rayn Vihreä valtaa kodin – Sisusta huonekasveilla on onnistuneen ja trendikkään vihersisustamisen tietopaketti: yksistä kansista löytyvät vinkit ilmakasvien, mehikasvien, kaktusten sekä trooppisten kasvien hoitoon. Langtonin ja Rayn johdolla opit sisustamaan viherkasveilla sekä varmistamaan vehreiden ystäviesi elinvoimaisuuden ja kasvun.

Tuomas Vimman pitelemätön uutuusromaani vie pommi-iskun ravistelemaan Pariisiin

29.9.2017

Kun Pariisin keskustassa räjähtää naulapommi, Ranska siirtyy saman tien sotatilaan. Iskussa menehtyy suomalaismalli Kristiina, jonka sisko Katariina lentää maahan selvittämään tapahtunutta. Tuomas Vimma hyppää romaanillaan Vasen ranta jälleen uuteen genreen ja herkuttelee ranskalaiskliseillä, hervottomilla henkilöhahmoilla ja arvaamattomilla käänteillä.

Parasta pöytään on komea tietokirja suomalaisen ruokakulttuurin vaiheista

27.9.2017

Mikä oli Turun linnan suosituin herkku 1500-luvulla? Kuka presidenteistämme tilasi aina hirvenpääkeittoa? Miten ruotsinlaivat vaikuttivat ruokakulttuuriimme? Kari Martialan ja Helena Lylyharjun tuhti tietokirja Parasta pöytään – suomalaisen gastronomian historia tarjoilee ainutlaatuisia haastatteluja, yllättävää tietoa sekä klassikkoreseptejä hyvän ruoan ja historian ystäville.

Venäläisiä vakoojia, ydinonnettomuuden uhka ja myrkytys – Moskovan mies on todentuntuista yhteiskunnallista jännitystä

26.9.2017

Camilla Greben ja Paul Leanderin Moskovan mies kuvaa terävästi kansainvälistä energiapolitiikkaa ja vilisee venäläisiä vakoojia. Tositapahtumista innoitusta saanut kirja päättää kehutun Moskova noir -kirjasarjan, josta on tekeillä kansainvälisenä yhteistuotantona toteutettava tv-sarja. Sarjaa käsikirjoittaa Aleksi Bardy.

Lennokkaita tarinoita ja upeaa luontoa – Eränkävijät-teos sukeltaa menestys-tv-sarjan taustoihin

19.9.2017

Kirjailija Mika Kuljun teos vie tv-sarjasta tuttujen kalastajien ja metsästäjien matkaan. Vauhdikkaiden tarinoiden ja huikaisevien valokuvien Eränkävijät – Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta on ylistys Suomen luonnolle. Sarjan toinen kausi alkaa 1.10., ja sen esitysoikeudet on myyty 30 maahan.

Miten löytää hiljaisuus hälyn keskellä? Norjalaistietokirja etsii ratkaisuja meitä vaivaavaan rauhattomuuteen

19.9.2017

Älypuhelimen kilahdusten, liikenteen melun ja avokonttorin hälinän keskellä sätkii nykyihminen. Virikkeiden tulvassa rauhan löytäminen on usein vaikeaa. Norjalaisen Erling Kaggen teos Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä pohtii, miksi hiljaisuus on nyt niin tärkeää ja miten sitä voisi kukin löytää enemmän arkeensa.

Katriina Ranteen elegantti romaani rinnastaa rakkauden ja fysiikan lait

15.9.2017

Lontoolaiskaupan ilmoitustaululle jätetty lappu johdattaa bulgarialaissiivoja Lalan ja suomalaisfyysikko Aaron kirjeenvaihtoon, jossa he avaavat toisilleen elämäänsä ja muistojaan. Miten valo putoaa kuvaa kahden ihmisen välille sattumalta syntyvää yhteyttä, rakastamista ja muistamista aforistisen tarkasti ja oivaltavasti.

Rakkautta, surua ja uhrauksia – naistenviihteen ykkösnimi Jojo Moyes häikäisee jälleen

11.9.2017

Taiteilijapiirien nouseva tähti ja kauppaneiti. Surun murtama nuori leski ja taidevarkauksien tutkija. Kaksi vuosisadan erottamaa rakkaustarinaa, joita yhdistää sodan aikana kadonnut maalaus. Sota-aikana varastetun taiteen palauttaminen alkuperäisomistajille on aihe, joka herättää runsaasti keskustelua. Menestyskirjailija Jojo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta käsittelee romantiikan ohella moraalista ongelmaa taitavasti ja herkästi hittiteoksen Kerro minulle jotain hyvää tavoin.

Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen saamelaistrilogian pakahduttava päätösosa

6.9.2017

Saamelaisparantaja Soruia on ajautunut ahtaalle: Aanaarin perheet ovat kärsineet verilöylyssä pirkkalaisia vastaan, ja Soruiasta on tullut oman kansansa silmissä hylkiö. Päivi Alasalmen Siipirikon kuiskaus päättää Saamenmaan kipeää historiaa, rikasta kulttuuria ja aistivoimaista mytologiaa tutkivan romaanisarjan.

