Ainutlaatuisia tarinoita Sibeliuksen urasta, läheisistä ja teoksista

12.3.2015

Sibeliuksen lampaanviulu on nojatuolimatka kansallissäveltäjän teosten taakse. Musiikin tohtori Sakari Ylivuori on koonnut kirjaan herkullisia tarinoita ja kiehtovaa, harvoin kuultua tietoa Sibeliuksen urasta, perheestä, ystävistä ja teoksista. Mukana on anekdootteja monista merkittävistä kulttuuripersoonista Sibeliuksen ympärillä. Mitä olivat ”voileipäkappaleet”? Minkä teoksen Sibelius sävelsi sisällissodan aikana Lapinlahden sairaalassa? Miten Uudenmaan maakuntalaulu ja Jääkärinmarssi syntyivät?

Yhden kiinnostavimmista kokonaisuuksista Sibeliuksen tuotannossa muodostavat kuoroteokset, joita hän sävelsi käytännössä läpi koko aktiivisen uransa”, Sakari Ylivuori toteaa. Tyylillisesti kuorolaulut kattavat laajan kirjon taidemusiikista isänmaallisiin marsseihin. Useimmat kuoroteoksista syntyivät tiettyä esittäjää, tilaisuutta tai tarkoitusta varten. Sibelius sävelsi kuoroteoksia myös ystävilleen lahjaksi, kiitokseksi tai näiden pyynnöstä. ”Kuoroteosten syntyyn on siis vaikuttanut suuri joukko niin musiikin ammattilaisia kuin amatöörejäkin, taiteilijoita ja aivan tavallisia, historiankirjoituksen jo unohtamia henkilöitä”, hän jatkaa.

Entäpä se Sibeliuksen lampaanviulu? Vuonna 1917 elintarvikkeista oli pulaa ja porilainen arkkitehti Torkel Nordman lupasi hankkia Sibeliukselle mustasta pörssistä lampaanviulun. Mutta miten ruokalähetyksen voisi toimittaa Porista Järvenpään Ainolaan ilman, että se varastettaisiin matkalla? Kekseliäs arkkitehti pakkasi lihan viulukoteloon. Kiitollinen Sibelius maksoi ruokalähetyksen säveltämällä arkkitehdille mieskuorolaulun Fridolins dårskap.

Sakari Ylivuori
Sakari Ylivuori (s. 1980) väitteli tohtoriksi Sibeliuksen kuoroteoksista Sibelius-Akatemiassa vuonna 2013. Hän työskentelee tutkijana Jean Sibelius Works -kokonaiseditiohankkeessa, jonka tarkoituksena on julkaista Sibeliuksen koko tuotanto kriittisinä editioina. Osana hanketta Ylivuori on toimittanut Sibeliuksen sekakuoroteokset (2012). Parhaillaan työn alla ovat mieskuoroteokset. Tutkimustyön lisäksi Ylivuori johtaa kolmea helsinkiläistä opiskelijakuoroa ja laulaa Helsingin Kamarikuorossa ja kamarikuoro Auditessa, jonka varajohtajana hän myös toimii.

Sibeliuksen lampaanviulu – Tarinoita sävelten takaa
173 sivua

Kirjailija

Sakari Ylivuori

Sakari Ylivuori (s. 1980) väitteli tohtoriksi Sibeliuksen kuoroteoksista Sibelius-Akatemiassa vuonna 2013. Hän työskentelee tutkijana Jean Sibelius Wo...