22.1.2015
Kerro minulle jotain hyvää on englantilaisen Jojo Moyesin kansainvälinen läpimurtoromaani, josta on tekeillä myös elokuva. Moyes on yksi tämän hetken luetuimpia kirjailijoita, ja hänen teoksiaan julkaistaan yli 30 kielellä. Naistenviihteen mestari kirjoittaa taitavasti ja uskottavasti suoraan lukijan sydämeen. Kerro minulle jotain hyvää on ihana lukuelämys kaikille, jotka vielä uskovat kirjallisuuteen ja rakkauteen.
Englantilaisessa pikkukaupungissa koko ikänsä asunut Louisa Clark joutuu etsimään töitä ja ajautuu onnettomuudessa halvaantuneen Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Ennen onnettomuutta Will eli kuin viimeistä päivää Cityn nuorena kykynä, laitesukeltajana, urheilijana, maailmanmatkaajana ja rakastajana. Nyt hän istuu katkerana pyörätuolissaan vanhempiensa valtavassa talossa. Lou puolestaan voisi tehdä mitä vain, mutta ei uskalla levittää siipiään. Willin ja Loun kohdatessa törmäävät niin yhteiskuntaluokat, arvomaailmat, asenteet kuin ajatusmaailmatkin. Kun he vihdoin todella näkevät toisensa ja ymmärtävät mistä elämisessä oikein on kyse, on aika tehdä suuria valintoja.
”Tartuin hellästi hänen sormiinsa ja suljin omani niiden ympärille. Ne olivat lämpimät, hyvin elävän ihmisen sormet. Ne tuntuivat kädessäni niin ihmeen rauhoittavilta, etten irrottanut otettani vaan tarkastelin niitä, känsiä, jotka kertoivat muuallakin kuin vain kirjoituspöydän takana eletystä elämästä, ja punertavia kynsiä, jotka jonkun muun pitäisi aina leikata.”
”Kun lopetin tämän romaanin lukemisen, en halunnut ryhtyä kirjoittamaan siitä arviota: halusin lukea sen uudelleen.”
– New York Times
”Vilpittömän kaunis romaani. Se sai nauramaan, hymyilemään ja itkemään – tämä täytyy ehdottomasti lukea.”
– Closer