Syrjäytymistä, hyväosaisten pahoinvointia ja rikokseen päättyvä nuoruus – Petja Lähteen Yksi neljästä aloittaa uuden Itä-Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan

8.2.2023

Kirjailija, käsikirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja Petja Lähteen uuden dekkarisarjan avausosa tutustuttaa lukijat murharyhmän rikostutkijaan Terhi Nuoraan, joka on myös tietokoneelle hautautuneen nuorenmiehen yksinhuoltaja. Kirjassa kuljetaan Vuosaaren merenrannan luksustaloista Kontulan lähiöpubin kantisten pöytään. Yksi neljästä ilmestyy 6.3.

Murharyhmä aktivoituu, kun Itä-Helsingistä löytyy pää huputettuna miehen ruumis. Kylmäävä tapaus menee kuulustelijan roolissa viihtyvän Terhi Nuoran ihon alle, kun hän saa vastaansa Vuosaaren luksustalossa asuvan teflonkasvoisen Timo Kallion. Menneet tapahtumat eivät jätä Terhiä rauhaan kotonakaan: hänen poikansa Taneli aikoo selvittää totuuden isästään, josta Terhi on päättänyt vaieta.

”RikostutkijaTerhi Nuoran supervoima on ystävällisyys ja avoimuus. Kuulusteluissa hän pyrkii luomaan ilmapiirin, jossa on helppo tunnustaa.Terhin mielestä totuuden väylä pitää avata jollain empaattisemmalla keinolla kuin painostamalla tai johdattelemalla”, Petja Lähde kuvailee romaaninsa päähenkilöä.

Petja Lähde (s. 1976) on itähelsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä, joka loistaa kyvyllään asettua moniin rooleihin. Hän on kirjoittanut niin näyttämölle, elokuvakankaalle, televisoon kuin kirjan kansien väliin ja ohjaa paraikaa Turun Linnateatterissa helmikuussa ensi-iltaan tulevaa Urakkahommia-komediaa.

Petja Lähde: Yksi neljästä
303 sivua
Ilmestyy myös äänikirjana, lukija Leena Pöysti

Petja Lähde

Kirjailija

Petja Lähde

Petja Lähde (s. 1976) on itähelsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä, joka loistaa kyvyllään asettua moniin rooleihin. Terhi Nuora -de...