Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää ja Anni Kytömäen Kultarinta Finlandia-ehdokkaina

14.11.2014

Kaksi Gummeruksen kustantamaa teosta on valittu tänä vuonna Finlandia-palkinnon ehdokkaiksi. Kirjailija Heidi Jaatisen kolmas romaani Kaksi viatonta päivää ja esikoiskirjailija Anni Kytömäen Kultarinta nousivat kuuden finalistin joukkoon. Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Se jaetaan torstaina 27.11.2014.

Palkintoraati, johon kuuluvat näytelmäkirjailija Sirkku Peltola, filosofian maisteri Kari Koski ja kirja-alan eläkeläinen Leena Valpio, perustelee valintoja näin:

Heidi Jaatinen, Kaksi viatonta päivää
Teos on ainutlaatuisen hurja heittäytyminen suojattoman lapsen maailmaan. Yhtä aikaa herkästi ja väkevästi kirjailija piirtää kuvan lapsesta, joka loputtomiin jaksaa uskoa vanhempaansa, joka on valmis yhä uudestaan ja uudestaan uhrautumaan ehdoitta äitinsä puolesta. Ajatus sukupolvelta toiselle periytyvästä syrjäytymisestä on sinänsä lohduton, mutta voima, jonka kirjailija hylättyjen lasten sisäiseen maailmaan rakentaa, antaa merkillistä uskoa selviytymiseen. Kaksi viatonta päivää on rakenteeltaan hiljalleen avautuva ja armotta mukaansa vievä tarina. Sen kieli on rikasta, dialogi kiteytynyttä, kouriintuntuvaa, koskettavaa ja äärimmäisen uskottavaa. Teos on ajankohtaisesti puhutteleva ja tärkeä huuto heitteille jätettyjen puolesta.

Heidi Jaatinen (s. 1968) opettaa osa-aikaisesti pienluokkaa ja ohjaa perustamassaan harrastajateatterissa. Jaatinen on kirjoittanut kolme kiitettyä kirjaa Ei saa katsoa aurinkoon (2010), Jono (2011) ja Kaksi viatonta päivää (2014). Hän asuu perheineen Kiuruveden Aittojärven kylässä. Harrastuksekseen Jaatinen keräilee urheiluvälineitä.

Anni Kytömäki: Kultarinta
Kultarinta on vilpitön ylistys metsälle ja koskemattomalle luonnolle. Anni Kytömäki on tavoittanut kauniin ja puhuttelevan kielen, joka avaa lukijan eteen metsän kaikkine vivahteineen. Tarkkaan rakennetussa kerronnassa ei nojauduta dialogiin, vaan päähenkilöiden mielenliikkeitä tulkitaan paljolti luonnontapahtumien kautta. Kirja on kolmen sukupolven kertomus ajanjaksolla 1903–1937, mutta ennen muuta isä-Erikin ja Malla-tyttären sydäntä riipaiseva rakkaustarina. Suomen sisällissodan kuvauksissa esiin nostetaan poikkeuksellisesti Erikin kaltaiset ihmiset, jotka eivät tunnustaneet väriä vaan halusivat ainoastaan elää rauhassa. Lukukokemus on pakahduttava mutta samalla luonnonkuvauksiensa kautta seesteinen ja rauhoittava. Tämä on suomalaisen ihmisen kirja. Se ei pääty kansien sulkeuduttua, vaan jättää jäljen lukijaansa - kuin askelen painauman sammalmättääseen.

Anni Kytömäki (s. 1980) on koulutukseltaan luontokartoittaja. Hän on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kotiseudullaan vanhassa Hämeessä hän kulkee harjuilla, soilla ja sammalmetsissä, kuuntelee tuulta ja etsii polkuja tarinoihin, jotka saattoivat olla totta. Kultarinta on hänen esikoisteoksensa.

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee professori Anne Brunila.

Kirjailijat

Heidi Jaatinen

Heidi Jaatinen (s. 1968) on kiuruvetinen kirjailija, joka on työskennellyt opettajana, toimittajana, emäntänä ja ohjannut perustamassaan harrastajatea...

Anni Kytömäki

Anni Kytömäki (s. 1980) on hämeenkyröläinen kirjailija, joka on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kotiseudullaan hän kulkee harjuilla...