Vaikuttava ilmiöromaani somejättien vallasta ja nuorten sisältömoderaattoreiden työstä

3.5.2022

Hollantilaisen Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä kysyy, mikä on yhteiskunnassamme normaalia ja kuka sen määrittelee. Romaani kertoo sosiaalisen median sisältömoderaattoreina työskentelevistä nuorista aikuisista, jotka käyvät työkseen läpi some-kuonaa – väkivaltaa, vihapuhetta, salaliittoteorioita ja valeuutisia – ja päättävät, milloin sisältö on sopimatonta ja poistettava. Bervoets esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleilla perjantaina 13.5.

"Sisältömoderaattori on työntekijä, jonka toimeksiantaja on iso sosiaalisen median alusta, kuten Twitter, TikTok, Google, YouTube, Facebook, ja joka arvioi sopimattomaksi merkittyjä sisältöjä alustan sääntöjen mukaisesti. Maailmassa tuhannet ihmiset tekevät tätä työtä, siivoavat verkkoalustoja kellon ympäri. Minusta moderaattori oli päähenkilönä hyvin kiinnostava", Hanna Bervoets kertoo.

Kayleigh tarvitsee rahaa. Hänet palkannut yritys on alihankkija somejätille, jonka nimeä ei saa paljastaa ja jonka eettiset ohjeet vaihtuvat jatkuvasti. Kayleigh on kuitenkin hyvä tehtävässään, ja työpaikalla hän solmii syviä ystävyyssuhteita, jopa rakastuu. Sitten kollega toisensa jälkeen alkaa omaksua salaliittoteorioiden uskomuksia ja tyttöystävä vetäytyy kuoreensa. Mitä kaikkea sisältömoderaattori työssään päivittäin näkee? Missä kulkevat somejättien vallan rajat? Entä mikä on lopulta liikaa ihmisen sietokyvylle?

Hanna Bervoets on sukupolvensa näkyvimpiä hollantilaiskirjailijoita. Hän on kirjoittanut seitsemän romaania, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia, hänen kirjansa ovat nousseet bestsellereiksi Hollannissa, ja hän on saanut arvostetun Frans Kellendonk -palkinnon kirjallisesta urastaan. Sopimatonta sisältöä syntyi Book Week -tapahtuman tilaustyönä ja sen ensipainos oli 650 000 kappaletta. Teos julkaistaan yli 10 maassa, myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja siitä on tekeillä englanninkielinen TV-tuotanto.

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä
alkuteos Wat wij zagen
Suomentanut Sanna van Leeuween
140 sivua
Ilmestyy myös äänikirjana, lukija Heljä Heikkinen

Hanna Bervoets

Kirjailija

Hanna Bervoets

Hanna Bervoets on sukupolvensa näkyvimpiä hollantilaiskirjailijoita. Hän on kirjoittanut seitsemän romaania, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia, hän...