15.3.2013
Nina Hurman esikoisromaani, Yönpunainen höyhen, on 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari. Taitavasti kirjoitetun jännärin juoni pitää otteessaan, sen kieli on raikasta ja henkilöt eläviä. Tarkan kuvailun myötä vanha Helsinki herää henkiin ja alkaa soida jazzia. Miljöönä se on täynnä sodanjälkeistä tunnekuohua, elämisen riemua ja rakkaudenjanoa. Yönpunainen höyhen aloittaa sarjan, jossa yhdistyvät jännitys ja herkullinen erotiikka.
"Ravintoloitsija murhattu
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 11 tienoissa löydettiin ravintoloitsija Armas Gustafsson kuolleena ravintola Cobran kabinetista Albertinkadulta. Paikalle tulleet auttajat havaitsivat Gustafssonin niskan olevan murtunut. Samana iltana ravintolassa vietettiin Gustafssonin 50-vuotissyntymäpäiviä. Tapahtumien kulku on toistaiseksi tuntematon, mutta poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä, joiden epäillään liittyvän surmatyöhön."
Yönpunainen höyhen kertoo rikoksesta, jonka taustalla vaikuttaa kansalaissota. Aikakausi on muuttunut ja tavoittelee uusia ihanteita, mutta vapautuminen menneisyydestä ei ole helppoa. Pirtukuninkaan murha tuo päivisin hattumyyjänä työskentelevän ja iltaisin jazzia laulavan Rougen elämään kovapintaisen etsivä Korpelan. Aluksi jokainen vaihdettu sana tuntuu olevan poikkipuolinen, mutta lopulta kaksikon on tunnustettava sen johtuvan heidän välillään väreilevästä sähköstä.
”Miehen leukaperät kiristyivät, hän liikahti levottomasti, ja hetken Rouge ajatteli miehen alastonta rintakehää, jolla hänen kätensä lepäisi ja joka painautuisi häntä vasten, ja hänen ääneensä hulahti syvä, kostea lämpö ja hän veti henkeä ennen viimeisiä säkeitä. Piano paineli omat jälkensä sävelten vierelle.
’Jos sä taipunet, varpu vaipunet, saan ma sulkea sylihin sun.’
Kuului särkyvän lasin helähdys. Rouge astui askelen taaksepäin. Olisi ollut hyvä nojata johonkin, mutta hän vain seisoi ja hymyili, ja jossain tarjoilija lakaisi lasinsirpaleita.”
"Yönpunainen höyhen syntyi halusta kertoa tarina, jonka parissa lukija voisi viihtyä ja rentoutua. Kertomuksen taustalla on 1920-luku, meluisa, avoin ja metallinhohtoinen kupla kahden suuren sodan välissä. Minua innoitti monenlainen musiikki, joka aikakausista riippumatta liikuttaa ihmistä ja ilmaisee tuttuja tunteita. Oli selvä valinta sijoittaa tarina kotikaupunkiini Helsinkiin. Kapakoineen, salakuljettajineen ja suuren maailman elkeineen se asettui helposti noir-henkiseksi miljööksi rikokselle sekä ihmisille, jotka sen kaduilla etsivät kostoa, rakkautta, yösijaa, jotain mikä on vielä hukassa", Nina Hurma kuvailee.
Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
223 sivua