14.5.2020
Joka toinen vuosi jaettavan Kirsi Kunnas -runopalkinnon tavoitteena on nostaa esiin rohkeaa, elävää ja vaikuttavaa nykyrunoutta sekä runoilmiöitä. Tänä vuonna palkinnon saivat runoilijat Heli Laaksonen ja Niillas Holmberg. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Niillas Holmberg on saamelainen runoilija, muusikko ja ympäristö- ja kulttuuriaktivisti. Häneltä ilmestyi viime vuonna suomeksi runokokoelma Jalkapohja, joka alleviivaa ihmisen ja maan välistä yhteyttä, ylistää luontoon liittyvää perinnetietoa ja samalla kyseenalaistaa sen soveltuvuutta moderniin aikaan ja mieleen.
WSOY ja WSOY:n kirjallisuussäätiön jakaman Kirsi Kunnas -runopalkinnon vuoden 2020 raatiin kuuluivat WSOY:n kustantajat Paula Halkola (pj.) ja Anna-Riikka Carlson, runoilija Juho Kuusi ja toimittaja Pietari Kylmälä. Palkintoraati perustelee Holmbergin valintaa seuraavasti:
”Niillas Holmberg (s. 1990) on utsjokelainen, Saamenmaalla laajasti tunnettu runoilija, muusikko, näyttelijä ja aktivisti, joka tunnetaan myös tulkkina perinteisen saamelaiskulttuurin ja modernin länsimaalaisen maailman välillä. Holmbergin esikoisrunokokoelma Dego livččen oaidnán iežan ilmestyi vuonna 2009. Hän on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa pohjoissaameksi. Kokoelmista kaksi on käännetty suomeksi. Vuonna 2013 ilmestynyt runoteos Amas amas amasmuvvat (DAT) oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Holmbergin laajassa ja kielirajoja ylittävässä runotuotannossa paikallisuuden ja perinteen käsitteet kietoutuvat universaaleihin teemoihin. Holmberg pyrkii muistamaan sellaista, mikä on pakotettu unohtumaan, mutta yrittää silti pintaan. Hänen keskeisiä teemojaan ovat identiteetti ja ihmisen ja luonnon suhteen tunnistaminen ja tunnustaminen.
Holmbergin tuorein runokokoelma Jalkapohja (Gummerus 2019) on poliittista ja taistelevaa runoutta. Se onnistuu herkin vedoin sekä diagnosoimaan modernin maailman unohduksia ja vääryyksiä että tarjoamaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta. ”