P.S. Rakastan sinua

P.S. Rakastan sinua

P.S. Rakastan sinua

Hollyn ja Gerryn suunnitelma oli yksinkertainen: he halusivat olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Mutta Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin. Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee ”Lista”. Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje, metku ja pilkahdus toivoa.

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta, maito ostamatta. Tätä ajatellen Gerry on onnistunut kirjoittamaan kuolinvuoteellaan Hollylle muistilistan, vaikka Holly valvoi lakkaamatta hänen vierellään! Gerryn kirjeet auttavat Hollya tekemään surutyötään, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten. Hän on ajatellut kaikkea diskovaatteiden ostosta lähtien aina karaoke-kilpailuun ilmoittamiseen asti. Ja lopulta käy niin, että Gerry ohjaa Hollyn myös uuden rakkauden mahdollisuuden äärelle.

Cecelia Ahern

Kirjailija

Cecelia Ahern

Irlantilainen Cecelia Ahern (s. 1981) tuli tunnetuksi yli miljoona kappaletta maailmalla myyneellä esikoisteoksellaan P.S. Rakastan sinua (2005). Romanttisen kirjallisuuden moderni klassikko on sovitettu myös samannimiseksi menestyselokuvaksi (2008). Ahern on Irlannin luetuimpia kirjailijoita. Hänen kirjojaan on julkaistu 40 maassa ja myyty yli 25 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2018 julkaistuista YA-kirjoista Viallinen ja Täydellinen on tulossa myös elokuva.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 511
  • Koko 135 x 212 mm
  • Alkuteos P.S. I love you
  • Suomentaja Pirjo Lintuniemi
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9512064138
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2005

TUTUSTU MYÖS