Juho

Vuosisadan kattava sukukronikka

18-vuotias Juho lähtee kotitorpasta kansalaissotaan, jotta hänen kunniansa kyläläisten joukossa ei kyseenalaistuisi. Hän osallistuu taisteluihin mm. Laitikkalassa ja jää Lahdessa valkoisten vangiksi.

Selvittyään vankileiriltä Juho palaa kotiin ja tarttuu taas talon töihin. Hän ei ota sodanjälkeistä vihanpitoa henkilökohtaiseksi asiakseen vaan säilyttää inhimillisyytensä ja keskittyy tienaamaan rahaa saadakseen itselleen oman paikan, missä voisi viljellä maata ja perustaa perheen. Juhon haave toteutuukin, mutta samalla hän menettää kaiken muun paitsi kasvavan perheensä.

Monologiromaanissaan Juhani Syrjä kertoo isänsä Juhon vaiheista. Neliosaisesta Juho-sarjasta koottu yhteisnide kattaa Juhon koko elämänkaaren, kehityksen nuoresta koltiaisesta perheelliseksi työmieheksi, lama-ajan palkkamieheksi ja lopulta sukunsa valloittavaksi patriarkaksi.

Romaanin keskipisteenä on alusta loppuun positiivinen mies, jota vastoinkäymiset eivät lannista. Syrjä kuvaa yksityisen ihmisen sukukronikan kautta Suomen historian ja kulttuurin vaiheita komeasti ja persoonallisesti. Kipeistäkin aiheista kirjoitettu romaani jättää tilaa monille tulkinnoille.
Juhani Syrjä

Kirjailija

Juhani Syrjä

Juhani Syrjä on syntynyt vuonna 1943 Juupajoella ja viettänyt myös suurimman osan elämästään Hämeessä. Nykyisin hän asuu Merikarvialla. Kirjailijana hän on moniottelija, hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja, aforismeja ja esseistiikkaa, kaikkiaan kolmetoista teosta.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 667
  • Koko 167 x 220 mm
  • Alkuteos yhteisnide: Juho 18, Juho 19-33, Juho 34-63, Juho 63-84
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512077809
  • Gummerus kustannus, huhtikuu 2008

Goodreads arvostelut

Kirjailijan tuotantoa