22.5.2023
28.11.2018
VTM Johanna Laitinen on nimitetty Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.12.2018 lähtien. Hän siirtyy tehtävään Gummeruksen käännetyn kaunokirjallisuuden toimituspäällikön toimesta. Toimitusjohtaja Anna Baijars jatkaa edelleen kaunokirjallisuuden kustantajana.
9.11.2018
Pauliina Rauhalan Synninkantajat kuvaa hoitokokousvuosia lestadiolaisyhteisössä. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun loppuun Pohjois-Pohjanmaalle. Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.
29.10.2018
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kymmenen finalistin joukossa on kolme Gummeruksen esikoiskirjailijaa: Anna-Liisa Ahokumpu romaanillaan Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa, Sisko Savonlahti romaanillaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja Enni Vanhatapio romaanillaan Absentia. Vuoden parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle myönnettävä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto, 15 000 euroa, jaetaan 15.11.
27.10.2018
Kirjailija-musiikkitoimittaja Jake Nymanille on myönnetty Suomen Tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinto. Palkinto myönnetään vuosittain usealle tietokirjailijalle tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Palkinnot ovat suuruudeltaan 8 000 euroa ja ne rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
19.10.2018
Tanskan ykkösdekkaristi Jussi Adler-Olsen on tunnettu huippusuositusta ja monessa maassa palkitusta Osasto Q -sarjasta. Gummerus julkaisee nyt uudelleen suomennettuna Adler-Olsenin esikoisromaanin, alun perin vuonna 1997 ilmestyneen psykologisen jännärin Aakkostalo. Romaani sukeltaa syvälle ihmismielen syövereihin ja nostattaa kylmiä väreitä yhä yli 20 vuotta myöhemmin. Uudesta käännöksestä vastaa Adler-Olsenin Osasto Q -sarjan suomentaja Katriina Huttunen.
16.10.2018
Kustannustoimittaja ja dramaturgi Niina Miettinen on valittu Gummerus Kustannus Oy:n kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 16.11.2018. Miettinen siirtyy Gummerukselle kustannustoimittajan tehtävästä Otavalta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2005 alkaen. Koulutukseltaan Niina Miettinen on filosofian maisteri pääaineenaan kotimainen kaunokirjallisuus ja teatteritaiteen maisteri dramaturgian koulutusohjelmasta.
15.10.2018
Ari Rautalan Aseveljet korpisodassa kertoo jatkosodan Vienasta. Teos kuvaa kenraali Hjalmar Siilasvuon johtaman III Armeijakunnan vaiheita Vienassa aina kevääseen 1944 asti, jolloin armeijakunnan esikunta ja joukot siirrettiin Karjalan kannakselle. Aseveljet korpisodassa seuraa sotatapahtumia paikan päällä ja toisaalta perehtyy Siilasvuon vaikeuksiin johtaa joukkoja hankalassa tilanteessa.
12.10.2018
Suomen sisällissodan uhreja on tutkittu jo sata vuotta. Historioitsija Tuomas Hopun, tietokirjailija Tauno Tukkisen ja Helsingin sotasurmat -tutkimushankkeen johtajan, tietokirjailija Jarmo Niemisen teos Sisällissodan taistelut tuo julki tähän mennessä tarkimman tiedon sodassa kaatuneista ja kadonneista. Kirja koostuu kahdesta osasta, yhtäältä Tuomas Hopun kymmenen merkittävän taistelun kuvauksesta karttoineen ja toisaalta Tauno Tukkisen vuosikymmenien työn tuloksesta, matrikkeleista, joista selviävät 11 500 taisteluiden uhrin mahdollisimman tarkat tiedot.
10.10.2018
Clare Mackintosh on lunastanut paikkansa modernin psykologisen trillerin mestarina. Kolmas teos Anna minun olla jatkaa Mackintoshin menestystarinaa. Hänen aiemmat romaaninsa Annoin sinun mennä ja Minä näen sinut ovat koukuttaneet hyytävän jännittävillä ja nerokkailla juonenkäänteillä miljoonia lukijoita ympäri maailmaa. Esikoisteos Annoin sinun mennä nousi heti ilmestyttyään luetuimpien kirjojen kärkeen ja sitä on myyty Suomessa jo yli 36 000 kappaletta.
9.10.2018
Historioitsija Mika Kulju kulkee kirjassaan Kirjeitä Raatteen tieltä isoisänsä Heikki Kuljun (1915–1941) jäljillä talvisodan Suomussalmen ja Kuhmon taisteluista jatkosodan tapahtumiin Sallassa. Korpisodan karu todellisuus käy ilmi kirjeissä, joita Heikki Kulju kirjoitti rintamalta kotiin. Niistä viimeinen saapui Tornioon heinäkuun lopulla 1941.
5.10.2018
Pitkän ja arvostetun kirjailijan uran tehnyt Päivi Alasalmi on tunnettu naisten kohtaloiden kuvaamisesta ja mystisen sävyisistä teoksistaan. Alasalmen uutuus Riivatut sijoittuu Tampereen läheisyyteen, kuvitteelliseen Sunilan kylään vuonna 1891. Innoituksen Riivattuihin Alasalmi on saanut Ylöjärvellä vuonna 1885 ilmenneestä poltergeist-tapahtumasarjasta.
