Viiltävä romaani kiusaamisesta koulussa ja kotona

4.8.2021

Menestyskirjailija Holly Bourne kirjoittaa suoraan ja samaistuttavasti henkisestä väkivallasta ja ottaa vahvasti kantaa kiusaamisen torjumisen puolesta. Uutuusromaani Vuosikirja muistuttaa, miten koulu voi olla monelle julma paikka. Koulukiusaaminen on ongelma, joka aikuisten on ratkaistava.

”Missään ei kerrota, että välinpitämättömyys on kaikkein paras keino loukata. Se sattuu eniten, koska se on tiedostamatonta. Jos halveksuu toista, niin myös välittää hänestä. Jos joku päättää tietoisesti loukata toista, se kertoo siitä, että toisella on edes sen verran merkitystä, että hänet huomataan ja häntä halutaan loukata. Mutta välinpitämättömyys…joskus näkymättömyys sattuu eniten.”

Paige on koulun lehteen kirjoittava kirjanörtti, joka on koulussa mieluiten hiljaa ja esittää näkymätöntä. Ihan niin kuin kotonaan, jossa hän yrittää olla suututtamatta isäänsä. Paigen elämään hiipii yllättäen romantiikkaa, kun hän ryhtyy jäljittämään punakynällä mystisiä merkintöjä kirjaston kirjoihin jättävää poikaa. Paigen itsetunto alkaa elpyä, ja kun hänet pyydetään mukaan koulun suosittujen tyttöjen valheita kokoavan vuosikirjan kirjoittamiseen, Paige saa tarpeekseen kaikesta valehtelusta. Hän aikoo viimein paljastaa totuuden.

Vuosikirja on vahva romaani 2020-luvun koulumaailmasta, perheväkivallasta, yksinäisyydestä ja ensirakkaudesta. Edellisten Holly Bournen romaanien tapaan Vuosikirja kertoo teeskentelyn ja aitouden välisistä rajoista ja siitä, kuinka vaikeaa voi olla arvostaa itseään.

”Se, että kerroin tämän tarinan, ei tarkoita, että teidän täytyy olla samaa mieltä siitä. Itse asiassa, rohkaisen teitä olemaan eri mieltä. Kehotan teitä ottamaan punaisen kynän ja tekemään tästä vuosikirjasta omanne. Tehkää elämästänne omanne. Tehkää tarinastanne omanne. Ottakaa kynä. Ja kertokaa totuus”

Englantilainen Holly Bourne on työskennellyt ennen kirjailijan uraa uutistoimittajana, kustannustoimittajana, ja ihmissuhdeneuvojana hyväntekeväisyysjärjestössä auttaen nuoria ihmissuhde- ja mielenterveyskysymyksissä. Hän on tunnettu palkitusta, feminististä Normaali-kirjasarjasta, sekä romaaneista Katsokaa miten onnellinen olen ja Teeskentelyä.

Holly Bourne: Vuosikirja
368 sivua
alkuteos The Yearbook
suomentanut Kristiina Vaara
myös äänikirjana, lukija Emma Louhivuori

Holly Bourne

Kirjailija

Holly Bourne

Englantilainen Holly Bourne aloitti kirjoittajanuransa uutistoimittajana ja sai Best Print Journalist of the Year -palkinnon. Hän toimi kuusi vuotta k...