Riitta Castrénin Läpivalaisu on tunnustuksellinen selviytymistarina alkoholiongelmasta

1.9.2017

Läpivalaisu – pitkät jäähyväiset alkoholille kuvaa suoraan ja kaunistelematta alkoholista irrottautuvan naisen kamppailua häpeän, surun ja vanhenemisen kanssa. Samalla se pohtii suomalaista alkoholikulttuuria ja työelämän paineita.

Yhteiset sotavangit -teos pureutuu natsi-Saksalle luovutettujen sotavankien vaiheisiin

31.8.2017

Saksalaisille viranomaisille luovutettujen sotavankien kansallisuus, luovutusten syyt ja vastuut sekä vankien myöhemmät vaiheet ovat saaneet runsaasti huomiota niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ida Suolahti antaa vangeille kasvot kirjassaan Yhteiset sotavangit. Suolahti tutkii pintaa syvemmältä sotavankien elämänkohtaloita ja analysoi tarkasti Suomen ja Saksan välisen yhteistoiminnan piirteitä.

Haluatko käyttää päätäsi paremmin? Aivotaidot-kirja opastaa, miten hoitaa aivoja ja parantaa elämänlaatua

29.8.2017

Henkinen hyvinvointi perustuu aivojen hyvinvointiin. Mutta aivoihin voi vaikuttaa vasta kun ymmärtää niiden toimintaa. Kokeneet neuropsykologit Heli Isomäki ja Nina Uusitalo antavat Aivotaidot-kirjassa helppoja ja konkreettisia ohjeita aivojen huoltoon ja käyttöön.

Nix on terävä ja lempeä romaani äitinsä hylkäämästä pojasta ja totuudenjälkeisestä ajasta

28.8.2017

”Se mitä rakastat kaikkein eniten, satuttaa sinua aikanaan kaikkein pahiten.” Näin kertoo Faye-äiti pienelle Samuelille norjalaissukunsa myyttisestä olennosta, näkistä, ja katoaa eräänä aamuna. Amerikkalaisen Nathan Hillin esikoisromaani Nix on saanut ylistäviä arvioita, ja sitä on verrattu niin John Irvingiin, Donna Tarttiin kuin Jonathan Franzeniinkin.

Hurmaava Klompelompe-neulekirja saa entistä kattavamman jatko-osan

25.8.2017

Käsityöharrastajien sydämet valloittanut Klompelompe – Ihania neuleita lapsille saa jatkoa koko perheen neulekirjan muodossa. Klompelompe – Neuleita koko perheelle on luonnonläheinen, sadunomaisesti kuvitettu kirja, jonka avulla neuleiden tuottaminen omin puikoin sujuu vaivatta. Teos on edeltäjäänsä laajempi kokonaisuus, johon on koottu erityisesti pojille ja miehille sopivia neulemalleja.

Maailmankirjallisuuden uusi tähti tulee Indonesiasta – Eka Kurniawanin romaani on ällistyttävä keitos hulluutta ja himoa

24.8.2017

Kauneus on kirous on villisti rönsyilevä romaani hurjista naisista ja heikoista miehistä. Eka Kurniawanin hätkähdyttävän omaperäinen tyyli ja runsas kerronta ovat hurmanneet maailmalla, ja hän on yksi Göteborgin kirjamessujen odotetuimmista vieraista. Kirja on ensimmäinen suomennettu romaani Indonesiasta.

Jake Nyman perkaa arkistojen salat ja sensuroidut levyt uudessa kirjassaan

18.8.2017

The Rolling Stonesista Pussy Riotiin, Irwin Goodmanista M. A. Nummiseen. Kielletyt levyt tuo päivänvaloon, kuinka erikoisista syistä musiikkia on sensuroitu. Kirjan ennennäkemättömät arkistolöydöt todistavat, miten surkuhupaisan mielivaltaisesti levyjä kiellettiin Suomessakin.

Paula Havaste tuo rakastetun Kerten tarinan komeaan päätökseensä

17.8.2017

Lumen armo (Gummerus) päättää 1100-luvulle sijoittuvan, suositun Vihat-sarjan. Sinnikkään Kerten pakomatka on ollut pitkä ja monivaiheinen, ja sen varrelle ovat jääneet kaksi miestä ja kaksi pientä poikaa. Nyt Kertte etsii rakkaitaan – ja rauhaa häntä seuranneilta tuulen, maan ja veden vihoilta.

Camilla Läckberg rinnastaa uutuudessaan noitavainot ja nettitrollauksen

16.8.2017

Ruotsin dekkarikuningattaren odotettu uutuus Noita on taattua Läckbergiä: vangitseva jännitysromaani, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin teemoihin. Fjällbacka-sarjan kymmenes ja kenties kunnianhimoisin osa kuvaa ennakkoluuloja, vainoajia ja vainottuja. Se myös muistuttaa, että noidiksi epäillyt naiset olivat aikansa normeja rikkovia edelläkävijöitä.

Satu Lepistön psykologinen romaani kertoo poliisimiehen ja nuoren tytön epäsovinnaisesta suhteesta

15.8.2017

Satu Lepistön tummasävyinen esikoisromaani Lintutarha tutkii vallankäyttöä ja moraalisten rajojen ylittämistä. Poliisin ja nuoren tytön suhde alkaa traagisesta tapahtumasta, ja kumpikin poimii oman totuutensa muistojen kakofoniasta. Kuka on väärässä? Kuka muistaa oikein?