4.10.2018
Äskettäin väitellyt valtiotieteiden tohtori Anders Blom pureutuu syksyn kiinnostavimpiin tietoteoksiin lukeutuvassa uutuuskirjassaan Veljeskunta – Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä suomalaisen politiikan rakenteisiin, joissa työmarkkinajärjestöjen edunvalvojat ovat olleet paremmasta tiedosta ja erivapauksista nauttiva sisäpiiri, veljeskunta. Kirja analysoi poliittista järjestelmäämme, Suomen mallia, lobbareiden näkökulmasta – miten asioihin on voinut vaikuttaa sisäpiirissä ja miten niihin nykyään vaikutetaan sisäpiirissä. Blom käy läpi lähiajan poliittista taloushistoriaa: Emu- ja EU-jäsenyysneuvotteluita, Nokian roolia lobbaajana sekä tuoreimpana telakkateollisuutta koskevia poliittisia päätöksiä, joista kirja tuo esiin uutta tietoa.
3.10.2018
Maailmanlaajuista suosiota nauttivan brittiläisen Daniel Colen jännitysdekkari Marionetti laajentaa hirvittävän suunnitelmalliset kopiomurhat kansainväliselle tasolle. Uusi sarjamurhatapaus saa kylmiä väreitä nostattavia Räsynukke-murhiakin eeppisemmät mittasuhteet, kun lähes identtisiä kopiomurhia esiintyy Atlantin molemmin puolin. Marionetti on itsenäinen jatko-osa Räsynukke-kirjalle.
2.10.2018
Heidi Jaatisen Koski kertoo Koskenjoen varrella asuvasta korskeasta suvusta, jonka miehet ovat tottuneet haluamaan ja naiset mielivät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumisesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Jaatisen tyyli on mehevää, herkkää ja kirpakkaa.
1.10.2018
Makkara! Tee sitä. Syö sitä. on komea kirja kaikille hyvästä liharuoasta pitäville. Kirja kertoo makkaranvalmistuksen historiasta Suomessa, esittelee kotimaisia makkaraklassikkoja, neuvoo makkaranvalmistuksen niksit ja antaa ohjeita niin makkaroiden kuin makkararuokien valmistukseen. Makkarasta on moneksi. Uutuuskirjan ohjein voit valmistaa vaikkapa joulumakkaraa, poromakkaraa tai vegemakkaraa sekä säväyttää tarjoamalla tutun HK:n Sinisen vaikkapa New Yorkin Waldorf Astoria -hotellin tapaan.
28.9.2018
Erika Vikin Nefrin tytär on spektaakkelimainen päätösosa lukijoiden rakastamalle Kaksosauringot-trilogialle. Kiihkeästi odotettuja vastauksia tarjoava teos imaisee mukaan huimaavaan fantasiatodellisuuteen, jossa yhdistyvät henkeäsalpaava jännitys ja syvältä kumpuava magia. Erika Vik esiintyy lauantaina 29.9. young adult -kirjallisuuteen keskittyvässä Hel-YA! -tapahtumassa Helsingissä kulttuuriareena Gloriassa.
24.9.2018
Piia Korisevan kirja 365 muutoksen päivää on kuin kansien väliin pujahtanut henkilökohtainen valmentaja, joka auttaa voimaan paremmin. Teos lähtee liikkeelle perusasioista: liikkumisesta, syömisestä ja riittävästä levosta. Päiväkirjamainen teos kannustaa elämäntapamuutokseen pienin askelin. Onpa tavoite sitten kiinteytyminen, kunnon kohottaminen tai vaikkapa painon pudottaminen, 365 muutoksen päivää tarjoaa eväitä muutokseen käytännöllisin ohjein ja pienin niksein.
21.9.2018
Sosiaalisessa mediassa erittäin suosittu Very Finnish Problems kirvoittaa synkkyyteen taipuvaiset suomalaiset nauruun. Brittiläissyntyinen Joel Willans jatkaa hauskoja oivalluksia suomalaisuudesta kirjassaan More Very Finnish Problems. Kirja sisältää humoristisia ja samaistuttavia väitteitä Suomesta ja suomalaisuudesta, joita on havainnollistettu Willansin somessa tykätyillä Suomi-aiheisilla meemikuvilla.
20.9.2018
Satu Mannisen kuudes runokokoelma Camouflage on täynnä värejä, hajuja, tekstuureja, tahmaisuutta ja kerroksellisuutta. Muodoltaan tiiviit ja tiukat runot ovat kuvastoltaan uhkeita ja runsaita. Ikiaikainen sademetsämaisema ja villi luonto saavat rinnalleen välähdyksiä nykyajasta: muoviroinaa, väkijoukkoja, liikennettä ja hökkelikyliä.
19.9.2018
Kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää on ensimmäinen keräilijä-mesenaatti Sara Hildénistä (1905–1993) tehty elämäkerta. Kortelainen on löytänyt kovapintaisena tunnetusta naisesta yksinäisen orpotytön, menevän sinkkunaisen ja iättömän taiteenrakastajan, hyvän Saran, joka halusi aina auttaa. Teos piirtää samalla laajemman kuvan niin sisällissodan traumoista vaienneesta selviytyjäsukupolvesta kuin 1900-luvun Suomesta.
18.9.2018
Budjetoi, automatisoi ja nauti. Näin kymppitonnin vuodessa säästänyt Julia Thurén tiivistää kirjansa Kaikki rahasta sanomaa. Thurénille säästäminen on elämäntapa, jonka hän haluaa osoittaa mahdolliseksi myös muille. Thurén kertoo rahasta ja säästämisestä myös Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnistina sekä syksyllä alkavassa podcastissaan.
18.9.2018
Äärimmäisen suosittu NTRNZ Median tuottama tv-sarja Eränkävijät on tunnettu Pohjoisen mykistävistä maisemista, metsästys- ja kalastusretkistä sekä eränkävijöiden katsojien sydämet sulattaneista koirista. Mika Kuljun kirjoittama teos Eränkävijät: Eräkoiria ja koiraihmisiä tarjoaa mahdollisuuden tutustua paremmin tv:stä tuttuihin koiriin ja heidän ihmisiinsä. Eränkävijät-tv-sarja palaa ruutuun 3. tuotantokauden jaksoin 14.10. Yle TV1-kanavalla ja Yle Areenassa.
