Vuonna 2000 perustettu Majaoja-säätiö on myöntänyt 15 000 euron arvoisen Majaoja-palkinnon kirjailija Anni Kytömäelle hänen "taiteellisista ansioistaan kirjailijana ja kauaskantoisesta työstään niin luonnon monimuotoisuuden kuin ihmisluonnon vaalijana".
Vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa Anni Kytömäki romaanistaan Margarita, joka kuvaa metsien ja ihmisten kohtaloita jälleenrakennusajan Suomessa. Teos pohtii valtiollisten velvollisuuksien noudattamisen hintaa yksilön näkökulmasta. Palkinnon saajan valitsi kuuden ehdokaskirjan joukosta kapellimestari Hannu Lintu. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.
Anni Kytömäen kolmas romaani Margarita pohtii valtiollisten velvollisuuksien noudattamisen hintaa yksilön näkökulmasta. 1950-luvulle sijoittuva kertomus peilautuu monin tavoin ajankohtaisiin teemoihin: ihmisen oikeuteen päättää omasta kehostaan, elämään virusepidemian aikana ja metsäteollisuuden luontovaikutuksiin.
Kirjasyksyn 2020 odotetuimpiin uutuuksiin kuuluva Margarita on Anni Kytömäen kolmas romaani. Se pohtii valtiollisten velvollisuuksien noudattamisen hintaa yksilön näkökulmasta. 1950-luvulle sijoittuva kertomus peilautuu monin tavoin ajankohtaisiin teemoihin: ihmisen oikeuteen päättää omasta kehostaan, elämään virusepidemian aikana ja metsäteollisuuden luontovaikutuksiin.
Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksi valittu esikoisromaani Kultarinta oli ylistys metsälle. Nyt ilmestynyt Kivitasku kuljettaa kallioille ja veden ääreen. Vaikuttava sukupolviromaani ulottuu 1840-luvulta nykypäivään ja kertoo rohkeista haaveilijoista ja hullusta rakkaudesta.
Iida Rauman toinen romaani Seksistä ja matematiikasta sai lauantaina Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon. Tulenkantaja-palkinto on Aamulehden ja tamperelaisen Tulenkantajat-kirjakaupan suomalaisen kirjallisuuden vientiä kiihdyttämään perustama palkinto, joka myönnettiin nyt neljättä kertaa. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Seksistä ja matematiikasta sai viime vuonna myös Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon.
Kolme Gummeruksen kirjailijaa on ehdolla Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon saajaksi: Selja Ahava romaanillaan Taivaalta tippuvat asiat, Anneli Kanto romaanillaan Pyöveli ja Iida Rauma romaanillaan Seksistä ja matematiikasta. Tulenkantaja-palkinto on Aamulehden ja Tulenkantajien kirjakaupan perustama vientikirjallisuuspalkinto, jonka arvo on tänä vuonna 10 000 euroa.
Gummeruksen perinteinen Kaarlen palkinto myönnettiin tänä vuonna kirjailija Anni Kytömäelle teoksesta Kultarinta. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Suomentaja Kristiina Drewsille myönnettiin 2 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto hänen ansioituneesta työstään englanninkielisen kaunokirjallisuuden ja aivan erityisesti Vladimir Nabokovin Kalvaan hehkun mestarillisena suomentajana.
Kaksi Gummeruksen kustantamaa teosta on valittu tänä vuonna Finlandia-palkinnon ehdokkaiksi. Kirjailija Heidi Jaatisen kolmas romaani Kaksi viatonta päivää ja esikoiskirjailija Anni Kytömäen Kultarinta nousivat kuuden finalistin joukkoon. Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Se jaetaan torstaina 27.11.2014.
Anni Kytömäen Kultarinta on aistivahva ja eeppinen teos, jonka vaikuttavin päähenkilö on suomalainen luonto kaikkine vivahteineen. Metsässä vaeltavat isä ja tytär, joiden rinnalla tarinan poluilla kulkevat historia sotineen ja luokkataistoineen, kaipuu ja rakkaus sekä kuusikon syvissä varjoissa hiipivä karhu.