Uutuusteos avaa Lapin sodan tuntematonta loppunäytöstä, lasten ristiretkeä

10.10.2017

Kun muu Suomi kulki jo kohti rauhanaikaa, Käsivarressa 600 nuorta suomalaista kävi vielä asemasotaa saksalaisia vastaan. Nuorukaisten puoli vuotta kestänyt sotatie sai aikalaisiltaan nimen ”lasten ristiretki”. Mika Kuljun uusi tietokirja Käsivarren sota avaa vähemmän tunnetuksi jääneitä Lapin sodan tapahtumia silminnäkijäkertomusten valossa.

Lapin sodan rajuin taisteluvaihe kesti vain lokakuun 1944, mutta viimeiset saksalaiset poistuivat Käsivarren alueelta vasta huhtikuussa 1945. Mitä tuon puolen vuoden aikana tapahtui, sitä avaa uutuustietokirja Käsivarren sota – lasten ristiretki 1944–1945. Kirja kertaa Lapin sodan tapahtumia ja kertoo ensi kertaa tässä laajuudessa lasten ristiretken tarinan. 

Sotatapahtumien lisäksi kirjassa kerrotaan, mitä tapahtui samaan aikaan muualla Suomessa ja maailmalla. Valvontakomissio istui Helsingissä, ja maaliskuussa pidettiin eduskuntavaalit. Liittoutuneet kävivät kilpajuoksua kohti Berliiniä. Saksa antautui vain pari viikkoa sen jälkeen, kun viimeinen Wehrmachtin sotilas oli jättänyt Suomen maaperän. 

Teoksen vahva kertojaääni on Käsivarren taistelujen kemiläinen luutnantti Martti Takkinen (1919–2008), jonka silminnäkijäkertomukset julkaistaan nyt ensimmäisen kerran. Takkisen tytär Eeva-Liisa Hietala lähetti isänsä nauhalle puhutut muistelmat Lapin sodasta kirjailija Mika Kuljulle.

– Takkisen lisäksi esille nousevat myös muut uudet lähdemiehet. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan suomalaiset kävivät helmikuussa 1945 taistelun Norjan puolella, mikä on uusi tieto suomalaisessa sotahistoriassa. Tuossa taistelussa jäi koko joukko suomalaisia saksalaisten vangiksi. Taistelu sinänsä ja sen lopputulos ovat kyllä olleet tiedossa, mutta sen yksityiskohdat saavat kirjassa uudenlaisen perspektiivin, Mika Kulju kertoo. 

Historioitsija, FM Mika Kulju (s. 1969) on kirjoittanut tietokirjoja vuodesta 1997 lähtien. Hänen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa Raatteen tie (2007), Tornion maihinnousu 1944 (2009) ja Kohtalona Tali-Ihantala (2014). Aiemmin tänä syksynä ilmestyi myös hänen suosittuun tv-ohjelmaan pohjautuva kirjansa Eränkävijät.

Mika Kulju: Käsivarren sota – lasten ristiretki 1944–1945
237 sivua
Saatavana myös sähkökirjana