10.9.2018
Rouva C. on avioliittoromaani, rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus. Samalla se on voimakas kaunokirjallinen puheenvuoro tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Romaani näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Minna Rytisalo teki kaunokirjallisen läpimurron jo palkitulla esikoisromaanillaan Lempi (2016), joka nousi ilmestymisvuonnaan bestsellerlistalle sen ainoana esikoisteoksena.
6.9.2018
Pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Entä, jos elämä tuntuu sarjalta epäonnistumisia? Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee huumoria ja melankoliaa. Se kuvaa viiltävän tarkasti ja oivaltavan hauskasti nykyaikaa ja sitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään normaalina.
4.9.2018
Täydellinen aviomies. Täydellinen isä. Täydellinen valehtelija? Karen Clevelandin odotettu vakoojatrilleri Koko totuus leikittelee ajatuksella, että Yhdysvalloissa toimii aktiivinen venäläisagenttien verkosto. Cleveland on entinen CIA:n terrorismin tutkija, joka yhdistää vahvan asiantuntemuksensa sekä äitiyden isot ja vaikeat kysymykset osaksi vetävää trilleriä. Clevelandin esikoisteos nousi Yhdysvalloissa heti myyntilistojen kärkeen, ja kirjan oikeudet on myyty 30 maahan. Universal Pictures on ostanut kirjan elokuvaoikeudet, ja päärooliin on kiinnitetty Charlize Theron.
28.8.2018
Norjan suosituimpien neulesuunnittelijoiden uutuuskirjassa KLOMPELOMPE – Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin on ohjeita niin lasten kuin aikuistenkin vaatteisiin ja asusteisiin. Mukana on nopeatekoisia myssyjä, asiallisia arkivaatteita ja söpöjä vauvaneuleita. Neulo vaikkapa kuopukselle kastemekko tai sisaruksille juhla-asut! Teos tarjoaa ohjeet sekä keveisiin kesäneuleisiin että lämpöisiin jouluvaatteisiin.
27.8.2018
Häikäisevän suurta suosiota nauttivan viihdekirjailijan Jojo Moyesin kirjoja on myyty jo yli 38 miljoonaa kappaletta 44 kielellä. Moyesin romaanit ovat nousseet 12 maassa myyntilistojen ykkösiksi. Jojo Moyesin uutuusteos Elä rohkeasti on lämminhenkinen päätösosa Kerro minulle jotain hyvää -trilogialle. Se on elämänmakuisen rehellinen ja ihmisyyden moninaista kirjoa kuvaava kasvutarina.
24.8.2018
Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta on kokeneiden toimittajien Miika Viljakaisen ja Lauri Silvanderin kokoelma rikoskertomuksia Suomen itsenäisyyden alkuvuosilta kirjailijoiden omaan lapsuuteen 80-luvulla. Rikostapausten lisäksi kirja kuvaa yhteiskuntamme muutosta 1920-luvulta, Suomen rauhanajan verisimmältä vuosikymmeneltä, 1980-luvun nousukaudelle.
22.8.2018
Treenaaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen on mahdollista ilman vakavaa puurtamista salilla. Ruotsalaisen mediavaikuttajan Brita Zackarin räväkkä ja humoristinen kirja Onko mun pakko treenata? on kirjoitettu niille, jotka eivät voi sietää liian tiukkaa saliharjoittelua tai sitä, että aina joku jossain tietää paremmin, miten pitäisi treenata. Kirja on kirjoitettu myös kaikille, joilla on aina liian huonot kengät tai vaatteet tai sitten aivan ylittämätön suosikkisarja päätelaitteella odottamassa juuri silloin kun salille pitäisi suunnata. Tunnistitko itsesi? Kirjailija on samaa maata: ihaninta olisi jättää treenaamatta.
21.8.2018
Miten neulepinta syntyy? Onko väliä, mihin suuntaan kavennukset kallistuvat? Miten valmista neule- tai virkkausohjetta voi muokata omiin mittoihin sopivaksi? Tekstiilisuunnittelija ja -opettaja Miia Laakso jakaa vinkit ja tekniikat erilaisten neule- ja virkkaustöiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. #miundesign-kirjassa on myös runsaasti valmisohjeita sekä kuvasarjoin selostetut työvaiheet, joiden avulla aloittelijakin onnistuu.
16.8.2018
Sukupolvensa parhaana sotakirjailijana paikkansa vakiinnuttaneen Esa Sirénin romaaneja on myyty yli 200 000 kappaletta. Nyt ilmestyvä Törnin hurjat jääkärit kuvaa jatkosodan veristä ja tuskallista loppua, ja päättää legendaarisesta sotasankarista kertovan sarjan.
15.8.2018
Suomalaisista jopa neljäsosa kärsii rasvamaksasta. Aineenvaihdunnan häiriöt, kakkostyypin diabetes, maksakirroosi, maksasyöpä sekä sydän- ja verisuonitaudit voivat olla seurausta rasvoittuneesta maksasta. Maksan hyvinvointiin on mahdollista vaikuttaa muuttamalla ruokailutottumuksia. Kirjassa Maksa kuntoon ravitsemusterapeutti Marja Ruuti käy kohta kohdalta läpi ruokavalion vaikutuksia maksaan ja koko kehoon. Maksa kuntoon opastaa, mitä saa syödä ja mitä ei.