Selja Ahavan uutuus on rehellinen ja kaunis romaani kipeästä luopumisesta

9.8.2017

On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on romaani naisesta, joka haluaa merkitä miehensä muistiin ja tallettaa jokaisen yksityiskohdan menetyksensä karttaan.

Kaupunkisaunoja-teos kokoaa urbaanin saunomiskulttuurin yksiin kansiin

8.8.2017

Kaupunkisaunoja vie retkelle Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Kotkan saunoihin. Kirja tutustuttaa yleisten saunojen perinteisiin sekä avaa saunakulttuurin uusia ilmiöitä. Upeiden valokuvien äärellä aistii kiukaalla sihisevän veden ja savusaunan lempeän hämärän.

Juhlavuoden kunniaksi ilmestyvä Eniten vituttaa Suomi on vitutuskirjallisuuden helmi

4.8.2017

Suomi 100 -vouhotus alkaa ottaa kaaliin ihan tosissaan. Tästä syystä itsenäisyyden juhlavuoden merkkiteos Eniten vituttaa Suomi kiteyttää sata tapaa, joilla Suomi yksinkertaisesti kusee. Esimerkiksi mökkeily, muumit, jääkiekko ja Turun Sinappi saavat kerrankin ansaitsemansa huomion. Eniten vituttaa Suomi opettaa kädestä pitäen, miten suhtautua Suomen Pisa-tulosten heikkenemiseen, urheilumenestykseen tai läpeensä korruptoituneeseen ”maan tapaan”.

Matti Rönkä heittää Tuntemattoman sotilaan hahmot it-firmaan ja veistää huumoria työelämän taisteluista

4.8.2017

Mitä tapahtuisi, jos Väinö Linnan jermut joutuisivat kohtaamaan tämän päivän työelämän haasteet? Matti Röngän uutuudessa Ville Koskela on esimiehenä teknologiafirmassa, joka joutuu myllerrykseen muutosjohtaja Tanja Lammion myötä. Yyteet kommentoi terävän humoristisesti pienen ihmisen selviytymistaistelua matkalaskujärjestelmien, konsulttikielen ja tuotannollis-taloudellisten syiden ristitulessa.

Kymmenen kirjailijaa päivittää kotimaisia klassikkoja Jatkuu!-novellikokoelmassa

3.8.2017

Mitä tapahtuu, kun nykykirjailijat versioivat rakastettuja klassikkoja? Novellikokoelmassa Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista Laura Lindstedt lähettää kertojansa pelastamaan Joel Lehtosen päähenkilön varmalta kuolemalta, ja Anu Kaaja pohtii, mitä tapahtui Tove Janssonin Taikatalven jälkeen. Juha Hurme astelee Alastalon salista Ylistalon huussia kohti, ja Petri Tamminen kirjoittaa Seitsemälle veljekselle uuden päätösluvun.

Parempaa retkiruokaa -kirjan reseptit rikastuttavat metsäretkeä

2.8.2017

Minna Jakosuon Parempaa retkiruokaa tarjoaa maukkaat reseptit retkeilijöille, jotka haluavat vaihtelua tavanomaisiin eväsruokiin. Kirja opastaa miten kannattaa varautua pitkälle tai lyhyelle retkelle, kahdestaan tai isommalla porukalla. Parempaa retkiruokaa neuvoo myös, kuinka etsiä lisämakua luonnosta käyttämällä villiyrttejä ja -vihanneksia.

Seleesian näkijä jatkaa ajankohtaisiin teemoihin tarttuvaa huikeaa fantasiasarjaa

2.8.2017

Erika Vikin Seleesian näkijä on toinen osa kotimaisessa Kaksosauringot-trilogiassa. Teos tarjoaa seikkailua, ruudinsavua sekä tappavaa tulta ja syvältä kumpuavaa taikuutta. Erika Vik vierailee Hel-YA!-nuortenkirjallisuustapahtumassa 5.8.2017 ja Worldconissa 9.–13.8.2017.

Vallisaari, Kuninkaansaari, Lonna ja Isosaari – Aarresaaret-opas avaa Helsingin suosikkisaarten salat

1.8.2017

Aarresaaret-opas summaa hiljattain avautuneiden sotilassaarten historiaa ja luontoelämyksiä. Kokeneen saarioppaan ja palkitun luontokirjailijan Jarmo Niemisen teoksessa on mukana myös kesäkuussa avattu Isosaari.

Käärmeiden kaupunki tuo kuumaa eksotiikkaa huokuvan aavikkofantasian Suomeen

1.8.2017

Katri Alatalon fantasiaromaani Käärmeiden kaupunki tarjoaa runsaasti juonenkäänteitä, häikäilemättömiä ihmissuhdesotkuja ja ajankohtaisia teemoja magian sävyttäminä. Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroitunut teos lennättää lukijan hiekkadyyneille, joiden uumenissa piilee muinainen salaisuus. Alatalo vierailee Hel-YA!-nuortenkirjallisuustapahtumassa 5.8.2017 ja Worldconissa 9.-13.8.2017.

Nordic noirin uusi tähti! Camilla Greben psykologinen trilleri kerää kehuja

31.7.2017

Kun jää pettää alta on moniulotteinen ja nautinnollisesti kieputtava trilleri rakkaudesta ja petoksesta. Romaanista on tullut kansainvälinen menestysteos, ja se on nostanut Camilla Greben pohjoismaisen jännityksen kärkitekijöihin.

