Reseptien aarteet tarjoaa nykyaikaista kotiruokaa parhaimmillaan

20.3.2014

Verna Kaunisto-Feodorowin Reseptien aarteet – Sukupolvelta toiselle sisältää perinteisiä ja moderneja ruokaohjeita viiden sukupolven ajalta. Kirjan reseptit vievät makumatkalle suvun kanssa vietettyihin ruokahetkiin – niin arkeen kuin juhlaan. Tunnelmallisen kuvituksen kruunaavat mukaan liitetyt reseptileikkeet, joita Verna on löytänyt isoäitiensä vanhojen keittokirjojen välistä.

”Kirjan tarkoitus on havahduttaa lukijansa kääntämään katseensa omaan ruokahistoriaansa. Vaatimattomampaankin ruokamuistoon liittyy eletty hetki, ihmiset, valot, äänet, tunnelma. Maut ja niihin liittyvät tuoksut kutovat muistot meille tärkeiksi paketeiksi. Makujen kautta pääsemme häivähdyksen ajaksi noihin elettyihin hetkiin”, Verna täsmentää.

Salainen mauste Vernan ruuanlaitossa on aika. Hänen mielestään yksinkertainenkin paistos muuttuu suussa sulavaksi mestariteokseksi kun siihen käyttää vähän enemmän aikaa. Isoäitien ruoat ovat usein raaka-aineiltaan yksinkertaisia, mutta ajan ja rakkauden kanssa valmistettuina niistä tulee hetken taideteoksia. Mukana on kuitenkin myös nopeasti valmistuvia ruokia.

Kirjan ohjeet on jaettu alkuruokiin, kasvisruokiin, liharuokiin, kalaruokiin ja jälkiruokiin. Lisäksi kirjassa on mukana erilaisia säilyke- ja juomaohjeita. Reseptien joukosta löytyvät isoisoäidin kesäsalaatti, Pasi-isän laivurinpihvi, Aune-mummon legendaarinen pannukakku ja taivaallinen sitruunajuoma, jonka on sanottu olevan hyvän ihon ja kauneuden salaisuus. Kirjassa on myös runsaasti Vernan omia reseptejä.

Reseptien aarteet on oodi suomalaisille äideille, mummoille ja isomummoille, mutta myös tyttärille, pojille, isille ja isoisille.

Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet – Sukupolvelta toiselle
144 sivua

Verna Kaunisto-Feodorow

Kirjailija

Verna Kaunisto-Feodorow

Verna Kaunisto-Feodorow (s. 1973) on viulisti, musiikkipedagogi ja kahden lapsen äiti, joka kiinnostui ruoanlaitosta jo lapsena. Musiikki veti kuitenk...