Merja Mäen romaani Ennen lintuja on Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana

4.11.2022

Merjan Mäen koskettava evakkoromaani Ennen lintuja on yksi viidestä Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaasta. Tulenkantaja-palkinto, arvoltaan 5 000 euroa, on Aamulehden kirjaviennin edistämiseksi perustama kirjallisuuspalkinto. Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna kirjailija Emmi Itäranta, ja se jaetaan Tampereen Kirjafestareilla Tampere-talossa joulukuun alussa.

Kauhavalla asuvan Merja Mäen koskettava evakkoromaani kuljettaa lukijan Laatokan saaresta Pohjanmaalle kylmänä sotatalvena 1940 ja tekee näkyväksi kulttuurieroja Suomen sisällä. Ennen lintuja kertoo nuoren evakon selviytymistarinan ja kuvittaa naisen osaa sodassa. Se pohtii, mikä tekee kodin – rakkaus toiseen ihmiseen vai tutut maisemat. Romaanin käännösoikeudet on myyty Ukrainaan ja Ruotsiin.

Tulenkantaja-palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

”Kuvaus sodan yksilötason vaikutuksista koskettaa kaikkialla etenkin näinä aikoina. Vaikka evakkomatkaa ei tarvitsisi kulkea lehmien kanssa pakkasessa, on oman kodin menettäminen samastuttava kokemus.”

Ehdokkaat valinneen esiraadin muodostivat freelancetoimittaja, kriitikko Kaisa Järvelä, kirjallisuuden harrastaja Minna Hyytiäinen, vapaa kirjoittaja, toimittaja ja kriitikko Marjaana Tunturi, kirjailija, kriitikko Markku Soikkeli sekä Aamulehden toimittaja Nina Lehtinen.

Merja Mäki

Kirjailija

Merja Mäki

Kauhavalla asuva Merja Mäki (s. 1983) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka on tutkinut sotaa viiden vuoden ajan Ennen lintuja -romaania työ...