Anni Kytömäen uusi, odotettu romaani on vapauden puolustuspuhe

27.7.2017

Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksi valittu esikoisromaani Kultarinta oli ylistys metsälle. Nyt ilmestynyt Kivitasku kuljettaa kallioille ja veden ääreen. Vaikuttava sukupolviromaani ulottuu 1840-luvulta nykypäivään ja kertoo rohkeista haaveilijoista ja hullusta rakkaudesta.

Throne of Glass – Lasipalatsi päästää valloilleen säkenöivän salamurhaajasankarittaren

19.7.2017

Amerikkalaisen Sarah J. Maasin menestysteos Throne of Glass – Lasipalatsi aloittaa maailmalla järisyttävän suosion saavuttaneen seikkailufantasiasarjan, jonka keskiössä on vapaudestaan taisteleva sisukas salamurhaaja. Toimintaa, romantiikkaa, juonittelua, magiaa ja kasvutarinaa yhdistelevä Lasipalatsi on koukuttava romaani, jonka oikeudet on myyty jo 35 maahan.

Puhuttelevan YA-sarjan toinen osa taklaa nuoruuden ongelmat raikkaalla otteella

17.7.2017

Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? jatkaa suorapuheista Normaali-sarjaa tarttuen moniin nuoruuden kipupisteisiin, kuten vanhempien eroon, alkoholismiin ja epävarmuuteen. Bourne ei kuitenkaan saarnaa lukijoilleen tai sorru turhaan angstiin, vaan hurmaa positiivisella ja eloisalla kerronnalla.

101 Very Finnish Problems -kirja on oivaltava ja hykerryttävä huumoripläjäys suomalaisuudesta

21.6.2017

Brittisyntyisen Joel Willansin 101 Very Finnish Problems – The Foreigner's Guide to Surviving in Finland valottaa suomalaisen kulttuurin outouksia ulapalla oleville ulkomaalaisille ja hauskuuttaa niitä suomalaisia, joilla on itselleen nauramisen taito hanskassa. Kirja sai alkunsa huippusuositusta Very Finnish Problems -Facebook-sivusta, ja nyt aiheesta on sukeutunut myös samanniminen podcast.

Päämaja Prahassa on komea trilogian päätös mafiamaailmaan päätyneestä Sophie Brinkmannista

13.6.2017

Alexander Söderbergin uutuusjännäri Päämaja Prahassa päättää tiivistunnelmaisen Sophie Brinkmann -sarjan. Vastoin tahtoaan mafiamaailmaan päätyneen Sophien, korruptoituneen poliisi Janssonin ja kostoa hautovan mafiapomo Guzmanin kohtalot ratkaistaan tässä tyylikkäässä trillerissä, jonka taitavasti punottu juoni pitää otteessaan.

Suositun keittokirjan toinen osa houkuttelee uusien vegemakujen äärelle

6.6.2017

Lisää kasvisruokaa koko perheelle -kirja tarjoaa kekseliäitä kasvisruokareseptejä, jotka maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. Sara Askin ja Lisa Bjärbon reseptien avulla onnistuvat sekä pikaiset kaaospäivien ateriat että yhteisten hetkien hitaammat herkut.

Ranskan dekkaritähti Fred Vargas panee rakastetun komisarionsa vastakkain voittamattoman sarjamurhaajan kanssa

2.6.2017

Fred Vargasin rikosromaani Neptunuksen sauva on osa hittisarjaa, joka seuraa komisario Adamsbergin murhatutkimuksia. Ranskan arvostetuimman dekkarikirjailijan ja nelinkertaisen CWA International Dagger -rikoskirjallisuuspalkinnon voittajan teos pakottaa Adamsbergin kohtaamaan menneisyytensä demonit.

Tanskan ykkösdekkaristin Jussi Adler-Olsenin koukuttava uutuus vie tuhoisan kultin jäljille

1.6.2017

Jussi Adler-Olsenin kansainvälinen menestyssarja Osasto Q saa jatkoa: Vartija vie rikostutkija Carl Mørckin kollegoineen selvittämään nuoren naisen mystistä kuolemaa. Tutkinta johtaa heidät karismaattisen kulttijohtajan jäljille.

Pirullinen sarjamurhaaja ja pikimustaa huumoria – Daniel Colen Räsynukke tuulettaa brittidekkariperinnettä

29.5.2017

Lontoolaisesta asunnosta löytyy ruumis, joka on parsittu kokoon kuuden eri uhrin jäsenistä. Media ristii ruumiin Räsynukeksi, ja rikosylikonstaapeli William ”Wolf” Fawkes saa tehtäväkseen pysäyttää murhaajan. Daniel Colen menestysdekkari Räsynukke yhdistää kekseliäästi mielipuolisen murhatarinan, kiivastempoisen kerronnan ja sysimustan huumorin.

Terveysmetsä on lumoava teos luonnon elvyttävästä vaikutuksesta

23.5.2017

Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä näyttää, kuinka monin tavoin luonto vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin. Se on kattava opas Suomen luonnon elvyttäviin erityispiirteisiin. Tutkimustietoa, tarinoita ja vinkkejä sisältävä kirja innostaa lähtemään luontoon ja etsimään omaa terveysmetsää. Matkaa evästää terveysmetsän 31-kohtainen tunnusmerkistö.

