Gummeruksella mahtava esikoisromaanivuosi

29.10.2018

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kymmenen finalistin joukossa on kolme Gummeruksen esikoiskirjailijaa: Anna-Liisa Ahokumpu romaanillaan Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa, Sisko Savonlahti romaanillaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja Enni Vanhatapio romaanillaan Absentia. Vuoden parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle myönnettävä palkinto, 15 000 euroa, jaetaan 15.11.

Anna-Liisa Ahokummun hienovireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on tarina perhosista, pakkomielteistä ja pintaan pyrkivistä perhesalaisuuksista. Teos koostuu kolmestatoista erilaisesta luvusta, kolmestatoista sinfoniasta, joiden joukossa on niin kertovaa tekstiä, kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä kuin arkistohaastatteluja. Ahokumpu kuljettaa tarinaa tyylilajia taitavasti vaihtaen ja johdattaa lukijan 1940-luvun sotavuosista 1980-luvulle.

Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kuvaa viiltävän tarkasti ja oivaltavan hauskasti nykyaikaa ja sitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään normaalina. Huumoria ja melankoliaa yhdistelevä teos kertoo nuoreen naiseen kohdistuvista paineista, menestystarinoita palvovasta yhteiskunnastamme ja kaupunkilaisarjesta.

Enni Vanhatapion Absentia on omaääninen esikoisromaani sisaruudesta ja lähisuhdeväkivallasta. Raikkaasti dialogivetoinen teos seuraa kahden vuorokauden tapahtumia Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi ja traaginen aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.

Kirjailijat

Anna-Liisa Ahokumpu

Anna-Liisa Ahokummun (s. 1984) juuret ovat Taivalkoskella. Hän on kiinnostunut 1900-luvun historiasta ja maailmankaikkeuden oudoista ilmiöistä kuten p...

Enni Vanhatapio

Enni Vanhatapio syntyi Oulussa 1991. Hän on opiskellut hindin kieltä ja antropologiaa sekä työskennellyt sosiaaliohjaajana naisten turvataloissa nykyi...

Sisko Savonlahti

Sisko Savonlahti asuu Helsingissä ja katsoo ylöspäin Anna-Leena Härköstä, Sinikka Nopolaa, Adelea ja Amy Winehousea. Hänen esikoisromaaninsa on huumor...