Kaksi rakkautta

Kaksi rakkautta

Kaksi rakkautta

Jatkosodan aikaan sijoittuva romaani kaipuusta ja intohimosta

Anna ei vielä aavista, ettei sotaa kestäisi kuin seuraavaan kesään. Tuntuu, että näin on ollut aina, ja elämä kotirintamalla on kovin ankeaa. Tähänkö nuoruus meni, eikö koskaan enää ole niin kevyttä ja hauskaa kuin ennen? Mies on rintamalla, ystävät Helsingissä, lapset talkoissaan ja kerhoissaan. Pieneen kylään muuttaneella nuorella perheenäidillä ei ole muuta tekemistä kuin tenttiä viimeisiä yliopisto-opintojaan.

Silloin kuvaan astuu hurmaava Tuji-serkku, joka on oikea filmitähti ja melkoinen hurmuri. Annan polvet notkahtavat, ja hädissään hän heittäytyy suin päin rakastumisen huumaan. Miten siitä voi selvitä? Miten arkeen voi palata sen jälkeen, kun koko iho hehkuu polttavana Tujin kosketuksesta?


Jatkosodan viime kuukausiin sijoittuva kiihkeä tarina kertoo rakastumisesta, kaipuusta ja hehkusta, naiseuden ja äitiyden yhteen sovittamisesta. Se ei ollut
helppoa sota-ajan naiselle, eikä se ole helppoa nykyäänkään. Moni voi löytää tarinasta itsensä tai ystävänsä, tuttuja paikkoja, tapahtumia ja tuttuja tunteita.
Miten huikeaa onkaan heittäytyä rakastumiseen.

Historiallisista romaaneistaan kiitetty Paula Havaste avaa lukijoidensa ulottuville kokonaisen aikakauden. Kaksi rakkautta on väkevä lukukokemus.

"Kaksi rakkautta on koskettava ja yllättävä romaani, välillä viiltävän surullinen, välillä täynnä raastavaa intohimoa. Sota-ajan arki ja suuret tunteet muodostavat hienon kontrastin..."
- Me Naiset

"Havasteen historiallisia romaaneja on rakastettu. Kaksi rakkautta ei ehkä ota valtaansa samalla tenholla kuin keskiajan kuvaukset, mutta se on sitäkin intensiivisempi, terävämpi ja tarkkanäköisempi."
- Keskisuomalainen

Paula Havaste

Kirjailija

Paula Havaste

FT Paula Havaste on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Nykyään hän asuu Nurmijärvellä. Havaste on työskennellyt toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana sekä Kansallisteatterin tiedottajana. Nykyään hän toimii tiedekeskus Heurekassa tekoälyn ja robotiikan teemoihin liittyvänä tuottajana.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 355
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512082063
  • Gummerus kustannus, elokuu 2010

TUTUSTU MYÖS