18-vuotias Estelle Maskame nousi sosiaalisesta mediasta kansainväliseksi kirjailijatähdeksi

12.1.2016

Skotlantilainen Estelle Maskame julkaisi DIMILY-trilogiansa alkujaan Wattpadissa, mainosti sitä suositulla Twitter-sivullaan, ja pian hänen tekstejään oli luettu yli neljä miljoonaa kertaa. Huikea online-menestystarina teki Maskamesta kansainvälisen nuortenkirjasensaation. Britanniassa sarjan kaksi ensimmäistä osaa nousivat iBooksin myydyimmiksi kirjoiksi. Sarjan ensimmäinen osa DIMILY – Rakastan (Did I Mention I Love You?) on juuri ilmestynyt suomeksi, ja Gummerus julkaisee sarjan kaksi muuta osaa kevään ja kesän aikana. Estelle Maskame vierailee Helsingissä 2.–3.2.2016.

Maskame kirjoittaa koukuttavasti ja uskottavasti lukioikäisten elämästä tässä ajassa. Hän on ottanut lukijat mukaan kirjojensa kirjoitusprosessiin kuuntelemalla heidän palautettaan sosiaalisessa mediassa ja pyytämällä heidän apuaan esimerkiksi tapahtumapaikkojen yksityiskohtien kuvauksessa. Kirjasarja on täynnä kiellettyä rakkautta ja suuria tunteita.

Portlandissa äitinsä kanssa asuvan 16-vuotiaan Eden Munron vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden muuttaa kesäksi isänsä luokse Kalifornian Santa Monicaan, hän tutustuu tämän uuteen perheeseen, jonka mukana tyttö saa kolme uutta velipuolta. Veljeksistä vanhin, Tyler Bruce, on äkkipikainen ja kapinahenkinen nuori, joka tuntuu vihaavan Edeniä ensi hetkestä lähtien. Tylerin ristiriitainen käytös hämmentää Edeniä, ja tämä päättää ottaa selvää, mitä pojan kovan ulkokuoren alla piilee. Pian Eden kuitenkin huomaa rakastuneensa siihen ainoaan ihmiseen, johon hänen ei pitäisi – omaan velipuoleensa.

Lumosi ja hurmasi minut täysin… Kirjoista puhuessaan ihmiset tulevat turhan helposti väittäneeksi, etteivät voineet laskea kirjaa käsistään, mutta tässä tapauksessa en todellakaan kyennyt laskemaan sitä käsistäni. Vakuuttelin itselleni, että lukisin vain pari sivua lisää, ja ennen kuin huomasinkaan olin lukenut kolme lukua. Ehdoton 5/5: ihanaa kesälukemista, enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan loput sarjasta!
– Teen Book Hoots

Estelle Maskame
Estelle Maskame (s. 1997) asuu perheineen pienessä Peterheadin kaupungissa Koillis-Skotlannissa. Kirjailijaksi jo 13-vuotiaasta asti tähdännyt Maskame on nyt unelma-ammatissaan. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan.
@EstelleMaskame
www.estellemaskame.com

Estelle Maskame: DIMILY – Rakastan
alkuteos Did I Mention I Love You?
suomentanut Sirpa Parviainen
409 sivua

Estelle Maskame

Kirjailija

Estelle Maskame

Skotlantilainen Estelle Maskame (s. 1997) solmi ensimmäisen kustannussopimuksensa 17-vuotiaana ja valloitti lukijoiden sydämet DIMILY-trilogiallaan. N...