14.8.2018
Pakistanilaissyntyisen, sittemmin Lontooseen asettuneen Kamila Shamsien romaani Joka veljeään vihaa on polttavan ajankohtainen ja kiihkeän poliittinen kertomus radikalisoitumisesta, rasismista ja rakkaudesta. Se kuvaa yhteiskunnallisia jännitteitä ja uskonnon aiheuttamia ristiriitoja yhden perheen kokemusten kautta. Sofokleen Antigone-tragediasta inspiroitunut Joka veljeään vihaa sai kesäkuussa arvostetun Women’s Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon.
13.8.2018
Slaavilainen peli on ammattisotilaana ja lainvalvontaviranomaisena eri puolilla Suomea ja kansainvälisissä tehtävissä toimineen Seppo Mustaluodon esikoisromaani. Vauhdikas toimintajännäri tempaa lukijan operaatioihin Balkanilla, Ukrainassa ja Venäjällä. Romaanissa näkyy Mustaluodon asiantuntemus erikoisjoukkotoiminnasta ja tarinaniskijän taidot. ”Olen ollut operaatioissa muutamissa romaanin tapahtumapaikoissa”, hän kertoo.
9.8.2018
Ruotsin suosituimpiin jännityskirjailijoihin lukeutuva Camilla Grebe teki kansainvälisen läpimurron kriitikoiden ja lukijoiden ylistämällä romaanillaan Kun jää pettää alta (2017). Ruotsin dekkariakatemia valitsi nyt suomennetun Lemmikin viime vuoden parhaaksi rikosromaaniksi. Grebeä on kiitetty muun muassa taiten luoduista ja persoonallisista henkilöhahmoista, näkemyksellisestä yhteiskuntakuvauksesta ja monisyisistä juonikuvioista. Camilla Grebe vierailee Helsingissä 23.–24.8. ja esiintyy Helsingin Taiteiden yössä.
8.8.2018
Historiallisista romaaneistaan tunnetun Paula Havasteen Pronssitähti vie lukijan aikamatkalle vuoteen 1949. Elämä Eestin neuvostotasavallassa sodan jälkeen ei päästänyt saarenmaalaisia helpolla. Pronssitähti kuvaa naapurimaamme asukkaiden kokemuksia kolhoosien ja sovhoosien ohjaamassa arjessa. Kirjassa Havaste antaa äänen määrätietoisille ja sinnikkäille naisille, joita menneisyyden salaisuudet ja paremman tulevaisuuden tavoittelu ajavat eteenpäin.
2.8.2018
Kvanttivaras-tieteisromaanitrilogiallaan lukijat ja kriitikot niin Suomessa kuin maailmallakin häikäisseen Hannu Rajaniemen neljäs romaani Kesämaa on vuoteen 1938 sijoittuva vakoilujännäri. Se kuvaa vaihtoehtoista historiaa, jossa suurvallat mittelöivät kuolemanjälkeisen elämän valjastamisessa ja vakoojina toimii sekä eläviä että kuolleita. Rajaniemi antaa mediahaastatteluja kirjastaan Helsingissä 17.8. ja esiintyy Helsingin Taiteiden yössä 23.8.
28.6.2018
Olet taitava kustannustoimittaja, jolla on erinomainen kirjallinen vainu ja tekemisen vimma. Haluat olla kirjailijan tukena, näet mihin hän tekstillää...
21.6.2018
Ranskan suosituimman dekkaristin Fred Vargasin Kalmankuoriaiset (Gummerus) jatkaa Pariisin rikospoliisin murharyhmän omaperäisestä johtohahmosta, komisario Adamsbergistä kertovaa sarjaa. Vargasin kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 45 kielelle. Hän on voittanut neljästi CWA International Dagger -rikoskirjallisuuspalkinnon.
19.6.2018
Viiden sormen harjoitus on Sorjonen-rikosromaanisarjan itsenäinen kolmas osa. Se kertoo Helsingistä Lappeenrantaan muuttaneen rikoskomisario Kari Sorjosen tutkimuksista molemmin puolin itärajaa. Nyt liikkeellä on tappaja, jonka kaltaista Suomessa ei ole ennen nähty. Sorjonen-tv-sarjan toinen tuotantokausi alkaa Ylellä 14.10.2018.
13.6.2018
20 vuotta Italiassa asunut Vera Vala muutti perheineen vuodeksi Seychelleille. Uusi asuinympäristö paratiisisaarilla näkyy Valan kuudennessa dekkarissa Suden hetki, joka kuvaa myös palmurantojen varjoisia puolia. Aurinkoinen veroparatiisi houkuttelee lomailijoiden lisäksi rikollisia ja tropiikissa vaanii myös näkymätön uhka, saarelta toiselle leviävä tautiepidemia.
12.6.2018
Koukuttavan juonen ja tyylivarman kielen taituri Jussi Adler-Olsen on Euroopan menestyneimpiä dekkaristeja. Uusimmassa Osasto Q:sta kertovassa rikosromaanissa Selfiet ratkaisemattomia rikoksia tutkiva tiimi joutuu toimimaan vajaamiehityksellä ryhmän kantavan voiman Rosen vajottua psykoosiin. Paineita luo myös poliisin ylin johto, joka odottaa osaston tehostavan toimintaansa.
11.6.2018
Jarmo Jonkan esikoisromaani Verhottu voima on ajatuksennopea jännitystarina. Se pohtii ajankohtaisia ekologiaan, inhimilliseen vastuuseen ja itsetuntemukseen liittyviä kysymyksiä. Kun tapahtumat alkavat vyöryä nopeassa tahdissa mantereelta toiselle ja maailmanpoliittinen tilanne kärjistyy suurvaltojen energiateknologiseksi sodankäynniksi, on Suomi yhtäkkiä yksi solmukohdista.
