Rankasti koulukiusatun nuoren miehen kasvutarina

24.6.2019

23-vuotiaan Antti Röngän Jalat ilmassa on omakohtainen romaani koulukiusaamisen pitkistä jäljistä ja hyväksytyksi tulemisesta. Se kertoo peittelemättömästi yksinäisen nuoren miehen läheisyyden kaipuusta ja hapuilevista ensimmäisistä kerroista. Vahva kaunokirjallinen debyytti kuvaa viiltävän tarkasti, millaista on kantaa häpeän taakkaa ja miten toisen ihmisen hyväksyvä katse voi keventää raskaita kantamuksia. Antti Rönkä kirjoittaa silmiä avaavasti ja rohkeasti epävarmuudesta, aikuiseksi kasvamisesta ja tästä ajasta. Romaani ilmestyy koulujen alkaessa 8.8.

En enää milloinkaan ole lapsi. En voi enää juosta niin kuin lapsi, odottaa kesälomaa niin kuin lapsi, katsella luokan ikkunasta ulos niin kuin lapsi. Kävelyni hidastuu, kun ajattelen sitä. Olen matkalla kohti jotain hallitsematonta, jotain mikä on niin suurta ettei siitä saa otetta. En tiedä miten sitä lähestytään. Sydämeni käy vielä ala-astetta, nojaa seinään pääovien katoksessa ja pelkää.

Jalat ilmassa kertoo Aarosta, joka aloittelee uutta elämää opiskelukaupungissa. Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee mukana. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono ja mitätön Aaro on muiden silmissä.

"Halusin kirjoittaa niin rehellisesti kuin pystyn. Koulukiusaamista ei ole käsitelty kirjoissa tai ylipäätään taiteessa kovin paljoa, vaikka muuta julkista keskustelua on viime vuosina ollut enemmän. Näen että kirjani on tärkeä puheenvuoro aiheesta, joka usein jää kasvottomaksi”, Antti Rönkä kertoo.

Antti Rönkä
Antti Rönkä (s.1996) on kotoisin Vääksystä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja harrastanut yleisurheilua sekä pianon soittoa. Jalat ilmassa on hänen esikoisromaaninsa.

Antti Rönkä, Jalat ilmassa
224 sivua

Antti Rönkä

Kirjailija

Antti Rönkä

Antti Rönkä (s. 1996) on kotoisin Vääksystä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja harrastanut yleisurheilua...