1950-luvun Helsinki herää eloon nostalgisessa kuvateoksessa

24.6.2014

Aho & Soldan: Helsinki 1950-luvun väreissä esittelee ihastuttavin, ennennäkemättömin värivalokuvin arjen elämää Helsingissä 1950-luvulla. Heikki ja Claire Ahon ottamien upeiden kuvien rinnalla Eino Leino kertoo kulttuurisuvun tarinaa ja jakaa muistoja viattomuuden vuosikymmeneltä. Kirjan tekstit ovat suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Aho & Soldan oli kirjailija Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin yritys. Vuosikymmenien ajan veljekset tallensivat Suomen ja Helsingin elämää valokuviksi ja filmeiksi. Työtä isänsä Heikki Ahon rinnalla jatkoi Claire Aho, jolle Helsinki oli rakas kuvauskohde muoti-, luonto-, sisustus- ja henkilökuvien ohella.

Isän ja tyttären kamerat ovat rekisteröineet elämää muun muassa Kauppatorilla, Uimastadionilla, Esplanadilla ja Rautatientorilla. Kuvissa näkyy pieniä ohikiitäviä hetkiä, joista välittyy aito ja lumoava tunnelma. Helsinki on monin paikoin muuttunut sitten 1950-luvun, mutta kaupungin sielusta sisin on säilynyt.

Valokuvateos on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä luvussa Eino Leino palaa lapsuutensa hetkiin ja 1950-luvun helsinkiläiselämään. Toisessa luvussa raotetaan Aho & Soldanin tarinaa ja kurkistetaan suvun tapahtumiin.

Eino Leino, Heikki Aho & Claire Aho: Helsinki 1950-luvun väreissä, Helsingfors i 1950-talets färger, Helsinki in 1950's colors
168 sivua

Kirjailijat

Eino Leino

Eino Leino (s. 1946) on työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, STT:ssä ja Avussa. Toimittajantyön lisäksi hän on kirjoittanut...

Claire Aho

Claire Aho (s. 1925) on suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Hän aloitti valo- ja elokuvaajauransa isänsä Heikki Ahon ja setänsä Björn Soldanin ...

Heikki Aho

Heikki Aho (1895-1961), kirjailija Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldanin poika oli suomalaisen elokuvan ja valokuvan kiistaton pioneeri, joka vel...