16.5.2014
Gummerus ja Elisa Kirja ryhtyvät julkaisemaan uudelleen Iijoki-sarjaa. Huonemiehen poika ja Tammettu virta ilmestyvät sekä painettuina että sähkökirjoina.
Kalle Päätalo on noussut tänä keväänä kirjallisten keskustelujen suosikkiaiheeksi. Kirjava kammari -blogista lähteneen Päätalo-haasteen innoittamana monet lukupiirit, bloggarit, toimittajat ja lukijat ovat jääneet Iijoki-koukkuun. Tänä vuonna Päätalon nousu jatkuu monella eri rintamalla.
Gummerus ja Elisa Kirja julkaisevat koko 26-osaisen Iijoki-sarjan sähkökirjoina. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa Huonemiehen poika ja Tammettu virta ovat nyt saatavilla yksinoikeudella Elisa Kirja -palvelusta.
”Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota tämän kansallisaarteen luettavaksi. Elisa Kirja -palvelussa on maailman laajin valikoima suomenkielisiä sähkökirjoja, ja Iijoki-sarjan jos minkä kuuluu olla siinä mukana”, iloitsee Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Liisa Puurunen.
Iijoki-sarjaa ryhdytään pitkän tauon jälkeen julkaisemaan myös painettuna. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyvät syyskuussa 2014. Uuden Iijoki-sarjan ulkoasusta päättävät lukijat: Gummerus julkistaa suuren Päätalo-kansanäänestyksen, jossa lukijat saavat valita mieleisensä kolmesta kansivaihtoehdosta. Kilpailuun voi osallistua osoitteessa: www.gummerus.fi/paatalokansanaanestys/
”Kukaan suomalainen mies ei ole niin rehellisesti kertonut omasta elämästään kuin Kalle Päätalo. Hän teki sen ennen Knausgårdia ja Proustin jälkeen. Kiitän lukijoita jotka heittivät Päätalo-haasteen ja näin kutsuivat yhä uusia ihmisiä löytämään Kallen ja suomalaisuuden tarinan”, sanoo Gummeruksen kustannusjohtaja Anna Baijars
Kalle Päätalon vahvuuksia ovat eri ihmistyyppien taitava ja herkkä psykologinen kuvaus, elävä ja rehevän humoristinen kerronta sekä koskettavat ihmiskohtalot. Päätalo kertoo meille keitä me olemme; hän konkretisoi lähihistorian. Tämän vuoksi hän puhuttelee myös 2000-luvun lukijaa.