7.6.2018
Pakistanissa syntynyt mutta sittemmin Lontooseen asettunut Kamila Shamsie on saanut Women’s Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon, joka on yksi Ison-Britannian arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista. Julkaisemme palkitun Home Fire -romaanin elokuussa nimellä Joka veljeään vihaa. Kirjan on suomentanut Kristiina Drews.
7.6.2018
Norjalainen Anne Holt on rikoskirjailija, jolle Jo Nesbø on tunnustanut olevansa paljon velkaa. Taidokkaasti kudottu Tomussa ja tuhkassa tarkastelee holtmaisella varmuudella yhteiskunnan sokeita pisteitä.
6.6.2018
Metsäjooga-kirjassa kulttuuriantropologi ja joogaopettaja Mia Jokiniva tuo suomalaiset myytit lähelle arkea. Tämän kirjan opeilla metsässä ulkoilukaan ei ole enää "vain kävelyä polulla", vaan rikkaimmillaan jopa keskustelua Kalevalan arkkityyppien ja suomalaisen muinaisuskon kanssa. Metsäjooga-kirjassa on luonnossa tehtävien asento-, liike-, hengitys- ja meditaatioharjoitusten lisäksi tietoa metsän terveysvaikutuksista ja suomalaisesta metsään liittyvästä mytologiasta. Kirjan johtoajatuksena on, että jooga kuuluu kaikille.
4.6.2018
Hannu Rajaniemi teki kansainvälisen läpimurron jo palkitulla esikoisromaanillaan Kvanttivaras (2011), joka on julkaistu tähän mennessä 17 kielellä. Vakoilujännäri Summerland ilmestyy viikolla 31 suomeksi nimellä Kesämaa. Rajaniemi vierailee Helsingissä elokuussa ja esiintyy Helsingin Taiteiden yössä 23.8.
29.5.2018
P. Z. Reizinin Onnen algoritmi on digiajan hurmaavin romanttinen komedia. Se on nokkela ja kutkuttavan hauska romaani siitä, mikä oikeastaan saa ihmiset rakastumaan. Amorina kirjassa toimii lontoolaisen yrityksen ohjelmoima erittäin kehittynyt ja erittäin kallis tekoäly nimeltä Aiden.
28.5.2018
Dolores Redondo nousi viime vuonna Espanjan myydyimmäksi kirjailijaksi ohittaen Carlos Ruiz Zafónin ja suuret kansainväliset nimet, kuten Ken Folletin. Tämän kaiken minä annan sinulle vie lukijan Galiciaan, missä viinitilat, vanhat kartanot ja luostarit luovat poikkeukselliset puitteet noir-henkiselle mysteerille. Romaani on saanut Planeta de Novela -palkinnon, joka on suurin yksittäiselle kirjalle annettu palkinto, arvoltaan 601 000 euroa.
23.5.2018
New York Times listasi vuoden 2018 maaliskuussa 15 romaania, jotka muuttavat tapaamme lukea ja kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Listalle nousi Han Kangin, Elena Ferranten, Chimamanda Ngozi Adichien ja Zadie Smithin lisäksi myös suomalaisille tuntemattomampi Jenny Offill teoksellaan Syvien pohdintojen jaosto, joka on kylmänviileän tarkka, erittäin viisas ja oudolla tavalla hauska.
2.5.2018
Millainen tulee sateisena päivänä solmitusta avioliitosta? Miten varmistetaan kesän kalansaalis ja marjasato? Kuinka helpottaa uusiin asioihin ryhtymistä? Suomalainen kansanperinne on omaperäistä ja kiehtovaa. Uskomukset ja tavat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ikiajat. Paula Havasteen kirja Onnen loitsut – 7 x 7 taikaa siirtää perinteitä taas uusille sukupolville.
10.4.2018
Miten jalkapallo-ottelua kannattaa lukea? Mitä tuomarilta jää näkemättä? Mikä on paras pelimuodostelma? Pelaajalegenda Ruud Gullit kertoo kirjassaan Miten katsoa jalkapalloa? parhaista pelistrategioista ja -järjestelmistä, perkaa tuntemiensa huippupelaajien ominaisuuksia ja analysoi legendaarisia futismatseja.
9.4.2018
Kirjassaan Kannaksen rautainen ihme tietokirjailija, VTT Esa Seppänen kuljettaa lukijoita pitkin 1870 rakennettua Pietarin junanrataa. Valmistuttuaan raideyhteys vaikutti mullistavasti kannaslaisten elämään. Se tarjosi talonpojille mahdollisuuden kaupantekoon metropolin toreilla ja toi varakkaita pietarilaisia, ”kesävenäläisiä”, rakennuttamaan huviloita Kannakselle. Aikamatkaoppaana kirjassa toimii Esa Seppäsen isä, tunnettu Karjalan Kannaksen kuvaaja ja Tulenkantajiin kuulunut kirjailija Unto Seppänen.
6.4.2018
Enni Vanhatapion raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani Absentia seuraa kahden vuorokauden tapahtumia Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi ja traaginen aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.
5.4.2018
Hanna Granfelt (1884–1952) oli yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä oopperalaulajista. Hän työskenteli Melartinin, Merikannon, Richard Straussin ja Sibeliuksen kanssa, Aino Ackté piti häntä kilpailijanaan, C.G. E. Mannerheim ihastui häneen, ja hän teki säihkyvän uran Euroopan oopperalavoilla. Salla Leponiemen kirjoittama elämäkerta Jumalainen kipuna on paitsi kertomus tähteydestä myös vivahteikas kuvaus taiteilijaelämästä 1900-luvun alkupuoliskon Helsingissä ja Euroopassa. Kirja on ensimmäinen Granfeltista tehty elämäkerta.
