Melanie Gideonin Vaimo 22 on chicklit-romaani aikuisille

28.1.2013

Alice Buckle voisi olla chicklit-romaanin sankaritar – viisitoista vuotta myöhemmin. Väljähtäneen avioliiton, teini-ikäisten lasten ja ikäkriisin keskellä painiskelevan Alicen tarinaa piristävät ystävien kesken viljelty sarkastinen huumori sekä nolot kommellukset. Chatit, Facebook-päivitykset ja Google-haut tuovat tekstiin lisäväriä ja sitovat kirjan vahvasti aikaan. 

Alice Buckle on ilmaisutaidon opettajana työskentelevä näytelmäkirjailija, joka asuu hyvällä alueella lähellä San Franciscoa menestyneen miehen ja kahden lapsen kanssa. Hän kuitenkin kipuilee vanhenemisen, lasten kasvamisen ja aviomiehestä vieraantumisen ristitulessa. Kun Alicen sähköpostiin ilmestyy tarjous osallistua Avioliitto 2000-luvulla -tutkimukseen, hän tarttuu tilaisuuteen ja alkaa tutkimuskysymysten myötä vakavissaan pohtia oman liittonsa tilaa. Samalla hän tutustuu virtuaalisesti anonyymiin yhdyshenkilöön, jonka kanssa löytyvä yhteinen, flirttaileva sävel saa Alicen innostumaan tutkimuksesta entistä enemmän.

Et kai kuitenkaan ole liian sairaana –
etten voisi lukea vastauksiasi. Ehen. En ole koskaan liian sairas siihen.
Yritätkö sanoa, että vastauksiani on mukava lukea?
Kirjoitat niin värikkäästi.
En voi sille mitään. Olin joskus muinoin näytelmäkirjailija.
Olet sitä yhä.
En. Olen tyhjänaikainen, tylsä ja älytön.
Olet myös hauska.
Perheeni olisi takuulla eri mieltä.”

Sarkastisen hauska ja moderni romaani pureutuu monille tuttuihin pulmiin. Miten säilyttää kipinä pitkässä parisuhteessa? Kuinka sopeutua lasten itsenäistymiseen ja kotoa irtautumiseen? Elääkö turvallisesti vai unelmiaan tavoitellen? Vaimo 22 tarjoaa oivalluksia ja samastumispintaa chicklitistä uloskasvaneille, mutta edelleen hauskoja, romanttisia ja nykyaikaisia tarinoita etsiville lukijoille.

Chattailyn hyvä puoli on se, ettei hyvästejä tarvitse pitkittää.
Harmillista. Minä pidän pitkistä jäähyväisistä.
Vaimo 22?
Vaimo 22?
Joko kirjauduit ulos?
Pitkitän näitä hyvästejä.”

Melanie Gideon: Vaimo 22
alkuteos Wife 22
suomentanut Paula Takio
445 sivua