Helsinkiläisen Sami Majalan Riivaaja on romaani kirjoittamisesta tapana elää. Se on rohkea kirjallinen päänavaus ja omakohtainen kasvutarina, huima sukellus nuoruuteen, rakkauteen, yksinäisyyteen ja häpeän tunteisiin.

”Roikuin Rimbaudin kantapäillä. Kirjoitin karkuun juoksevaa runoutta. Varpaankynsi tuhkakupissa, pulun paska ikkunalaudalla, sateen rummutus raitiovaunuvarikon katolla, räkäklimpin kimallus seinää vasten istuvan, sadetta pitävän puliukon turpeassa nenässä, sateenkaaren värit tuossa kimalluksessa auringon ensisäteen osuessa siihen oikeassa kulmassa. Poimia se jokin harmoniaa häiritsemättä, perhosen siipeä rikkomatta, poimia kuin ruohonkorsi kastehelmeä tiputtamatta, etsiä sitä yksityiskohdista, sen saattoi silloin löytää kaikesta.”

Romaanissa rakastutaan Kallion Josafatissa, tapellaan Pariisissa, kontataan golf-kentällä sienten perässä, raivojoogataan ja rakastellaan valaanlaulun tahtiin. Tekstiä syntyy välillä helpommin, välillä takkuisemmin. Päähenkilö kerää kokoelman jazz-levyjä, perehtyy estetiikkaan, psykoanalyysiin ja taidehistoriaan, lukee metreittäin runoja ja palaa aina vain uudestaan Hemingwayhin.

”Esikoisromaanini syntyi elämällä ja tahdon voimalla. Kävin läpi kaiken tähän asti kirjoittamani: sanoitukset, runot, tarinat ja romaanien alut. En usko lahjakkuuteen vaan kovaan työhön”, Sami Majala kertoo.

Sami Majala, Riivaaja
316 sivua