Teatterintekijä Riko Saatsi kuvaa neuroottista hallinnan tarvetta ja sen mahdottomuutta taitavassa esikoiskokoelmassaan

18.8.2021

Hyviä aikomuksia on teatteriohjaajana tunnetun Riko Saatsin taidokas esikoiskokoelma. Novellit osuvat ajan hermoon kuvaamalla työssä uupumista, vanhemmuuden paineita, syrjäytymistä, väkivaltaa sekä pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnassa.

 

Hyviä aikomuksia käsittelee aikuisen ihmisen neuroottista tarvetta hallita elämäänsä maailmassa, joka ei ole hallittavissa. Teoksen henkilöt ovat ajautuneet, tai heidät on ajettu tilanteisiin, joissa on vaarana pudota. 

Riko Saatsi halusi teoksessaan kuvata ihmisiä, jotka hyvistä aikeistaan huolimatta jäävät oman elämänsä jalkoihin mutkikkaassa nykymaailmassa.

”Hallinnan tunne on kadonnut, ja yritämme selittää asiat parhain päin. Kirjan henkilöiden on vaikea myöntää olevansa eksyksissä, vaikka oikeastaan he haluaisivat vain pyytää armoa omalta elämältään", Saatsi kuvaa.

Monitasoiset ja mieleen häiritsevästi porautuvat tekstit lainaavat esimerkiksi kasvatusoppaan ja sähköpostiviestin tyylejä. Mukana on myös GIF-tulkinta. Vaikka hyvistä aikomuksista voi seurata odottamattomia ja tuhoisia asioita, teosta sävyttää tumma huumori.

Riko Saatsi (s. 1978) on Lieksasta kotoisin oleva ohjaaja, dramaturgi ja ohjaajantaiteen lehtori. Hän on opiskellut filosofiaa Helsingin yliopistossa ja ohjausta Teatterikorkeakoulussa ja työskennellyt ohjaajana laaja-alaisesti eri näyttämöillä, muun muassa KOM-teatterissa ja Kansallisteatterissa sekä Seinäjoen ja Oulun kaupunginteattereissa. Saatsin ohjaama Luonnos, 2021 (puupiirros paperille, 21 x 10 km) on parhaillaan Teatteri Telakan ohjelmistossa Tampereella. 

 

Riko Saatsi: Hyviä aikomuksia

208 sivua
äänikirja ilmestyy 23.8., lukija Toni Kamula

Riko Saatsi

Kirjailija

Riko Saatsi

Riko Saatsi (s. 1978) on Lieksasta kotoisin oleva ohjaaja, dramaturgi ja ohjaajantaiteen lehtori. Hän on opiskellut filosofiaa Helsingin yliopistossa ...