Hurmaavasta Omenakirjasta saat ohjeet lajikkeiden valintaan, niksit omenapuun hoitoon sekä reseptit herkullisiin omenaruokiin

23.5.2017

Kirsti Eskelisen Omenakirja – Kasvata, tunnelmoi, herkuttele on oiva kumppani suussa sulavien omenaruokien ystäville sekä kaikille, jotka harkitsevat oman omenapuun – tai peräti kokonaisen omenatarhan – hankkimista. Kirjan avulla erotat Antonovkan ja Erstaan toisistaan ja kiepautat omena-haperopastan käden käänteessä!

Mediatiedote: Kiitos kirjasta -palkinto Minna Rytisalolle

22.4.2017

Kiitos kirjasta -mitali myönnetään Minna Rytisalolle romaanista Lempi. Raati pitää romaania harvinaisen vahvana ja eheänä esikoisteoksena.

Sorjonen – Loppupeli jatkaa televisiostakin tuttua dekkarisarjaa

20.4.2017

J. M. Ilveksen Sorjonen – Loppupeli seuraa Nukkekoti-teoksessa tutuksi tulleen rikoskomisario Kari Sorjosen tutkimuksia, jotka tällä kertaa osuvat oman perheen kohdalle. Kirja on Sorjonen-rikosromaanisarjan itsenäinen toinen osa, joka tarjoaa takuuvarmaa viihdettä dekkareiden ystäville. Loppupelistä löytyy uutta sisältöä myös tv-sarjaa seuranneille lukijoille, kun romaani jatkaa tarinaa sarjaa pidemmälle.

Uutuuskirja avaa Latinalaisen Amerikan järkyttäviä huumesotia

19.4.2017

Rikostoimittaja Ioan Grillon teos Huumesota on hyytävä raportti Latinalaisen Amerikan taistelukentiltä, joita hallitsevat ääriväkivaltaiset rikollisliigat. Grillo on päässyt tapaamaan huume-, ase- ja ihmiskauppaa pyörittäviä kartelleja sekä niiden uhreja Väli- ja Etelä-Amerikassa.

Erikoinen ura New Yorkin seksimuseossa sai Sarah Forbesin kirjoittamaan kokemuksistaan kirjan

18.4.2017

Millaista on olla nuori nainen, joka työskentelee eräässä maailman suurimmista seksimuseoista? Seksiä museossa on amerikkalaisen Sarah Forbesin riemukas ja suorasukainen kertomus nuoren naisen rohkeasta uravalinnasta ja sen seurauksista. Kertoessaan oman tarinansa Forbes tekee samalla näkyväksi seksiin liittyviä tabujamme.

Suosittu tietokirjailija Peter Wohlleben avaa uutuusteoksessaan eläinten salattua elämää

31.3.2017

Voiko eläimillä olla hauskaa? Rakastaako lemmikki oikeasti isäntäänsä? Häpeävätkö hevoset? Saksalainen biologi ja luontokirjailija Peter Wohlleben sukeltaa tietokirjassaan Eläinten salattu elämä eläinkunnan mielenliikkeisiin ja tunteisiin. Samaan tapaan kuin menestysteoksessaan Puiden salattu elämä hän johdattelee katsomaan ympäristöämme toisin. Niin lähellä kuin eläimet meitä ovatkin, emme tule ajatelleeksi, kuinka samanlaisia me olemme.

Niken perustaja Phil Knightin muistelmat on rehellinen kertomus tiestä menestykseen

29.3.2017

Nike on yksi maailman arvostetuimmista brändeistä, mutta Phil Knight, mies jättikonsernin takana, on jäänyt tuntemattomaksi. Muistelmateoksessaan Shoe Dog hän kertoo menestystarinan, johon on kuulunut sekä uhkarohkeita askelia että suuria haasteita niin liikemiehen omalla polulla kuin yhtiönkin vaiheissa. Teos osoittaa todeksi Knightin itselleen antaman neuvon voiman: ”Mitä ikinä tapahtuukaan, älä koskaan pysähdy.”

Englantilaisen paimenen tunnelmallinen menestysteos kutsuu pohtimaan elämän suuria valintoja

28.3.2017

James Rebanksin arvostelumenestys Elämäni paimenena – Kertomus erilaisesta elämäntavasta kertoo karusta, hiljaisesta elämästä henkeäsalpaavan luonnon keskellä. Kirja on vaikuttava puheenvuoro maaseutuelämäntavan puolesta ja kuvaa elävästi vuodenkiertoa Englannin Järviseudulla.

Vakoojat on kirjallinen tutkimusmatka neuvostovakoilun saloihin ja Vilho Pentikäisen mysteeriin

17.3.2017

Toimittaja Martti Backmanin Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933 on jännittävä dokumenttiromaani kansainvälisestä vakoiluringistä ja suomalaisesta agentista tapahtumavyyhden keskellä. Teoksen keskiössä on Neuvosto-Venäjälle paennut mestarivakoilija Vilho Pentikäinen, jonka vaiheet ovat vieläkin osittain hämärän peitossa.

