Kun läheinen hiipuu pala palalta pois

12.3.2013

Anneli Kanto on kirjoittanut koskettavan ja omakohtaisen teoksen siitä, mitä on elää Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärenä. Pala palalta pois – Kertomuksia Alzheimerin taudista näyttää kaunistelematta läheisten negatiivisetkin tunteet ja tyttären pohjattoman surun, kun äiti ei ole enää äiti. Yhteiskunnallisesti kantaaottava teos on väkevä puheenvuoro jaksamisensa rajoilla päivittäin kamppailevien omaisten puolesta. 

”Hyvät tavat säilyvät pisimpään. Hän ottaa teennäisen äänensävyn, hymyilee kohteliaasti ja katsoo silmiin. Ojentaa käden ja kättelee.

Tunteet haihtuvat. Ensimmäiseksi menevät huumorintaju, rakkaus, huolenpito, myötätunto. Viimeiseksi jäävät viha, katkeruus ja tyytymättömyys. Äiti on käyttänyt niitä elämänsä varrella kovin vähän. Ehkä niitä siksi on jäljellä niin paljon.”

Teos on jaettu kolmeen osaan: Ensimmäisessä Kanto asettuu äitinsä nahkoihin ja eläytyy puhumaan tämän suulla. Miltä mahtaa tuntua, kun muisti ja minuus alkavat hiipua pala palalta pois? Toisessa osassa muut läheistensä kautta Alzheimerin kokeneet pääsevät ääneen. Kolmannessa osassa Kanto kertoo kaunistelematta oman tarinansa Alzheimer-äidin tyttärenä ja hoitajana. Kaikki kirjan tarinat järkyttävät ja liikuttavat – monia myös omakohtaisuuden vuoksi: Alzheimer koskettaa nykyisin muodossa tai toisessa lähes jokaisen suomalaisen elämää.

”En osannut kuvitella, miten raskas ja kaikennielevä tauti Alzheimer on, kun äitini viisi vuotta sitten sai diagnoosin. Kolmessa vuodessa minulta katosivat äiti ja oma elämä. Jäljelle jäivät huoltamisen raskaus, väsymys, suru ja voimaton raivo. Dementia on omaisille henkinen ja käytännöllinen taakka, ja se murtaa perhesuhteet”, Anneli Kanto kertoo.

”Kun äiti kaksi vuotta sitten lopulta sai laitospaikan, aloin kirjoittaa, sillä halusin merkitä muistiin tunteet ja tapahtumat verekseltään. Koin velvollisuudekseni kertoa peittelemättä taudista, joka koskettaa niin monia”, kirjailija toteaa.

Anneli Kanto: Pala palalta pois – Kertomuksia Alzheimerin taudista
247 sivua

Anneli Kanto

Kirjailija

Anneli Kanto

Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sai kiittävän vastaanoton ja ol...