Miten kyetä tekemään suuria päätöksiä, kun niistä aiemmatkin ovat olleet huonoja? – Sisko Savonlahden romaani kertoo naisesta, joka ei kasva ihmisenä

5.9.2021

Kai minä halusin tätä on Sisko Savonlahden odotettu toinen romaani. Se on koominen ja säälimättömän terävä kuvaus yhden naisen elämästä. Savonlahti lunasti paikkansa nykykirjallisuuden kärkikaartissa jo kriitikoiden ylistämällä ja lukijoiden rakastamalla esikoisromaanillaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018).

Minusta tuntuu, että sisälläni on jotain ylimääräistä ja että haluan sen pois sieltä.

Näin ajattelee nainen, joka makaa gynekologin vastaanotolla. Hän on saanut kaiken, mitä halusi. Miehen, koiran, kivan kodin – ja nyt myös kierukan. Mutta jokin on vialla. Miksi naisen piti tehdä niin monenlaisia asioita päästäkseen tähän pisteeseen? Mitä järkeä oli käyttää niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että saisi miehen? Miksi piti yrittää olla niin kaunis? Ja: oliko se tämän arvoista.

Kai minä halusin tätä käsittelee ulkonäköä, itsensä rumaksi kokemista, tavarapaljoutta ja rakkautta. Sisko Savonlahti kertoo, ettei oikeastaan olisi halunnut kirjoittaa ulkonäön merkityksestä.

”Ulkonäköä pidetään niin pinnallisena, ja minä halusin kirjoittaa syvällisen kirjan. Mutta siitä ei oikein tullut mitään. Kirjoittamisen sijaan käytin aikani Sofia Belórfin elämän seuraamiseen. Kun sitä oli kestänyt tarpeeksi kauan, kysyin itseltäni: MIKSI OLEN TÄLLAINEN? Yritin löytää vastausta kysymykseen kirjoittamalla. Mitä enemmän kirjoitin, sen selvemmäksi kävi, ettei kyse ollutkaan vain minusta. Meillä kaikilla on ongelma.”

Sisko Savonlahti on Helsingissä asuva kirjailija ja toimittaja, jonka esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli ilmestymisvuonnaan 2018 syksyn esikoiskirjatapaus ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokas. Romaani on ilmestynyt myös ruotsiksi. Suomessa sitä on myyty 45 000 kappaletta.

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä
296 sivua
myös äänikirjana, lukija Mimosa Willamo

Sisko Savonlahti

Kirjailija

Sisko Savonlahti

Sisko Savonlahti on Helsingissä asuva kirjailija ja toimittaja. Kriitikoiden ylistämä ja lukijoiden rakastama esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki m...