Kiehtova esikoisromaani ystävyydestä, intohimosta ja kipeistä, kaiken muuttavista valinnoista

25.9.2020

Susanne Mauden Ennen kuin unohdat kuvaa aikuiseksi kasvamisen kiihkeitä vuosia, nuorten naisten intensiivistä ystävyyttä sekä adoptioon ja äitiyteen liitettyjä asenteita. 1960–70-lukujen Turkuun sijoittuva romaani näyttää, millainen vaikutus salaisuuksilla on ihmissuhteissa. Riippumatta siitä, kertooko niitä vai ei.

Eeva ja Sirkku ovat erottamattomia. He viettävät vapaa-aikansa Eevan kotona, jossa äiti valmistaa lämpimiä voileipiä ja isä kannustaa opiskelemaan. Ylioppilaskeväänä isä yllättäen kuolee ja äiti vajoaa suruun. Eeva yrittää lunastaa isänsä odotukset mutta samalla elää Sirkun rinnalla alkukesän lämpimiä, halusta täyttyviä päiviä. Kesällä Eeva huomaa odottavansa lasta ja tekee päätöksen: hän ei kertoisi raskaudesta kuin Sirkulle ja äidilleen ja antaisi lapsen adoptoitavaksi. Sitten hän jatkaisi opintojaan niin kuin isä olisi halunnut.

”Kirjassani äänen saa adoptioprosessin hiljaisin jäsen, nuori biologinen äiti aikana, jolloin raskaana olevan naisen kehollista itsemääräämisoikeutta ei tunnustettu ja seksistä ja lisääntymisoikeuksista puhuminen oli vaikeaa. Raskaus ja synnytys ovat voimakkaasti kehollisia kokemuksia, jotka vaikuttavat identiteettiin ja seksuaalisuuteen – olivat ne sitten toivottuja tai ei-toivottuja kokemuksia”, Susanne Maude kertoo.  

Susanne Maude
Susanne Maude on turkulainen vapaa kirjoittaja. Hän on opiskellut valtiotieteen maisteriksi ja työskennellyt viestintätehtävissä.

Susanne Maude, Ennen kuin unohdat
364 sivua
äänikirja ilmestyy 30.9., lukija Usva Kärnä

Susanne Maude

Kirjailija

Susanne Maude

Susanne Maude asuu Turussa ja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hänen esikoisromaaninsa Ennen kuin unohdat kuvaa taidokkaasti aikuistumisen...