Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on tarina perhosista, pakkomielteistä ja pintaan pyrkivistä perhesalaisuuksista. Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani koostuu kolmestatoista erilaisesta luvusta, kolmestatoista sinfoniasta, joiden joukossa on niin kertovaa tekstiä, kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä kuin arkistohaastatteluja. Ahokumpu kuljettaa tarinaa tyylilajia taitavasti vaihtaen ja johdattaa lukijan 1940-luvun sotavuosista 1980-luvulle.

Sitten oli vielä toinen jalka toisessa maassa, näkymätön jalka, äiti näki sen minussa, sen mikä isästä oli tullut. Isä oli natsi. Kyllä minä sen tiesin jo silloin ihan pienenä. Hän oli kuulunut Luftwaffeen. Sotinut hakaristilipun alla. Tiesin että se oli minussakin jossain. Jos ei muualla niin etunimessä, jota äiti lakkasi lopulta käyttämästä kokonaan. Hän sanoi vain poika.

Perhostutkija Max Halma ei ole koskaan tavannut isäänsä, jonka kerrotaan hukkuneen vain viikko Maxin syntymän jälkeen. Äidin äkillinen kuolema ja hänen jäämistöstään löytynyt harvinainen perhonen saavat Maxin syventymään niin tieteelliseen tutkimukseen ja kansainvälisen läpimurron tavoitteluun kuin oman historiansa selvittämiseen.

Anna-Liisa Ahokumpu on kiinnostunut 1900-luvun historiasta. "1940-luvun olosuhteet olivat niin äärimmäiset, että silloin syntyi paljon poikkeuksellisia ihmiskohtaloita, joiden kautta on kiinnostava pohtia ja kuvata ihmiselämää. Lähihistoriaa on helpompi hahmottaa kuin nykyaikaa ajallisen etäisyyden vuoksi. Nykyaika, oli se millä vuosikymmenellä tahansa, tuntuu aina kokijastaan kaoottiselta", hän pohtii.

Anna-Liisa Ahokumpu, Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
175 sivua