Winston Grahamin uljas Poldark – Kapinallinen aloittaa pian televisiossakin nähtävän historiallisen romaanisarjan

3.6.2016

Brittikirjailija Winston Grahamin Poldark – Kapinallinen marssittaa näyttämölle ristiriitojen repimän mutta oikeamielisen Ross Poldarkin, suuren romanttisen sankarin. Teos on ensimmäinen osa lukijoiden rakastamaa historiallisten romaanien sarjaa, joka sijoittuu Cornwallin tuulen pieksemiin maisemiin 1700-luvun lopun kuohuvina vuosina. BBC on tuottanut kirjasarjasta yli 10 miljoonaa katsojaa keränneen tv-sarjan, jonka Yle esittää syksyllä 2016.  

Vuonna 1783 Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen kaivoskylään Cornwallissa, Englannissa. Perillä Ross saa kuulla isänsä kuolleen, kotitilansa ränsistyneen ja rakastamansa naisen kihlautuneen hänen serkkunsa kanssa. Vaikka Ross tajuaa olevansa ulkopuolinen kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa, hän ei anna periksi.

Repivää rakkautta, koskettavia kohtaloita, moniulotteisia henkilöhahmoja, luontokuvausta ja huumoriakin tulviva Poldark-kirjasarja käsittelee myös nykypäivään kytkeytyviä kysymyksiä tasa-arvosta ja luokkarajoista. Poldarkin parissa viihtyvät historiallisen romantiikan ystävät, jotka ovat nauttineet Diana Gabaldonin kirjoista tai niihin pohjatuvasta tv-sarjasta Outlander.

Ross Poldark on ollut lukijoiden vuosikymmeniä rakastama hahmo, joka BBC:n uuden tv-sarjan kautta on noussut jälleen suosioon. Syksyllä myös suomalaiskatsojat pääsevät nauttimaan Aidan Turnerin tähdittämästä, aikakauden tunnelmiin tempaavasta sarjasta Ylen esittämänä. Gummerus julkaisee syyskuussa kirjasarjan toisen osan Poldark – Demelzan laulu, ja keväällä 2017 sarja saa edelleen jatkoa.

Winston Graham
Poldark – Kapinallinen
Alkuteos Ross Poldark
Suomennos Irmeli Sallamo ja Anuirmeli Sallamo-Lavi
555 sivua

Winston Graham

Kirjailija

Winston Graham

Winston Graham (1908–2003) oli 1900-luvun menestyksekkäimpiä ja tuotteliaimpia englantilaisia kirjailijoita. Graham tunnetaan ennen muuta Cornwalliin ...