5.4.2018
Gummerus Kustannuksen myyntitiimi vahvistuu Sini Gestrinin aloittaessa myyntipäällikkönä 2.5.2018. Gestrinillä on pitkä kokemus myyntityöstä. Gummerukselle hän siirtyy Pocket Shop Finland -kirjakauppaketjun aluepäällikön tehtävästä. Gummeruksen myyntipäällikkönä Gestrin vastaa myynnistä nimetyille avainasiakkaille.
29.3.2018
Norjalaisen Morten A. Strøksnesin menestysteos Merikirja on tarinallista tietokirjallisuutta. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka päättävät pyydystää kumiveneestä Lofootteja ympäröivissä syvyyksissä elävän jäähain. Teoksen kiistaton päähenkilö on kuitenkin meille yhä tuntematon valtameri. Strøksnes vierailee Helsingissä 24.–26.5. ja esiintyy Helsinki Lit -festivaalilla perjantaina 25.5. yhdessä Juha Hurmeen kanssa.
27.3.2018
Iso härkä on Mikko Kamulan historiallisen Metsän kansa -sarjan toinen romaani. Se ammentaa aineksia historiallisen Savon sydämestä, lumoavista metsämaisemista ja jännittävästä suomalaisesta mytologiasta. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1400-luvulle, aikaan jolloin metsänhaltijat, maahiset, taiat ja loitsut olivat osa ihmisten arkielämää. Innostuneen vastaanoton saanut esikoisromaani Ikimetsien sydänmailla oli viime vuonna Savonia-ehdokkaana.
22.3.2018
Rikoskirjallisuuden supertaiturin, Michael Connellyn uutuussarjan aloittava Yövuoro esittelee lukijoille uuden naishahmon, konstaapeli Renée Ballardin. Ballard on syyttänyt työnohjaajaansa seksuaalisesta ahdistelusta ja joutunut rangaistukseksi tekemään yövuoroa. Hän käynnistää rikostutkintoja mutta ei saa viedä niistä yhtäkään päätökseen, sillä aamuisin hänen kuuluu luovuttaa tapaukset päivävuorolaisille.
20.3.2018
Yhdysvaltalaisen Ernest Clinen scifiromaani Armada on täynnä viittauksia 1980-luvun elokuviin ja videopeleihin. Clinen esikoisromaani Ready Player One (2012) oli uskomaton menestystarina, joka muutti nörttinä itseään pitävän kirjailijan elämän. Steven Spielbergin ohjaama samanniminen elokuva tulee ensi-iltaan Suomessa 28.3.
19.3.2018
Rouva C. on kuusamolaisen Minna Rytisalon toinen romaani. Se kuvaa, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Romaani on voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Rytisalon palkittu esikoisromaani Lempi (2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys.
15.3.2018
Oululaisen Pauliina Rauhalan toinen romaani Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava kuvaus sisäänpäin kääntyneen uskonnollisen yhteisön elämästä 1970-luvun lopulla. Romaanin tapahtumapaikkana on jokivarren kylä Pohjois-Pohjanmaalla. Rauhalan palkittu esikoisromaani, tähän mennessä jo yli 67 000 kappaletta myynyt Taivaslaulu (2013) nosti kirjailijan kertaheitolla kotimaisen kaunokirjallisuuden kärkinimien joukkoon.
14.3.2018
Lontoossa asuva Elif Shafak on palkittu turkkilainen nykykirjailija. Hänen polttavan ajankohtainen romaaninsa Eevan kolme tytärtä käsittelee islamia, naisen asemaa, sananvapautta ja opettajan ja oppilaan välisiä suhteita. Shafak kirjoittaa vaikeista aiheista häkellyttävän kauniilla kielellä.
9.3.2018
Tieto on kuin peili, kuin sydämen jalokivi tai kuin härkä. Melkein geisha -menestysteoksen tekijä Minna Eväsoja avaa uutuuskirjassaan klassisia japanilaisia ajatuksia ja käsitteitä, jotka toimivat usein myös nykyaikaisina elämänohjeina. Shoshin – aloittelijan mieli kannustaa elinikäiseen oppimiseen. Vaikka tieto on kuin loputun vuori, eikä mestarin tasolle ei ole oikotietä, kannattaa matkalle silti lähteä. Upean kirjan kuvituksena on yli 50 Eväsojan Ateneumin taidemuseon kokoelmista valitsemaa japanilaista puupiirrosta.
8.3.2018
Brunhilde Pomsel (1911–2017) toimi propagandaministeri Joseph Goebbelsin pikakirjoittajana. Hän kertoi oman elämäntarinansa kameralle dokumenttielokuvassa Ein Deutsches Leben vähän ennen kuolemaansa. ”Me emme tienneet mitään”, toteaa Pomsel, jolle ympärillä tapahtuneet asiat alkoivat valjeta vasta sodan jälkeen. Sihteeri-kirjassa on Pomselin omin sanoin kuvaamien kokemusten lisäksi saksalaisen journalistin ja kirjailijan Thore D. Hansenin pohdintaa kertomuksen merkityksestä jälkipolville.
2.3.2018
Holly Bournen viisas ja terävä YA-romaani Mitä tytön täytyy tehdä? on nyt vielä ajankohtaisempi kuin kirjailija alkuteoksen ilmestyessä vuonna 2016 ehkä osasi kuvitellakaan. Romaanin päähenkilö Lottie joutuu koulumatkallaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi ja päättää, että nyt on aika tehdä asioille jotain. Hän aloittaa feministisen vallankumouksen ja alkaa tehdä näkyväksi jokaisen kohtaamansa seksismin ilmentymän.
