Kasvoton tuomio

Kasvoton tuomio

Kasvoton tuomio

Norjalaisdekkaristin nopeatempoinen, kantaa ottava uutuus

Joulukuu 2008. Norjan talvi on luminen, ja uuden vuosituhannen ensimmäinen talouskriisi ravistelee jouluun valmistautuvaa kansaa. Kesken joulunvieton kriminologi Inger Johanne Vikin rikostutkijamies Yngvar Stubø kutsutaan Bergeniin murhatutkimuksiin. Bjørgvinin pidetty naispiispa on löydetty puukotettuna jouluaattoyönä keskeltä pientaloalueen katua.

Murha-aalto käynnistyy myös Oslossa, ja Inger Johanne Vik alkaa selvittää mahdollista yhteyttä piispan, turvapaikanhakijan ja monien muiden murhien välillä. Vaikka tekotavat eroavat, murhien taustalta hahmottuu yhteinen motiivi – viha – eikä tekijää pidä etsiä ainoastaan Norjan rajojen sisäpuolelta.

”Kasvoton tuomio on Anne Holtin monimutkaisin romaani pitkään aikaan. Varmalla kädellä hän selvittää kaikki juonisolmut. […] Mutta Kasvoton tuomio on myös kaukana yksinkertaisesta viihteestä. Viharikokset ovat yleistyvä ilmiö, ja Kasvoton tuomio on asiaankuuluva muistutus siitä ja puolustuspuheenvuoro ystävällisyydestä kaikkia ihmisiä kohtaan.”
– Bokklubben

"Kasvoton tuomio on nopeatempoinen ja vangitseva rikosromaani, jossa vuorottelevat sulavat siirtymät ja hätkähdyttävät kannanotot. Kirjailija on parhaimmillaan vastustamaton. […] Kasvoton tuomio on Anne Holtin parhaita rikosromaaneja."
– Aftenposten

"Jälleen täysosuma mestarikirjoittajalta. Tiheä ja moni-ilmeinen psykologinen jännitys ei tästä parane."
– Me Naiset

"Norjan dekkarikuningattareksi kutsuttu kirjailija ansaitsee kunnialla kruununsa. Teoksessa yhdistyvät kiinnostavasti huoli kasvussa olevasta viharikosten määrästä, mielikuvitukselliset salaliittoteoriat ja monimutkaiset juonikuviot."
– Metro-lehti
Anne Holt

Kirjailija

Anne Holt

Anne Holt (s. 1958) on koulutukseltaan asianajaja. Hän on toiminut lyhyen ajan Norjan oikeusministerinä, työskennellyt Norjan poliisin palveluksessa sekä luonut merkittävän uran toimittajana. Nykyisin hän on täysin omistautunut menestyksekkäälle kirjailijanuralleen. Holt on värikäs ja vaikutusvaltainen keskustelija, joka ottaa myös romaaneissaan kantaa päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Holtin kirjoja on myyty maailmalla yhteensä yli 10 miljoonaa kappaletta.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 447
  • Koko 145 x 218 mm
  • Alkuteos Pengemannen
  • Suomentaja Sanna Manninen
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512081707
  • Gummerus kustannus, syyskuu 2010