23.6.2020
Elokuussa ilmestyvä tietokirja Miehen kosketus pohjaa 50 eri-ikäisen ja erilaisen suomalaismiehen kosketushistoriaan. Miehet kertovat, miten heitä on kosketettu tai jätetty koskettamatta, millä tavalla he ovat itse koskettaneet muita ja mitä he ajattelevat isyydestä, rakkaudesta, hoivasta, seksuaalisuudesta ja väkivallasta. Teoksen on kirjoittanut palkittu teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Eino Saari, joka kertoo kirjassa myös omista kosketuskokemuksistaan ja taustoittaa aihetta 25 asiantuntijahaastattelun avulla.
”Miesten suhde kosketukseen on suomalaisen tutkimuksen kentällä kyntämätön pelto”, Eino Saari toteaa ja ravistelee suomalaisten miesten päälle usein soviteltua puhumattomuuden myyttiä. Hänen kokemustensa perusteella suomalaismiehet puhuvat mielellään, kun siihen annetaan tilaisuus. ”Puhumattomuuden sijaan moni tapaamani mies tuntuu kärsivän pikemminkin heikosta vuorovaikutuksesta ja kuulumattomuuden kokemuksista. Yhteys toisiin pätkii, ja sen myötä kaikki. Millainen olisi yhteiskunta, jonka jokainen jäsen kokisi tulevansa edes lähimmissä ihmissuhteissaan kuulluksi?” hän pohtii.
Miehen kosketus -kirjaan haastatellut miesoletetut ovat syntyneet 1930–2000-luvuilla. Eino Saari kysyy heiltä: Millaisia miehiä ihailet? Miten hellit itseäsi? Mihin et ikinä koskisi? Mistä sytyt? Mitkä ovat kauneimmat toiselta mieheltä kuulemasi sanat? Millainen on levonsijasi? Entä lempikosketuksesi? Ja miehet kertovat. Tuloksena on matka suomalaisten miesten sielunmaisemiin – ja kertomus kuuntelemisen voimasta.
Omasta elämästään Eino Saari poimii merkityksellisimmiksi sekä ainutkertaisia että hyvin arkisia kosketuksia. "Minulle tärkeimmiksi kosketuskokemuksiksi nousevat isäksi tulemisen ja pelon voittamisen hetket sekä yhteyden jälleenlöytyminen kahden rakastavaisen välisessä suhteessa. Arvostan myös arkista hoivaa ja annan mielelläni lasten käydä läheisyyden "tankilla", hän kertoo.
Eino Saari
Eino Saari (s. 1979) on palkittu teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän asuu Kajaanissa ja kuuluu vuonna 2014 perustetun vapaan ammattiteatterin, Vaara-kollektiivin perustajiin. Miehen kosketus on Saaren esikoiskirja. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut aiheesta myös dokumenttiteatteriesityksen, jonka kantaesitys oli Kajaanin kaupunginteatterissa 2017.
Eino Saari, Miehen kosketus
400 sivua
ilmestyy 10.8.