Komea tietokirjauutuus itsenäisyyden ensivuosista Kalle Päätalon silmin

12.10.2017

Alkutaival – Itsenäisyyden etsikkoaika Kalle Päätalon silmin on kokoelma Päätalon romaaneista poimittuja katkelmia sotia edeltävältä ajalta. Päätalon historian ja tuotannon yksityiskohtaisesti tunteva toimittaja Eero Marttinen on kerännyt katkelmat ja asettaa ne historialliseen yhteyteensä. Kirja täydentää menestyksekkään sarjan, jossa ovat aiemmin ilmestyneet teokset Semmonen savotta, Vaaran vuodet ja Murroksen aika.

Kalle Päätalo kasvoi Koillismaalla, ryhtyi metsätöihin ajan mukaisesti jo varhaisella iällä ja päätyi tukkisavotoille. Myöhemmin hänestä tuli rakennusmestari työmaille, joiden tulokset näkyvät edelleen Tampereen katukuvassa. Kallen matka kansakoulusta työelämään ja työmailta kirjailijaksi on kulkenut rinta rinnan itsenäistyneen Suomen kanssa, minkä takia Kallen teokset hakevat vertaansa suomalaisessa ja Suomen yhteiskunnan muutoksista kertovassa kirjallisuudessa.

Alkutaival käy läpi kaksi vuosikymmentä, Kallen syntymästä vuonna 1919 toisen maailmansodan alkuun vuonna 1939. Teosta rytmittävät Kallen tyttärentyttären Vilja Päätalon esipuheen lisäksi Marttisen johdannot, jotka taustoittavat jokaista lukua ja tekevät kirjasta selkeän ja helposti lähestyttävän. Tekstikatkelmien lisäksi Alkutaival sisältää myös ainutlaatuista kuvamateriaalia.

Eero Marttinen on tehnyt hienoa työtä neliosaisen kirjasarjansa kanssa. Teokset tarjoavat uusia näkökulmia kovan luokankin Päätalo-faneille, mutta mahdollistavat myös helpon kirjoihin tutustumisen aloittelijoille. Tämä sarjan viimeinen osa on näin Suomen satavuotisvuonna erityisen ajankohtainen: pääsemme palaamaan niin vaarini kuin myös kotimaamme lapsuus- ja nuoruusvuosiin.
– Vilja Päätalo kirjan esipuheessa

Kalle Päätalo (1919–2000) kirjoitti 39 romaania, joita on myyty lähes neljä miljoonaa kappaletta. Eero Marttinen (s. 1943) on toiminut kulttuuritoimittajana mm. Kainuun Sanomissa. Hän on laatinut useita antologioita ja tv-ohjelmien käsikirjoituksia sekä toiminut käsikirjoittajana mm. Mikko Niskasen Kalle Päätalo -elokuvassa Elämän vonkamies.

 Päätalo Kalle, Marttinen Eero
Alkutaival – Itsenäisyyden etsikkoaika Kalle Päätalon silmin
275 sivua

Kirjailijat

Kalle Päätalo

ElämänvaiheetKalle Päätalo syntyi 11.11.1919 Taivalkosken Jokijärvellä Hermanni ja Riitu Päätalon seitsenlapsiseen perheeseen. Hän teki kansakoulun kä...

Eero Marttinen

Eero Marttinen (s. 1943) on toiminut kulttuuritoimittajana Kainuun Sanomissa vuodesta 1967. Hän on laatinut useita antologioita ja tv-ohjelmien käsiki...