28.2.2018
Miksi kissa suunnistaa aina sen vieraan luo, joka ei pidä kissoista? Miksi koira riehaantuu, kun ovikello soi? Miltä erilaiset tilanteet ja omistajan toiminta näyttävät lemmikin näkökulmasta? Uutuuskirjat Miten tulkitsen kissaani? ja Miten tulkitsen koiraani? selittävät kissamaisen ja koiramaisen käyttäytymisen merkillisyyksiä ja auttavat kissan- ja koiranomistajia ymmärtämään, miten lemmikki tulkitsee ihmistä.
19.2.2018
Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani on reteä ja omaperäinen kuvaus särmikkäistä naisista työelämässä. Itsekin sekä Suomessa että Venäjällä työskennellyt esikoiskirjailija kuvaa naapurimaiden eroja ja kulttuurien kohtaamista hauskalla ja persoonallisella tavalla. Ekspatriaattien Pietari näyttäytyy romaanissa sekä työntäyteisenä että skumpanhuuruisena.
16.2.2018
Cecelia Ahernin samastuttava YA-fantasia Viallinen pureutuu aikamme ilmiöihin, eriarvoistumiseen ja voimakkaisiin vastakkainasetteluihin. Se kuvaa maailmaa, jossa ihmiset jaetaan täydellisiin ja viallisiin ja jossa virheistä rangaistaan ankarasti. Kirjan jatko-osa Täydellinen ilmestyy suomeksi kesällä 2018. Kirjasarjasta on tekeillä elokuva.
15.2.2018
Kate Eberlenin Miss You on romanttinen, sydäntäsärkevä ja toiveikas romaani kohtalon oikuista. Tarinan päähenkilöt Tess ja Gus kohtaavat kumpikin poluillaan niin suurta surua kuin odottamatonta iloa, ja monta kertaa he ovat vähällä tutustua toisiinsa. Kate Eberlen kirjoittaa elämästä ja rakkauden kaipuusta lämpimästi ja myötätuntoisella otteella. Romaani on ollut menestys kotimaassaan Isossa-Britanniassa ja sen käännösoikeudet on myyty jo 28 kielelle.
14.2.2018
Throne of Glass – Keskiyön kruunu on Sarah J. Maasin toinen romaani, jossa seikkailee värikäs sankaritar Celaena Sardothien, Adarlanin kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja. Maas kääntää tarinoissaan rohkeasti sukupuoliroolit päälaelleen. Hänen luomansa eeppinen fantasiamaailma laajenee sarjan toisessa osassa entisestään. Maasin teoksia julkaistaan 35 kielellä, ja hän on tuttu näky New York Timesin bestsellerlistan ykkössijalla. Sarjan kolmas osa Tulen perillinen ilmestyy suomeksi kesällä 2018.
7.2.2018
Kuinka sudet siirtävät joenuomia? Mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että lohi nousee puuhun? Miten kurkikantojen toipuminen näkyy Espanjan kinkuntuotannossa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa menestysteoksen Puiden salattu elämä (2016) kirjoittaja Peter Wohlleben uutuuskirjassaan Luonnon salainen verkosto. Wohlleben kuvaa elämän kiertokulkua luonnossa ja avaa kasvi- ja eläinmaailman yhteyksiä kiehtovien yksityiskohtien kautta.
6.2.2018
Entinen rikostutkija Clare Mackintosh on noussut psykologisilla trillereillään jännityskirjallisuuden kuumimpien nimien joukkoon. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti jo 1,8 miljoonaa kappaletta. Esikoisromaani Annoin sinun mennä oli myös Suomessa yksi viime vuoden myydyimmistä käännöskirjoista. Juuri suomeksi ilmestynyt Minä näen sinut tekee yksitoikkoisesta arjesta hyytävää. Entä jos täydessä metrossa istuukin joku, joka näkee sinut, seuraa sinua ja pitää kirjaa liikkeistäsi?
2.2.2018
Onko kasveillasi taipumus kuihtua heti, kun vilkaisetkin niihin päin? Ei hätää, Huonekasvien henkiinjäämisopas pelastaa tilanteen. Kuinka saat syklaamin kukkimaan? Millaiset kasvit viihtyvät kylpyhuoneessa? Miksi lyyraviikunan lehdet varisevat? Edellisten kysymysten lisäksi löydät neuvoja muun muassa kasvien valintaan, valon- ja kasteluntarpeeseen, lannoitukseen ja mullanvaihtoon.
1.2.2018
Muita ihania -käsityökirja kehottaa tekemään asiat spontaanisti ja omalla tyylillä, sopivan suurpiirteisesti ja yllätyksellisesti. Suositun Muita ihania -käsityöblogin luojan Tiina Arposen neule-, ompelu-, virkkaus- ja askarteluohjeet voi toteuttaa tarkasti ohjeen mukaan, tai niitä voi pitää inspiraationlähteinä omaan tekemiseen. Tervetuloa hypistelemään hattaranpehmeitä lankoja, skeittaamaan villasukat jalassa ja retkeilemään metsäpolulle itseommeltu reppu selässä!
31.1.2018
Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja on ranskalaisen novellitaiturin Anna Gavaldan uusi tarinakokoelma. Se on täynnä surua ja suuria menetyksiä, mutta siinä on myös kirjailijalle ominaista pienen ihmisen ymmärrystä ja toivoa. Gavaldan maailmassa on aina ilahduttava, havahduttava, hivenen anarkistinen särmä.
30.1.2018
Max Porterin palkittu pienoisromaani Surulla on sulkapeite uhmaa lajityyppijakoa, ja sitä voi lukea romaanina, runona tai näytelmänä. Täynnä kirjallista hohtoa oleva esikoisromaani kuvaa perheen elämää äidin kuoleman jälkeen. Se on ilmestynyt jo 21 maassa ja hurmannut niin kriitikot kuin lukijatkin.
