Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun (2013) tarinaa. On vuosi 1525. Joukko pirkkalaisia saapuu Aanaarin kylään hakemaan veroiksi turkiksia ja kultaa. Pirkkalaisten johtaja, Kaukomieli on käynyt kylässä ennenkin ja ottanut silloin mukaansa nuoren Soruian, joka joutui palaamaan tuolta reissulta kaksin synnyttämänsä pojan kanssa. Nyt Kaukomieli ja Soruia kohtaavat jälleen.

”Me asuimme niin, ettei kammejamme ja kotiamme edes erottanut metsän keskeltä. Kuin olisimme vain yksi osa metsää ja tunturia asuttava eläinlaji muiden joukossa. Karhun talvipesää on vaikea erottaa lumen alta, se on pehmeä pieni kumpu, jonka ilma-aukosta nousee huurua karhun unentahtisesta hengityksestä. Kun olimme tunturijärvillä kalassa ja rakensimme sinne laavun, teimme sen tunturikoivikon kylkeen niin, ettei sitä juuri kauempaa erottanut kuin taivaalle nousevasta savukiehkurasta. Miksi pirkkalaisten piti jättää itsestään sellainen avohaava maan pintaan, ruma ruhje, kuin he olisivat sanoneet, että minä kävelin tästä ohitse ja muutin kaiken? Eikä minun jälkeeni mikään ole niin kuin oli ennen.”

Pirkkalaiset asettuvat kylään ja alkavat huuhtoa kultaa, vaatia turkiksia ja ruokaa sekä opettaa kyläläisille maanviljelyä. Munkki Tuomas rahaa kyläläisiä väkipakolla joen rantaan ja kastaa heitä Hiesuksen lapsiksi. Pirkkalaisten ahneus kasvaa, ja lopulta tilanne käy sietämättömäksi. Soruian on tehtävä vaikea päätös ja otettava kohtalo omiin käsiinsä.

”Meillä suomalaisillakin on ollut ja on oma siirtomaamme – Saamenmaa”, toteaa Päivi Alasalmi. Hän on tutkinut saamelaisten historiaa, elämää, kulttuuria ja mytologiaa. ”Olen lukenut muun muassa luonnonlääkinnästä, metsästyksestä, keräilystä ja kalastuksesta. Lasteni isä oli saamelainen. Myös hänen ja hänen sukunsa kautta olen päässyt tutustumaan saamelaisuuteen. Lapissa olen käynyt hiihtämässä ja laskettelemassa pikkutytöstä asti, ja kesällä vaeltaessani olen rakastunut Lapin luontoon lopullisesti”, hän jatkaa.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto
285 sivua