Corpus on säkenöivä teos vallan vaihtumisesta 1700-luvun lopun Ranskassa

10.3.2017

Milja Kauniston Corpus on rohkea ja yllätyksellinen romaani vallan vaihtumisesta, juonitteluista ja viettelyksen vaaroista 1700-luvun lopun Ranskassa. Teos jatkaa Ranskan vallankumouksen salaisuuksien ympärille kietoutuvaa Purppuragiljotiini-sarjaa. Kaunisto on lunastanut paikkansa historiallisen romaanin kärkikaartissa, ja sarjan edellinen osa, Luxus, oli myyntimenestys. Etelä-Ranskassa perheineen asuva Kaunisto vierailee Suomessa 16.¬–17.3.

Psykologinen dystopiaromaani kuvaa ekologista ja inhimillistä katastrofia

9.3.2017

Tuomo Jäntin Verso on kingimäinen jännitysromaani yhteiskunnasta, joka joutuu reagoimaan tuntemattomaan uhkaan. Teos on vangitseva kuvaus vieraan pelosta, terrorismista ja terveydenhuollon painajaisesta. Samalla romaani on syvästi liikuttava kertomus epidemian kieputtamista yksilöistä ihmisenkokoisine unelmine ja pelkoineen.

Booker-palkittu Vegetaristi on järisyttävä romaani naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa

8.3.2017

Eteläkorealaisen Han Kangin Vegetaristi on henkeäsalpaavan kaunis ja tummasävyinen romaani mielihalusta sekä yhteisön kontrollista ja sen vastustamisesta. Ylistävät arviot kerännyt teos tarjoaa lukijalleen järisyttävän lukukokemuksen, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Vegetaristi sai arvostetun kansainvälisen Man Booker -palkinnon keväällä 2016.

Ensimmäinen kattava teos Suomen sisällissodan naiskaarteista kertoo miksi naiset tarttuivat aseisiin

7.3.2017

Tutkija Tuomas Hopun tietokirja Sisällissodan naiskaartit kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen tiedot naisista, jotka vuonna 1918 palvelivat ase kädessään valkoisten ja punaisten puolilla. Pitkäaikaiseen tutkimukseen perustuva kirja korjaa aiempia vääriä tietoja ja ennakkoluuloja sekä täydentää kuvaamme sisällissodasta.

Laurent Binet’n uutuusteos on leikkisä kuvaus sanan totuuttakin vahvemmasta mahdista

2.3.2017

Laurent Binet’n Kuka murhasi Roland Barthesin? tempaa mukaansa satiiriseen murhamysteeriin, jossa seikkailevat Ranskan tunnetuimmat älyköt ja turvallisuuspalvelun komisario, joka palauttaa filosofit maan pinnalle. Teos sai ilmestyessään osan ranskalaisesta älymystöstä raivoihinsa ja toiset hurmoksiin. HHhH-kirjallaan tunnetuksi tullut Laurent Binet vierailee Suomessa Helsinki Lit -festivaalilla 12.–13.5.2017.

Tommy Tabermannin Kukkiva kivi -runokokoelma nyt nostalgisena 70-vuotisjuhlapainoksena

1.3.2017

Rakastettu runoilija Tommy Tabermann täyttäisi seitsemänkymmentä vuotta 3.12.2017. Kirjailijan juhlavuoden kunniaksi julkaistaan uusi painos Kukkiva kivi -kokoelmasta, johon Tabermann itse valitsi varhaistuotantonsa parhaat runot.

Kukoistava keidas on upea uutuuskirja kodin viherpeukaloille

28.2.2017

Kukoistava keidas – Pihan ja parvekkeen uusi loisto on täsmälääke jokakeväiseen pihan, terassin ja parvekkeen sisustus- ja istutushuumaan ja sopii ympärivuotiseen käyttöön. Uutta kaipaavat viherpeukalot ja nikkaroijat saavat kirjasta ideoita, tukea ja – mikä parasta – käytännön ratkaisuja.

Kiehtovan kotimaisen fantasiatrilogian ensimmäinen osa kertoo muukalaisuuden pelosta ja menetyksen tuskasta

22.2.2017

Erika Vikin esikoisteos Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa, sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä 1800-luvun lopun villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksosauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.

Finlandia-voittaja Jukka Viikilän kaksi runokokoelmaa nyt yksissä kansissa

20.2.2017

Juuri julkaistu Runoja I–II kokoaa kirjailija, dramaturgi Jukka Viikilän aiemmin ilmestyneet runoteokset. Viikilän runoissa näkyvät ilmaisun omaperäisyys, kielen kirkkaus ja sanankäytön taidokkuus. Samat piirteet hurmasivat palkintoraadin ja lukijat Finlandia-palkinnon voittaneessa romaanissa Akvarelleja Engelin kaupungista.

Hittikirjailija Jan-Philipp Sendkerin koskettava uutuusromaani muistuttaa hetkessä elämisen tärkeydestä

10.2.2017

Saksalaiskirjailija Jan-Philipp Sendkerin Sydämen ääntä ei voi unohtaa vie lukijan trooppiseen Burmaan – sen kauneuden ja kauheuden keskelle. Puhutteleva tarina kertoo ikuisen rakkauden etsimisestä sekä ihmisen janosta oppia taito elää tässä hetkessä. Kirja on itsenäinen jatko-osa Jan-Philipp Sendkerin huikean menestyksen saaneelle esikoisromaanille Sydämenlyönneissä ikuisuus. Se nousi myös meillä myydyimpien käännöskaunokirjojen joukkoon ilmestyessään suomeksi keväällä 2016.

