Aika ei ole pyyhkinyt pois evakkojen muistojen maisemaa

14.3.2014

Suomen jälleenrakennus on suuri selviytymistarina. Sodan jaloista evakkoon joutuneet vauhdittivat osaltaan uusien kotikuntiensa taloudellista nousua. Jälleenrakennuksen aikana oli keskityttävä tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Juurettomuus ja kaipuu menetetylle kotiseudulle siirtyivät kuitenkin seuraaville sukupolville.

”Evakkojen asuttaminen on jälleenrakennukseen liittyvä menestystarina, josta on vaiettu. Miten sodan jaloista paenneet ja kaiken menettäneet ihmiset pystyivät rakentamaan elämänsä uudestaan hämmästyttävän nopeasti? Mistä he löysivät tarvitut fyysiset ja henkiset voimat. Evakon pitkä vaellus kuvaa tätä ihmettä”, Anne Kuorsalo kertoo.

”Evakkous ei kuitenkaan päättynyt uusien asuntojen valmistumiseen. Yllättävän monien muiden suomalaisten on ollut vaikea ymmärtää karjalaisten ikävää kotiseuduille, vaikka moni kokee tällä hetkellä identiteettinsä uhatuksi vain siksi, että kotipaikkakunnan nimi muuttuu kuntaliitosten myötä”, Kuorsalo ihmettelee.

Tämä teos jatkaa kirjoissa Evakkolapset, Evakkotie ja Sodan haavoittama lapsuus aloitettua selvitystyötä. Kirja nivoo yhteen karjalaisen identiteetin säilymisen ja suomalaisen identiteetin rakentamisen tarinoita jatkosodan loppuvaiheista nykypäivään. Kirjan tarinoiden kirjoittajiksi on valittu kattava läpileikkaus suomalaisen yhteiskunnan eri alojen tekijöitä; niin asiantuntijoita kuin itse evakkoon joutuneita.

”Kirja tarjoaa monia erilaisia näkökulmia. Sen tositarinoista voi poimia lukuisia kiinnostavia yksityiskohtia. Se myös täydentää sotahistoriaa kertomalla vaikkapa sen, mitä pikkutytöt kokivat keskellä Viipurin viimeisiä päiviä”, kirjailija summaa.

Anne Kuorsalo (toim.): Evakon pitkä vaellus – Sodan jaloista jälleenrakentajiksi
302 sivua

Anne Kuorsalo

Kirjailija

Anne Kuorsalo

YTM Anne Kuorsalo on ollut toimittajana Moskovassa vuosina 1989-1995. Hän on ollut tekemässä useita Venäjä-aiheisia teoksia ja toimittanut teokset Eva...