Merellisiä makuja Ruotsin dekkarikuningattaren Camilla Läckbergin kotikulmilta

18.2.2016

Camilla Läckberg ja huippukokki Christian Hellberg ovat molemmat kotoisin Läckbergin dekkareista tutuksi tulleesta Fjällbackasta. Pieneen kalastajakylään Götanmaan länsirannikolle vie myös lapsuudenystävien kuulain ruokakuvin ja lämminhenkisin miljöökuvin kuvitettu keittokirja Camilla Läckbergin suosikkireseptit. Kirjassa on noin 60 ohjetta, laaja kattaus meren antimia, pientä piknik- ja lounasruokaa, grilliherkkuja ja juhlapyhien parhaita, talviajan päivällisiä ja marjaisia jälkiruokia.

Emme voi kirjata ruokaohjeen yhdeksi ainekseksi Fjällbackaa”, harmittelee Camilla Läckberg. Merellinen kotiseutu on jättänyt jälkensä kumpaankin tekijään. Kirjan resepteissä käytetään paljon kalaa ja äyriäisiä. Ohjeissa korostuvat tuoreus, hyvä maku ja helppotöisyys. ”Ruotsin länsirannikon kalat ja äyriäiset kuuluvat maailman parhaisiin, eikä siksi ole ihmekään, että hyödynnän usein meren antimia ruuanlaitossa”, Christian Hellberg toteaa.

Kirja kehottaa paitsi nauttimaan ruuanlaitosta ja aterioinnista perheen ja hyvien ystävien seurassa myös lähtemään eväsretkelle, uimaan meressä ja järjestämään juhlat itse keksityn juhlapäivän kunniaksi. Kirjan teksteistä vastaa pääasiassa Camilla Läckberg ja resepteistä Christian Hellberg. Tunnelmalliset ja raikkaat kuvat on ottanut Niklas Bernstone.

Kirjailijat

Camilla Läckberg

Christian Hellberg

Christian Hellberg on Camilla Läckbergin lapsuudenystävä ja kotoisin Fjällbackan kylästä Ruotsista. Hellberg valittiin vuoden kokiksi 2001 ja on sen j...