Ennakkotiedote: Kuinka suomalaisjuristi selviää vauva-arjesta Japanissa vailla kielitaitoa ja verkostoja? Kimono kireällä ilmestyy 7.6.

12.5.2023

Anu Aspiala lähti vastasyntyneen esikoisensa kanssa vuodeksi Sapporoon puolisonsa työn vuoksi ja monien hulvattomien ja opettavaisten sattumusten kautta perehtyi äidin, lapsen ja perheen rooliin japanilaisessa kulttuurissa. Kimono kireällä – Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa (Gummerus) vie keskelle teeseremoniaa huutavan vauvan kanssa, salakuvaamisen kohteeksi joutumista kauppareissulla ja ihmettelemään rokotuskäytäntöjä paikallisessa neuvolassa.

Kimono kireällä -muistelmassaan Aspiala kertoo, millaista oli opetella vauva-arkea vieraassa ympäristössä, jossa joutuu tahtomattaan paikalliseksi nähtävyydeksi. Samalla työoikeuteen erikoistunut Aspiala sai kokea, millainen on perheiden tasa-arvo ja naisten asema Japanissa Suomeen verrattuna.

- Japanissa vauvat ovat katoava luonnonvara, joten monilla pienillä asioilla yhteiskunnan palveluita pyritään järjestämään perhe-elämää tukevaksi, mutta rakenteellisesti työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa, Aspiala kuvailee.

Aspialan mukaan yksi syy on yhteiskunnassa edelleen tiukassa istuvat sukupuoliroolit. Oman haasteensa tuo myös harmonian vaatimus japanilaisessa kulttuurissa.

- On jatkuvasti otettava toiset ihmiset huomioon ja oltava aiheuttamatta häiriötä. Tämä tuo valtavan sosiaalisen paineen japanilaisille naisille siitä, että vauvojen itku ja mekastus pitää pystyä sammuttamaan.

Kirjailija Anu Aspiala on työoikeuteen erikoistunut lakimies, joka työskentelee HR-johtotehtävissä. Hän asuu nykyään perheensä kanssa Espoossa. Aspiala kertoo kirjastaan lisää Gummeruksen Youtube- haastattelussa https://www.youtube.com/watch?v=qMkSrU9JwR8

 

Anu Aspiala: Kimono kireällä – Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa

Ilmestyy e- ja äänikirjana 7.6., lukija Kati Tammensola

 

Anu Aspiala

Kirjailija

Anu Aspiala

Anu Aspiala (s. 1979) on työ- ja ihmisoikeuslakimies, joka tällä hetkellä työskentelee HR-tehtävissä rakennusalalla mm. työvoiman hyväksikäytön ennalt...