Tarkka kuvaus naisiin kohdistuvista paineista ja urakeskeisestä työkulttuurista nyky-Japanissa

11.2.2020

Mitä tarkoittaa ”normaali elämä”, pohtii Sayaka Murata romaanissaan Lähikaupan nainen. Kirja kertoo 36-vuotiaasta Keikosta, joka on tyytyväinen elämäänsä sinkkuna ja osa-aikaisena lähikaupan myyjänä. Perhe ja ystävät eivät kuitenkaan ymmärrä hänen valintojaan. Monesti palkittu Murata on yksi Japanin merkittävimpiä nykykirjailijoita.

Keiko on ollut samassa tokiolaisessa lähikaupassa, konbinissa, töissä 18 vuotta. Myymälästä ja sen joka päivä toistuvista askareista hän on löytänyt elämänsä tarkoituksen. Läheisten ja ympäristön luoma paine edetä uralla ja perustaa perhe pakottavat Keikon epätoivoisiin tekoihin.

Viimeisen kahden viikon aikana minulta oli kysytty neljätoista kertaa, miksi en ollut naimisissa. Kaksitoista kertaa oli tiedusteltu, miksi olin yhä osa-aikatyössä. Olin päättänyt joka tapauksessa korjata asiat, joista oli huomautettu lukuisia kertoja. Halusin muutosta. Oli muutos sitten hyvä tai paha, tuntui se paremmalta kuin nykyinen umpikujani.

Sayaka Murata (s. 1979) on palkittu Japanin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Akutagawalla, sekä Gunzo-, Noma- ja Mishima Yukio -palkinnolla. Lähikaupan nainen on ensimmäinen Muratalta suomennettu romaani. Se on myynyt yksin Japanissa 650 000 kappaletta, ja se on ollut menestys myös Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Murata on itse ollut osa-aikatyössä tokiolaisessa lähikaupassa.

Sayaka Murata, Lähikaupan nainen
alkuteos Konbini ningen
suomentanut Raisa Porrasmaa
126 sivua

Sayaka Murata

Kirjailija

Sayaka Murata

Sayaka Murata (s. 1979) on palkittu japanilaiskirjailija, jota pidetään yhtenä maansa merkittävimpänä nykykirjailijana. Lähikaupan nainen (2020) on ol...