Sorjosen tutkimukset jatkuvat sekä uutuusdekkarissa että syksyllä televisiossa

19.6.2018

Viiden sormen harjoitus on Sorjonen-rikosromaanisarjan itsenäinen kolmas osa. Se kertoo Helsingistä Lappeenrantaan muuttaneen rikoskomisario Kari Sorjosen tutkimuksista molemmin puolin itärajaa. Nyt liikkeellä on tappaja, jonka kaltaista Suomessa ei ole ennen nähty. Sorjonen-tv-sarjan toinen tuotantokausi alkaa Ylellä 14.10.2018.

Kuten aikaisemminkin, Sorjonen tekee työtään heittäytymällä ja ilman suojausta. Se osoittautuu vaaralliseksi metodiksi, sillä tällä kertaa vastassa on mies, jolla ei ole mitään menetettävää. Tutkimukset johtavat Tšetšenian sotaan asti, ja tapauksen lonkerot ulottuvat laajalle ja korkealle. Samalla paljastuu asioita, joiden vaikutukset vavisuttavat myös Sorjosen perhettä.

Kirjojen lisäksi Sorjonen on nähty myös Fisher Kingin tuottamassa suositussa tv-sarjassa, joka on kerännyt Ylellä miljoonayleisön. Sarjaa on esitetty myös muun muassa USA:ssa, Kanadassa, Englannissa, Ranskassa ja muissa Pohjoismaissa, ja se on ollut Netflixin kautta kansainvälisessä levityksessä.

J. M. Ilves on kirjailijanimi, jonka takaa löytyy kaksi nimettömänä pysyttelevää ammattikirjailijaa. Sarjassa on aikaisemmin ilmestynyt Sorjonen – Nukkekoti (2016) ja Sorjonen – Loppupeli (2017).

J. M. Ilves, Sorjonen – Viiden sormen harjoitus
324 sivua

Kirjailija

J. M. Ilves

Kirjailijanimen J. M. Ilves takana on kaksi kotimaista ammattikirjailijaa.