Eroottisen trilogian sykettä nostattava avaus

26.3.2013

Ylistävää palautetta saaneen Inside Out -trilogian avausosa Ihosi alla on Fifty Shadesin aloittaman buumin mukaisesti kuumaa luettavaa, mutta taitavasti kirjoitetussa romaanissa on mukana myös trillerimäistä jännitystä. Taidemaailmaan sijoittuvan ja tummasävyisiä fantasioita tihkuvan romanttisen trilogian tv-oikeudet on juuri kaupattu Starz-kaapelikanavalle ja sarjaa tuottamaan on pestattu Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvan tuottaja.

”’Tämä löytyi viimeisestä varastosta, joka on toistaiseksi paras löytöni. Siellä on arvotaidetta, jolla tienaan vielä hyvät rahat. Ja olen löytänyt varastosta jo kolme päiväkirjaa, jotka ovat kerrassaan taianomaisia. Jestas sentään, en pysty päästämään niitä käsistäni. Tämä nainen on ollut alkujaan aivan niin kuin sinä ja minä, mutta hän on tullut jotenkin imaistuksi sellaiseen kaamean synkkään mutta samalla kiihottavaan paikkaan.’


Ella on oikeassa, ja tunnen poltteen vatsassani, kun muistelen päiväkirjasta lukemiani rivejä. Pystyn melkein kuvittelemaan naisen pehmeän, viettelevän äänen, joka supattaa korvaani. Yritän keskittyä kuuntelemaan Ellaa, mutta ajatukseni karkaavat päiväkirjan naiseen ja mietin, missä ja kuka hän mahtaa olla.”


Sara McMillan saa käsiinsä varastohuutokaupasta löytyneen tuntemattoman naisen uskaliaan päiväkirjan. Sen eroottinen ja pahaenteinen sisältö sekä järkyttää että kiehtoo häntä, eikä hän voi lakata lukemasta. Missä tuo syntisten fantasioiden kirjoittaja, Rebecca, on nyt?

Yrittäessään selvittää kadonneen Rebeccan kohtaloa Sara päätyy kuin varkain sijaiseksi tämän työpaikalle taidegalleriaan. Pian hänellä on vastassaan kaksi vaarallisen puoleensavetävää miestä: gallerian dominoiva johtaja Mark Compton ja salaperäinen, upporikas taiteilija Chris Merit.

Sara tajuaa kulkevansa samaa polkua kuin Rebecca ja avautuvansa uusille uskaliaille kokemuksille. Pian millään muulla ei tunnu enää olevan väliä… Mutta millaisia synkkiä salaisuuksia kukin kantaa? Ja missä on Rebecca?

Ihosi alla on Inside Out -trilogian koukuttava avaus. Toinen osa, Sisälläni, ilmestyy heinäkuussa ja päätösosa, Paljastus, marraskuussa 2013.

Lisa R. Jones: Ihosi alla
If I Were You
suomentanut Lasse Linna
395 sivua
Lisa R. Jones

Kirjailija

Lisa R. Jones

Lisa R. Jones on suosittu ja palkittu amerikkalainen viihdekirjailija. Hän on julkaissut yli 40 teosta, ja niitä on käännetty useille kielille. Inside...