Amerikan ykköstrilleristin Murtunut mies aloittaa uuden dekkarisarjan miehestä, joka muistaa kaiken

9.2.2017

Rikoskirjailija David Baldaccin uutuuskirja Murtunut mies on avausosa uudelle dekkarisarjalle, joka kertoo Amos Decker -nimisestä omaperäisestä poliisista. Onnettomuuden seurauksena Decker ei pysty unohtamaan mitään, mutta pääsee hyödyntämään tätä omalaatuista ominaisuuttaan rikostutkimuksissaan. Baldacci punoo jännitystä täynnä olevan tarinan, jossa moniulotteiset, uskottavat hahmot ottavat mittaa toisistaan.

Mausteinen Sirocco-keittokirja jatkaa menestyksekkään Persianan jalanjäljissä

7.2.2017

Iranilaissyntyisen Sabrina Ghayourin Sirocco-keittokirja sisältää yli 100 herkullista reseptiä, jotka tuovat ruoanlaittoon itämaista inspiraatiota. Palkitun Persianan tekijän uutuuskirjassa on jotain jokaiselle, kaipasitpa sitten hyödyllisiä vinkkejä aamiaiselle, lounaalle tai päivälliselle tai ideoita pikkupurtaviin.

Oonko ihan normaali? on suorapuheinen ja raikasääninen YA-romaani mielenterveysongelmista ja feminismistä

2.2.2017

Vastustamattoman herkullista huumoria kupliva Oonko ihan normaali? on maailmalla menestyneen young adult -trilogian avaus, joka käsittelee tyrmäävän tarkasti pakko-oireista häiriötä (OCD) ja teinivuosien epävarmuutta. Nuorten parissa työskennellyt toimittaja Holly Bourne on luonut voimaannuttavan ja hullunhauskan kirjasarjan, joka jokaisen aikuisenkin pitäisi lukea.

Riemastuttava uutuuskirja Ottilia ja keltainen kissa aloittaa herkullisesti kuvitetun lasten seikkailusarjan

1.2.2017

Ottilia ja keltainen kissa on kuvittaja-kirjailija Chris Riddellin uuden lastenkirjasarjan avaus, joka seuraa nuoren ja reippaan Ottilia Ruskeamaan seikkailuja. Hullunkurinen ja nokkela teos on täynnä yllätyksiä, jotka kutkuttavat niin vanhemman kuin lapsenkin nauruhermoja.

Entisen rikostutkijan romaani Annoin sinun mennä on kevään yllätyksellisin psykologinen trilleri

1.2.2017

Menestyskirja Annoin sinun mennä on Ison-Britannian keskusrikospoliisissa työskennelleen Clare Mackintoshin esikoisteos, jonka nokkela juonenkuljetus on saanut lukijat pauloihinsa. Vangitseva, ovela ja piinaava psykologinen trilleri menee ihon alle, ja kirjan tyrmäävää juonenkäännettä on kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista. Clare Mackintosh vierailee Helsingissä Dekkariviikolla 14.–16.6.2017.

Kaarlen palkinnot Jukka Viikilälle, Jarmo Niemiselle ja Irmeli Ruuskalle

30.1.2017

Gummeruksen Kaarlen palkinto kaunokirjailijalle myönnettiin Jukka Viikilälle hänen romaanistaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Kaarlen palkinnon tietokirjailijalle sai Jarmo Nieminen teoksellaan Keisarin perintö – Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta. Suomentaja Irmeli Ruuska sai Kaarlen palkinnon kääntäjälle. Kaarlen palkinnot on nimetty Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan, joka perusti Gummeruksen 145 vuotta sitten. Palkinnot jaettiin kustantamon illallisjuhlassa 27.1.2017.

Anneli Kannon uutuusromaani Lahtarit on vavahduttava kertomus sisällissodan mielettömyydestä

25.1.2017

Tamperelaiskirjailija Anneli Kannon Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä Vaasasta Viipuriin. Sisällissodan vuosipäivänä 27.1. ilmestyvä Lahtarit kääntää katseen suomalaisten syvään, mutta tuntemattomampaan haavaan, valkoisten osuuteen vuoden 1918 tapahtumissa. Moniääninen teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus sisällissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta.

Mentaalivalmentaja Minna Marshin rohkea uutuuskirja Intohimo auttaa löytämään arjen ekstaasin

24.1.2017

Riittääkö sinulle kytevä innokkuus vai haluatko löytää elämääsi paloa, tavalla joka sytyttää juuri sinut? Minna Marshin Intohimo – Sytytkö? ohjaa käytännönläheisillä vinkeillä arjen ekstaasin, elämää muuttavan radikaalin intohimon ja seksuaalienergian pariin. Normeja haastavassa kirjassaan Marsh kutsuu tutkimaan omia tervehdyttävän intohimon mahdollisuuksia.

Marja Putkiston uusi kirja BODY UP haastaa ja auttaa suomalaisia parantamaan ryhtiään

23.1.2017

Method Putkiston kehittäjän Marja Putkiston juuri ilmestynyt BODY UP – Hyvä ryhti ja liikkumisen vapaus esittelee modernin ja dynaamisen tavan rakentaa keholle kannatus, joka kestää läpi elämän. Teos avaa uutta harjoittelu- ja ajattelumallia, joka auttaa ymmärtämään ryhdin, hyvinvoinnin ja terveyden yhteyden toisiinsa. BODY UP antaa myös konkreettiset ohjeet harjoitteluun.

