Kamila Shamsien palkittu romaani pohtii miltä tuntuu, kun veli rekrytoidaan Isisin riveihin

14.8.2018

Pakistanilaissyntyisen, sittemmin Lontooseen asettuneen Kamila Shamsien romaani Joka veljeään vihaa on polttavan ajankohtainen ja kiihkeän poliittinen kertomus radikalisoitumisesta, rasismista ja rakkaudesta. Se kuvaa yhteiskunnallisia jännitteitä ja uskonnon aiheuttamia ristiriitoja yhden perheen kokemusten kautta. Sofokleen Antigone-tragediasta inspiroitunut Joka veljeään vihaa sai kesäkuussa arvostetun Women’s Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon.

Pohjois-Lontoossa kasvanut Isma joutui ottamaan vastuun kahdesta nuoresta sisaruksestaan perheen äidin kuoltua. Nyt hän toteuttaa viimein unelmaansa ja lähtee tekemään väitöskirjaa Amerikkaan. Hän ei silti voi lakata huolehtimasta omapäisestä sisarestaan Aneekasta eikä tämän kaksoisveljestä Parvaizista, joka on kadonnut etsiessään yhteyttä etäiseksi jääneeseen jihadisti-isäänsä. Kun selviää, että Parvaiz on päätynyt konfliktialueelle Syyriaan, joutuvat sisaret suunniltaan surusta ja huolesta. Mitä he voivat tehdä? Mitä heidän pitäisi tehdä?

Surun hän tunsi. Suru oli se tuttu sisarpuoli, jonka kanssa he olivat kasvaneet – se ei-toivottu ja väistämätön. Suru, heidän elämänsä lapsivesi. Surua hän saattoi katsoa silmiin, kun kaksoisveli tähyili sen olan takaa ja kertoi hänelle maailmasta, joka oli jossain muualla. Suru muutti muotoaan mukautuakseen ihmisen olemukseen – se kietoutui ympärille kuin toinen iho, ja lopulta siihen oppi pujahtamaan ja jatkamaan omaa elämäänsä.

Women’s Prize for Fiction -raati perustelee valintaansa: “Valitsimme kirjan, joka mielestämme puhuttelee juuri tässä ajassa. Joka veljeään vihaa kertoo identiteetistä, lojaliteettien ristiriidoista, rakkaudesta ja politiikasta. Sen teemojen ja rakenteen hallinta on mestarillista.”

”Ansaitsee suurimman kohteliaisuuden, jonka fiktiolle voi antaa: Saa ajattelemaan. Epämukavasti.” – Times

”Rohkea ja vaikuttava… sokeeraava ja kumman kaunis.” – Sunday Times

Kamila Shamsie
Karachissa kasvanut, Massachusettsissa opiskellut ja Lontooseen sittemmin asettunut Kamila Shamsie (s.1973) käsittelee usein romaaneissaan modernin ihmisen asemaa ja moraalisia valintoja kulttuurien ristipaineessa. Hänen seitsemän englanninkielistä romaaniaan ovat saaneet lukuisia tunnustuksia, ja niiden oikeuksia on myyty yli kahteenkymmeneen maahan. Shamsien tuorein teos Joka veljeään vihaa voitti arvostetun Women's Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon ja oli myös Booker- ja Costa-ehdokkaana. Lisäksi häneltä on suomennettu teokset Kartanpiirtäjä, Poltetut varjot ja Jumala joka kivessä. Romaanien lisäksi Shamsie kirjoittaa useisiin lehtiin, kuten The Guardianiin.

Kamila Shamsie, Joka veljeään vihaa
alkuteos Home Fire
suomentanut Kristiina Drews
302 sivua

Kamila Shamsie

Kirjailija

Kamila Shamsie

Kamila Shamsie (s. 1973) on pakistanilaissyntyinen kirjailija, joka on asettunut Lontooseen. Hänen seitsemän englanninkielistä romaaniaan ovat saaneet...