Antti Röngälle Kiitos kirjasta -palkinto

9.6.2020

Kiitos kirjasta -palkinnon 2020 on saanut Antti Rönkä esikoisromaanistaan Jalat ilmassa. Palkinnon jakavat vuosittain Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry. Se myönnetään kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava.

Jalat ilmassa on omakohtainen romaani koulukiusaamisen pitkistä jäljistä ja hyväksytyksi tulemisesta. Antti Rönkä kirjoittaa silmiä avaavasti ja rohkeasti epävarmuudesta, yhteyden kaipuusta, aikuiseksi kasvamisesta ja tästä ajasta.

”Palkinto kertoo, minkälaisia teoksia arvostavat ne lukijat, jotka esittelevät työssään kirjallisuutta. Usein alan ammattilaiset haistavat trendejä ja osoittavat uusia menestyskirjailijoita jo ennen valtajulkisuutta”, Kirjakauppaliiton tiedotteessa kerrotaan.

Palkintolautakunta ja palkintoa ehdottaneet perustelevat valintaa seuraavasti:

”Antti Röngän varmaotteinen esikoisromaani näyttää kiusatuksi tulleen ajatuskuviot, jotka voivat ulkopuolelta näyttää absurdeiltakin, vaikka ne ovat kokijalleen täyttä totta. Traumaattisten muistojen puhumaton, mieleen padottu taakka välittyy lukijalle painavana. Täsmälliset lauseet paljastavat pinnanalaiset asiat liikaa alleviivaamatta, vahvalla äänellä.

Romaanin aihe on valitettavasti edelleen tärkeä vuodesta toiseen, vaikka kouluissa on erilaisia kiusaamista ehkäiseviä projekteja. Monella lukijalla on samankaltaisia lapsuusmuistoja kuin kirjan päähenkilöllä, joten Jalat ilmassa voi toimia myös vertaistukena saman kokeneille.

Kirjailija kuvaa taidokkaasti erilaisia tunnelmia ja mielen toimintaa. Lukeminen ei varmasti jätä ketään kylmäksi.”

Antti Rönkä

Kirjailija

Antti Rönkä

Antti Rönkä (s.1996) on Helsingissä asuva kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Jalat ilmassa (2019) sai kiittävän vastaanoton ja palkittiin Kiitos kirja...