29.1.2018
Milja Kauniston kuudennessa historiallisessa romaanissa Statuksessa Ranskan suuri vallankumous kääntyy päälaelleen ja verivanat osoittavat suunnan vallan huipulle. Kaunisto kuvaa tapahtumat omaäänisen tarinankertojan taituruudella ja historialliset tosiseikat tarkoin tuntien. Romaani on Purppuragiljotiini-trilogian päätösosa.
26.1.2018
Gummeruksen Kaarlen palkinto kaunokirjailijalle myönnettiin Selja Ahavalle hänen romaanistaan Ennen kuin mieheni katoaa. Kaarlen palkinnon tietokirjailijalle sai Jake Nyman teoksellaan Kielletyt levyt – Sata vuotta musiikin sensuuria. Suomentaja Sari Karhulahti sai Kaarlen palkinnon kääntäjälle. Kaarlen palkinnot on nimetty Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan.
26.1.2018
Valitse puolesi. Valitse tarinasi. Valitse kohtalosi. Mike Pohjolan immersiivisen romaanin Sinä vuonna 1918 päähenkilönä on lukija itse. Kirjaa ei lueta alusta loppuun, vaan sivuilla siirrytään eteenpäin sen mukaan, millaisia valintoja haluaa tehdä. Kirja kertoo lukemattomia ihmiskohtaloita Suomen itsenäisyyden ensihetkiltä. Romaani ilmestyy sisällissodan syttymisen satavuotispäivänä 27.1.
23.1.2018
Vuonna 1980 armeija tukahdutti verisesti eteläkorealaisessa Gwangjun kaupungissa hallintoa vastaan protestoineiden opiskelijoiden mielenilmauksen. Ihmisen teot perustuu tähän tositapahtumaan, ja Han Kang päästää kirjassaan ääneen kansannousussa vaiennetut. Hän kuvaa väkivaltaiset tapahtumat kuulaalla kielellä ja näyttää ihmisyydestä sekä sen kauhistuttavuuden että ihmeellisen toiveikkuuden. Romaani vetoaa syvästi tunteisiin ja osoittaa, miten pitkä kaiku brutaaleilla teoilla on. Ihmisen teot on Vegetaristi-romaanillaan (2017) kansainvälisen läpimurron tehneen kirjailijan toinen suomennettu teos.
22.1.2018
Mia Jokinivan Vapaudu stressistä sisältää helppoja rentoutusharjoituksia arkeen. Erityisiä tiloja tai välineitä ei tarvita, harjoitukset voi toteuttaa vaikka omassa olohuoneessa, kävelylenkin varrella tai vaikka työpöydän ääressä. Jo muutaman minuutin rentoutuminen auttaa kehoa ja mieltä.
16.1.2018
Mitä tapahtuu, kun dopingkohussa ryvettyneen entisen huippujuoksijan, Boy Elävän etsivätoimisto saa toimeksiannon Suomen rikkaimmalta mieheltä? Kuka yrittää estää tutkimusten etenemisen? Miten tarinaan liittyy äänitearkistosta löytynyt Anja, joka kertoo tulleensa vuodesta 1961? Janne Mäkelän Juoksu aikaa vastaan on taitavasti rakennettu jännitysromaani, jonka tapahtumien taustalla soi jazz.
10.1.2018
Matka yli onnen esteiden on viisas romaani henkisen kasvun etsijöille. Kirja vie lukijan matkalle lumoavalle Balin saarelle ja syvälle itseymmärryksen polulle. Bestseller-kirjailija Laurent Gounellea on kutsuttu myös uudeksi Coelhoksi.
9.1.2018
Heittäydy, jos uskallat on skotlantilaisen Estelle Maskamen (s. 1997) uusi YA-romaani kahdesta kovia kokeneesta nuoresta, surun repivästä voimasta ja rohkeudesta rakastaa. 13-vuotiaasta asti kirjoittaneella Maskamella on laaja, uskollinen fanikunta ympäri maailmaa. Vuonna 2016 hän voitti Young Scot Arts Awardin ja oli Romantic Novel of the Year -kilpailun YA-sarjan finalisti. Maskame vieraili Suomessa 2016.
8.1.2018
Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on tarina perhosista, pakkomielteistä ja pintaan pyrkivistä perhesalaisuuksista. Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani koostuu kolmestatoista erilaisesta luvusta, kolmestatoista sinfoniasta, joiden joukossa on niin kertovaa tekstiä, kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä kuin arkistohaastatteluja. Ahokumpu kuljettaa tarinaa tyylilajia taitavasti vaihtaen ja johdattaa lukijan 1940-luvun sotavuosista 1980-luvulle.
4.1.2018
Syö hyvällä omallatunnolla. Syö nautiskellen. Syö sitä, mitä haluat syödä. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin uutuuskirja Tunne nälkä! opettaa kuuntelemaan kehon nälkä- ja kylläisyysviestejä, syömään intuitiivisesti ja voimaan paremmin. Borg kertoo myös, mikä suomalaisessa dieettimentaliteetissa on haitallista ja miksi sallivampi suhtautuminen syömiseen auttaa myös painonhallinnassa.
2.1.2018
Englantilaisen Katie Kirbyn humoristinen Kuppi nurin – Kirja epätäydellisille vanhemmille kuljettaa lukijan läpi vanhempana olemisen jännittävän, turhauttavan, raivostuttavan ja ihastuttavan pyörremyrskyn, aina raskaudesta päiväkodin aloittamiseen. Kirjassa on mahtavan rehellisiä tarinoita ja kuvituksia, jotka todistavat, että lapsia voi rakastaa täydestä sydämestä, vaikka he ovatkin aivan käsittämättömän ärsyttäviä.