Nukahtamisvaikeuksia? Suosittuun unipodcastiin perustuva Unisatuja rauhattomille aikuisille rauhoittaa stressaantuneen mielen uneen

8.10.2020

Unisatuja rauhattomille aikuisille (Gummerus) on kokoelma rauhoittavia tarinoita, jotka auttavat laskemaan kierroksia ja nukkumaan paremmin. Kauniisti kuvitettu kirja perustuu jooga- ja meditaatio-ohjaaja Kathryn Nicolain suosittuun unipodcastiin, jolla on miljoonia kuulijoita ympäri maailmaa. Suomenkieliset unisadut äänikirjoina lukee Vuokko Hovatta.

"Iltapäiväaurinko lämmitti ihollani, kun venyttelin tuolissa. Tavoittelin kirjaa, josta ajattelin lukea sivun tai pari, mutta auringonpaiste kasvoillani pakotti minut sulkemaan silmät, ja nojauduin selkätyynyä vasten huokaisten syvään. Työ oli tehty. Nyt saisin levätä."

Kathryn Nicolain Unisatuja rauhattomille aikuisille perustuu valtavan suosittuun unipodcastiin, jolla on jo miljoonia kuuntelijoita ympäri maailmaa. Oli ongelmana nukahtamisvaikeudet, heräily kesken unien tai levottomuus, ajattoman viehättävät unisadut tarjoavat pieniä rentoutumisen hetkiä, jotka johdattavat syvään, levolliseen uneen.

Suomeksi unisadut ilmestyvät äänikirjoina viikoittain, yhteensä vuoden ajan. Ensimmäiset kaksi satua ovat kuunneltavissa lukuaikapalveluissa. Yksi satu kestää kuunneltuna noin 20 minuuttia ja tarina luetaan kahteen kertaan: ensin rauhallisesti ja toiseen kertaan vielä hitaammin uneen tuuditellen. Suomenkieliset unisadut lukee kauniin lempeästä äänestään tunnettu Vuokko Hovatta.

Storytel: Äänikirjoja kuunnellaan usein ennen nukahtamista

Kirjapalvelu Storytelin keväällä 2020 toteuttamaan asiakastutkimukseen vastanneista yli puolet kertoo kuuntelevansa äänikirjoja ennen nukkumaanmenoa. Noin neljännes vastanneista sanoo kuuntelevansa kirjoja öisin, kun he eivät saa unta.

Tämä näkyy selvästi myös Storytelin kuunteludatassa, jossa korkein käyttöpiikki on tyypillisesti iltaisin kello 21–23 välillä, kertoo markkinointipäällikkö Hanna Walldén.

- Merkittävä osa äänikirjojen kuuntelijoista uppoutuu niihin juuri iltaisin. Uskomme, että moni on löytänyt äänikirjoista tavan rentoutua ja rauhoittua pitkän päivän jälkeen ja niistä voi saada apua myös nukahtamiseen, Walldén sanoo.

Painettuna kirjana kaikki 52 satua sisältävä Unisatuja rauhattomille aikuisille ilmestyy 12.10. Kauniisti kuvitetussa kirjassa on tarinoiden lisäksi myös muun muassa vinkkejä parempaan uneen, meditaatioharjoituksia sekä reseptejä. Kirjan käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa.

 

Kathryn Nicolai

Kathryn Nicolai on jooga- ja meditaatio-ohjaaja, jonka unipodcast Nothing Much Happens on saavuttanut huikean suosion. Nicolain tarinoissa yhdistyvät ammatillinen osaaminen ja tarinankerronnan lumo: tyyntymisen lisäksi hänen kuulijansa tulevat kuin huomaamatta kehittäneeksi parempia unitapoja ja oppivat mindfulnessin perusteita. The Guardian nosti podcastin keväällä yhdeksi lohdullisimmista kuunneltavista korona-aikaan.

 

Kathryn Nicolai: Unisatuja rauhattomille aikuisille

Alkuteos Nothing Much Happens: Bedtime Stories for Grown-Ups

Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi

262 sivua, painettu kirja ilmestyy 12.10.

Kirjan 52 satua ilmestyvät äänikirjana viikoittain, lukijana Vuokko Hovatta

Tähän mennessä ilmestyneet sadut:

- Kurpitsoita ja siideriä

- Salainen ihailija

Kathryn Nicolai

Kirjailija

Kathryn Nicolai

Kathryn Nicolai on jooga- ja meditaatio-ohjaaja sekä supersuositun Nothing Much Happens -unipodcastin luoja. Hän kirjoittaa ihanan kotoisia, lempeitä ...