Selviytyjä Sara Hildén eli monella tapaa poikkeuksellisen elämän

19.9.2018

Kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää on ensimmäinen keräilijä-mesenaatti Sara Hildénistä (1905–1993) tehty elämäkerta. Kortelainen on löytänyt kovapintaisena tunnetusta naisesta yksinäisen orpotytön, menevän sinkkunaisen ja iättömän taiteenrakastajan, hyvän Saran, joka halusi aina auttaa. Teos piirtää samalla laajemman kuvan niin sisällissodan traumoista vaienneesta selviytyjäsukupolvesta kuin 1900-luvun Suomesta.

Elämäkerta näyttää, että Sara Hildénistä oli moneksi. Hän oli paitsi keräilijä-mesenaatti, menestynyt vaatealan yrittäjä ja naisjohtaja myös lääkintälotta, adoptioäiti ja vaimo, jonka raskas avioliitto alkoholistimiehen kanssa oli nujertaa. ”Ei ole aivan tavallista, että naisesta tulee oman toimintansa kautta julkisuuden henkilö kypsässä keski-iässä. Saran jäämistöön perehtymällä alkoi selvitä, millaisen elämän hän oli ennen julkisuutta ehtinyt elää ja kuinka äärimmäisen ohut siivu hänestä aikalaisjulkisuudessa näkyi”, Anna Kortelainen kertoo.

Kortelainen sai ensimmäisenä tutkijana käyttöönsä koko Sara Hildénin yksityisarkiston. Valtavan arkistomateriaalin tutkiminen paljasti paitsi tunnetun Saran myös tuntemattomaan Saaran, isättömän tytön, jonka isovanhemmat kasvattivat, lapsen, joka joutui kohtaamaan sisällissodan kauhut. Kotitorppa sijaitsi Lempäälässä näköetäisyydellä Ämmänristinmäen teloituspaikasta. Hädin tuskin kansakoulun käyneen Hildénin nousujohteinen työura alkoi kolmetoistavuotiaana hänen muutettua yksin Tampereelle piiaksi ja pumpulitehtaan tytöksi.

Arkistomateriaali paljastaa, että Hildén eli myös ajalleen poikkeuksellisen itsenäisen ja epäsovinnaisen nuoruuden, ja ettei hän suostunut tarjolla olleeseen naisen rooliin. Kosijoita riitti, ja kirjeitä sateli eripuolilta Suomea ja ulkomailtakin. Sulhaskandidaattien lisäksi kirjeitä lähettivät myös apua tarvitsevat ja Saraa kaipaavat ystävät.

Hyvä Sara! esittelee tunnetun ja tuntemattomaksi jääneen Hildénin lisäksi myös onnellisen Saran, jonka elämä keskittyi taiteeseen. Elämäkertaa kuvittavat lukuisat valokuvat Hildénin elämästä ja teoskuvat Sara Hildénin säätiön kokoelmasta sekä historiallinen kuvamateriaali Tampereelta.

Anna Kortelainen
FT Anna Kortelainen (s.1968) on helsinkiläinen kirjailija ja taidehistorioitsija. Hänen teoksensa käsittelevät naisten historiaa, kulttuurihistoriaa ja suomalaista mielenmaisemaa historiallisten tapahtumien ja henkilöiden takana. Hän on kirjoittanut niin Albert Edelfeltistä ja L. Onervasta kuin johtajanaisista ja Karjalankannaksesta. Hän on saanut uransa aikana useita merkittäviä palkintoja: Kritiikin punnuksen 1994, Vuoden tietokirja -palkinnon 2002, Larin Paraske -palkinnon 2007 sekä Kaarlen tietokirjapalkinnon ja Pro Finlandia -mitalin 2016.

Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää
447 sivua

Anna Kortelainen

Kirjailija

Anna Kortelainen

Anna Kortelainen on arvostettu kirjailija, taidehistorioitsija ja filosofian tohtori. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia taidehistorian, naisten his...