9.8.2017
On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on romaani naisesta, joka haluaa merkitä miehensä muistiin ja tallettaa jokaisen yksityiskohdan menetyksensä karttaan.
"Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
– Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä."
Nainen seuraa, miten miestä on päivä päivältä vähemmän ja kuinka sekä tuleva että mennyt romahtavat tuntemattomaan – kuin laivat, jotka tippuvat kartan reunalta. Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ja todistaa, että hänellä oli kerran mies. Mutta kuvien päälle lipuu toisia kuvia: Kolumbus suutelemassa Intian hiekkaa. Kolumbus piirtämässä karttaa, joka asettaa vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Kolumbus huutamassa myrskyyn: ”Intia oli siellä!”
– Minulle oli alusta asti selvää, että tarvitsen kirjaan nämä kaksi kuvakokoa: tarkkaan rajatun lähikuvan mutta myös tämän toisen – ajallisesti ja maantieteellisesti aukeavan laajakuvan. Että on kyse kummankin kokoluokan asiasta, Selja Ahava kertoo uuden romaaninsa synnystä.
– Ehkä koko kirja on oikeastaan yritys hahmottaa sitä mitä katosi, mureni. Se liittyy elämässä olemiseen, siihen mitä ihminen itsestään, toisista ja maailmasta tietää tai olettaa, millaisiin asioihin ihminen luottaa ja minkä varaan olemistaan laskee. Ja mitä tapahtuu kun sellaiset oletukset romahtavat. Kirja kuvaa ajanjaksoa, jolloin sellainen murentuminen tapahtuu, yksilön elämässä mutta myös historiassa, hän jatkaa.
Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta. Selja Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta unohtumatonta romaanitaidetta.
"Vakuuttava ja vaikuttava kaunokirjallinen teos aiheesta, jonka käsittelyssä puoliso on yleensä jätetty sivurooliin. … Koskettaa syvästi toisellakin lukukerralla." 5/5. Aamulehti
"(Ahava) luo fantastista ja runollista kerrontataidetta omakohtaisesta traagisesta aiheestaan. Taidetta suurella alkukirjaimella. Ehkä tämän vuoden kaunein ja taiteellisin lukemani." Kirja vieköön -blogi
"Yksi syksyn vahvimmista romaaneista. Menetys, suru, viha, raivo, hiljaisuus: Ahavalla on taito kirjoittaa tunteet auki. Ja kun hän sen tekee, syntyy sekä sanataidetta parhaimmillaan että mitä henkilökohtaisin tarina." Lumiomena-blogi
Selja Ahava (s. 1974) on kirjailija ja käsikirjoittaja. Ahavan esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas, ja hänelle myönnettiin siitä Laila Hirvisaaren rahaston apuraha. Toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat sai EU:n kirjallisuuspalkinnon ja oli Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon ehdokkaana. Ahavan teosten käännösoikeudet on myyty yhteensä kahteentoista maahan.
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
231 sivua