Satu Mannisen esikoisrunokokoelma on dialogi Virginia Woolfin kanssa, vuoropuhelu, jonka toinen osapuoli on vain kuvitelmaa. Virginia on peili, johon huikean kauniisti ja monisyisesti piirtyy kuva nuoresta naisesta toiveineen ja pelkoineen. Sateeseen unohdettu saari on vahva ja eheä kokoelma, loistava avaus lahjakkaalta runoilijalta.
Kokoelma oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana vuonna 2007.
"Halusit kiveen hakatut aallot, muistomerkin.
Huoneessasi kopiset ympäriinsä,
vauhko ravihevonen.
Miehesi kuulee miten pelkäät, kun kirjoitat.
Surulliset kätesi kirjoituskoneen näppäimistöllä.