Mikko Kamulan komea esikoisromaani Ikimetsien sydänmailla herättää eloon suomalaisten menneisyyden ja mytologian

23.1.2017

Millaista oli elämä silloin kun metsänhaltijat, maahiset, jättiläiset, noidat ja tietäjät olivat totta? Vanhat myytit ja uskomukset heräävät henkiin tamperelaisen esikoiskirjailijan Mikko Kamulan romaanissa Ikimetsien sydänmailla, joka aloittaa Metsän kansa -sarjan. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden alussa ilmestyvä teos kääntää katseen yli 500 vuoden takaiseen Suomeen, suomalaisuuden alkujuurille. Kiehtovaa tarinankerrontaa ja syvällistä perinteentuntemusta yhdistävä romaani liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla.

Raikkaat ruokakirjat Hyvä avokado ja Hyvä kookos tarjoavat selkeät ohjeet terveellisiin ruokiin

19.1.2017

Monikäyttöiset ja herkulliset avokado ja kookos ovat myös ravintoarvoltaan huikean terveellisiä. Uutuuskirjat Hyvä avokado ja Hyvä kookos antavat tietoa näiden ruoanlaitossa suosittujen hedelmien käytöstä ja tarjoavat molemmat 40 herkullista reseptiä.

Inspiroiva opaskirja Ikigai paljastaa pitkän ja onnellisen elämän salaisuudet

17.1.2017

Héctor Garcían ja Francesc Mirallesin teos Ikigai tarkastelee elämää ns. sinisellä vyöhykkeellä, jonka asukkaat elävät muuta maailmaa yleisemmin yli satavuotiaiksi. Japanilaisten mukaan jokaisella on oma ikigai, syy olemassaoloon. Sen tavoittelu ja löytäminen tuo elämään merkitystä, onnea ja sen myötä terveyttä ja menestystä. Sana ikigai muodostuukin sanoista iki, ’elämä’, ja kai, ’omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen’.

Eat Pray Love -hittikirjan tekijän uutuus Big Magic opastaa luovaan elämään

12.1.2017

Menestyskirjailija Elizabeth Gilbertin juuri ilmestynyt uutuusteos Big Magic on unelmien kirja jokaiselle, joka haluaa toteuttaa omaa luovuuttaan vapaammin. Samalla julkaistaan myös suositun Eat Pray Love -kirjan 10-vuotisjuhlapainos. Molemmat kirjat ovat olleet New York Timesin bestsellereitä ja lukijoiden rakastamia ilmestymisestään lähtien.

Linda Olssonin uutuusromaani Sisar talossani on herkkä kuvaus vaikeasta sisarsuhteesta

11.1.2017

Sisar talossani on kertomus selityksiä etsivistä siskoksista, jotka ovat eläneet lapsuutensa yhdessä mutteivät jakaneet sitä. Haikean kaunis teos maalaa vivahteikkaan kuvan aikuisten sisarusten välisestä jännitteestä ja kipeiden muistojen taakasta. Linda Olsson kirjoitti uutuusromaaninsa samassa pohjoisespanjalaisessa Cadaquésin kylässä, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat.

Kansainvälinen menestysromaani Viimeiset villitykset kuvaa vanhainkodin arkea tarkkasilmäisesti ja huumorilla

10.1.2017

Viimeiset villitykset pistää vipinää vanhempaankin töppöseen. Hendrik Groen, 83 ¼ vuotta, ei pidä vanhuksista. Kyllästyttyään itseensäkin hän päättää päästää ääneen todellisen Hendrikin, joka on piileskellyt korrektiuden suojamuurin takana. Tasan vuoden ajan hän aikoo dokumentoida salaiseen päiväkirjaansa sensuroimattomat näkemyksensä elämästä hollantilaisessa vanhainkodissa.

Yllättävä luonto -kirjan hurmaavat eläintarinat vievät lukijansa suomalaisen luonnon helmaan

5.1.2017

Yllättävä luonto – suomalaisia eläintarinoita on Helena Röngän luontodokumenttityylinen eläintarinakirja. Kirjan jokaiseen lukuun sisältyy jokin jännittävä, hupaisa tai liikuttava selviytymistarina tai ihmisen ja eläimen välinen yllättävä kohtaaminen. Jokaista tosielämän tarinaa myötäilee tunnelmallinen akvarellipiirroskuvitus.

Vegaanihaaste-kirja tarjoaa helpot ja herkulliset ohjeet koko kuukaudeksi

2.1.2017

Tammikuinen Vegaanihaaste-kampanja on jo muutaman vuoden ajan innostanut tuhansia ihmisiä kokeilemaan ruokaa, joka on valmistettu ilman eläinperäisiä tuotteita. Maarit Kytöharjun värikäs ja rento keittokirja Vegaanihaaste – 31 päivää herkutellen auttaa sekasyöjää valmistamaan vegaaniherkkuja ja antaa uusia ideoita myös kokeneelle vegaanille.

Viestinnän yhteystiedot

Pauliina Pietilä Tuottaja
010 683 6222
pauliina.pietila@gummerus.fi
Eeva Herrainsilta Viestintäpäällikkö
010 683 6210
eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Mediapankkiin »